Ruokamyllerrystä

Kevyt kuukausi vetelee viimeisiin, kohta revitään ja riuhdotaan. Lumetkin on hävinnyt niin tehokkaasti, että ei aikaakaan kun kiekko lentää ilmoille. Ei kuitenkaan vielä tällä eikä seuraavallakaan viikolla, ajamista on tulossa semmoset 2 000 000 metriä ihan näin työn merkeissä. En nauti autoilusta sitten millään tavalla, mutta kokeillaan nyt kun kerran tilausta reissaamiselle on. Nuorena jaksaa, vaan kunpa oliskin nuori...

Pirkanmaan alpit

Ruokien kanssa olen tehnyt nyt viime aikoina paljonkin töitä. Kokonaisuus ei ole ollut millään tavalla balanssissa, vaan aina on pikku hiljaa livuttu siihen, että klo 15 jälkeen kaikkea ylimäärästä tippuu kurkusta alas kasvavaan tahtiin, ja samalla pidemmän aikavälin vireystila romahtaa ja paino hiippailee tasaisen varmasti ylöspäin. Yksi leikkurin alle joutuneista kohteista on ollut maidon juonti. Aiemmin lähes 2 litraa kevytmaitoa päivässä kitanneena tiputtaminen noin litraan on ollut jo melko merkittävä. Olo on aika orpo, kun tavallisella aterialla juodun maidon määrä on korkeintaan sen puoli litraa. Eihän tuolla saa huuhdeltua edes puolta tavallisesta annoksesta alas.

Kämpän katolta löytyy myös VIP-katsomo

Aamupuuron teen maitoon ja siitä en tingi. Siihen kumppaniksi perinteisesti uponnut prode sekoitetaan kuitenkin taas tätä nykyä veteen, 3-4 dl maitoa väheni tuostakin. Rahkaa uppoaa iltapäiväeväänä kuitenkin 500g + jogurttipurkki/hilla + cashewpähkinät siihen kylkeen. Tavallisen ruoan kanssa meininki on sellainen, että ensiksi ladon lautaselle puolet lihaa ja toisen puolet kasviksia. Tämän jälkeen koko komeuden päälle tupsahtaa yleisimmin riisiä vielä satunnainen määrä, eli ruokavuoret ovat suhteellisen hulppeita, ja syöminen käy työstä. Kun pitää ruokailuvälin säännöllisenä, makeanhimo on toistaiseksi pysynyt poissa eikä ähkyn tunnetta ole varsinaisesti ollut, vaikka ruoan lapioiminen saattaa kestää helposti 30 - 40 min. Vaaka ei vielä kolmessa viikossa ole ilmoittanut ihmeellisemmästä muutoksesta tämän suhteen, mutta olo on ainakin hieman skarpimpi.

Katsoin muuten tuon moukarihäkkikentän varaustilannetta viime kesältä. Ainakin kolmena arki-iltana viikossa kentän valtasi joku saakelin kennelikerho! Koirille riittää vaikka ne saisivat juosta mattotelinettä ympäri, mutta koiraharrastajat haluavat väkisin mennä mukaan pujottelemaan keppejä, keikkumaan keinulaudoilla, haukkumaan ja ryömimään tunneleissa. Kyllä nyt taas jurppii.

Olosuhteet kunnossa!

Nyt on elo mansikoita! Tai ei nyt ole, viimeiset neljä päivää on ollut olo niin huono ettei taas pitkään aikaan, mutta kunhan tuo lämpötilta+kosteus liikahtaa tuosta johonkin suuntaan, niin johan alkaa parantua kun henkikin taas kulkee. Tuossa sunnuntaina kävelin noin kahden aikaan päivällä työmaata kohti, ja poikkesin matkalla aivan viereiselle urheilu-/hiekkakentälle, johon on tehty pieni matkaluisteluratakin josta saatoin mainita. Silmäni näkivät kuitenkin jotain aivan muuta, ja pitihän se mennä tarkistamaan että olinko oikeassa.

Suomessa puuta riittää

Sudenloukkuja, oksia, lammikoida ja lentäviä moukareita väistellen pääsin kuin pääsinkin kentän kulmassa nököttäneen moukarihäkin luo. Ja mikä siellä odottikaan, nuori lupaus heitteli rautapönikkää vanhempiensa seurassa, vaikka maassa on metri 20 cm lunta. Nyt on nimittäin kuulkaas tähdet siinä asennossa, että täältä löytyy sähkölämmitteinen moukaririnki. TERVE! SÄHKÖLÄMMITTEINEN RINKI. Ei muuta kuin kansi pois ja viskomaan. Jukranpujut ja -pojut, ensi viikolla kengät ja kumikiekot mukaan, kentän valot päälle ja lähettämään kiekkoa lentoon kuten sorsa lähtee kaislikosta! Kyllä nyt hellitään diplomityöntekijää, juuri kun olen menneen kuukauden valitellut tukkoisuutta, niin sitten tulee tuollainen heittelymahdollisuus ykskaks keskelle talvea.

Puusta saadaan kartonkia, kartongista saadaan pakkauksia.

Rinki on moukarinheittoon tehty, eli 43cm liian pieni kiekkoon. En tuosta jaksa kuitenkaan nyt suurta murhetta kantaa, kun tuosta onnistuvat paikaltaan ja puolella vauhdilla heitot kuitenkin vallan mainiosti. Ei ole vapaa-ajanvietto-ongelmia (huikea yhdys_sana muuten, kait), niin nyt niitä ei ainakaan pääse tulemaan! Noin viikon tai kahden päästä on odotettavissa tilannepäivitys tänne, jossa todennäköisesti valitan revähtäneestä rintalihaksesta tai pyörähtäneestä nilkasta. Näkemiin, kuulemiin ja videokamerat pyörimään.

Mistä on pienet erot tehty?

Telkkarissa pyörii olympialaiset. Puolalainen luisteli 1500 metriä aikaan 1.45.006. Hollantilainen tuli viimeisessä parissa ja luisteli 1.45.009. Ero on ajassa alle 0,03 prosenttia, ja hopealle jääneen hollantilaisen katse on ikävän tyhjän näköinen. Eipä sillä, olemme me suomalaisetkin näitä saaneet kisojen aikana kokea. Naiset hiihtivät 10km väliaikalähtönä, ja Aikku jäi neljänneksi kahden sekuntin erolla Johauggiin nähden. Miehet hiihtivät vastaavana kisana 15km, ja nuoren Iivo Niskasen huikea hiihto palkittiin neljännellä sijalla, vain 0,2 sekuntia pronssisijasta. Kirsikaksi kakun päälle naisten viestihiihdossa Ruotsi nousi ihmeen kaupalla kaukaa takaa, kurvasi mutkassa sisäpuolelta ohi ja karkasi loppusuoralla voittoon. Jos käännetään hieman veistä vielä haavassa, niin kesällä Tero Pitkämäki jäi noin kymmenen senttiä kullasta.

Kuva: Lehtikuva, Yle Urheilun sivuilta

Mikä sitten nämä erot aiheuttaa? Kaikki yläpuoliset suomalaissuoritukset olivat aivan mahtavia, ja koska olen urheiluhullu enkä niinkään menestyshullu, niin haluan nostaa hattua erittäin korkealle. Silti, jostain nuo pienet erot syntyvät. En insinööri-ihmisenä jaksa millään uskoa, että ruotsalaiset saavat syntymässään muutaman sekuntin sadasosan etukortin, vaan syyn on pakko löytyä jostain muualta.

Mietaa. Kuva iltalehdeltä.

Ensimmäisenä tulee mieleen henkinen kantti varsinkin kaksinkamppailuissa. Henkinen kantti on siitä jännä, että ainakin oman kokemuksen mukaan sitä täytyy sopivassa suhteessa ruokkia ja nujertaa. Mitä enemmän pääsee vaikeuksista yli, sitä paremmin alkaa itseensä uskoa. Sitten kun jossakin asiassa epäonnistuu aina ja jatkuvasti, saattaa heikolla hetkellä loppua usko kyvystään onnistua. Petter Northug loppukireineen on tästä erittäin hyvä esimerkki, kului monta vuotta kun kukaan tuskin uskoi pystyvänsä voittamaan häntä loppukirissä. Sitten venäläiset pystyivät siihen, ja nyt Petu on ollut vain kuolevainen muiden joukossa. Suomessa ikävä kyllä on se tilanne, ettei kovin monesta lajista kansainvälisen huipputason kilpailua pääse syntymään.

 

Kuva: Fis-ski.com

Varmasti ratkaisevaa on myös se, kuinka hyvin asiat tehdään arjessa. Erityisesti ne pienet asiat, jotka toistuvat päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen.  Ravinto, lämmittelyt, lepo, huoltavat toimenpiteet, ohjelman suunnittelu ja sitten itse reenien läpivieminen.  Oma tekemisena falskaa useammassakin näistä, mutta myös moni kohta on harrastelijalle melko hyvässä kuosissa.  Harrastelijataso ei kuitenkaan riitä lähimaillekaan, silloin kun pitää repiä erot maailman parhaiden välillä. Harjoitustaustoista sen suuremmin tietämättä olen rajattoman ylpeä ensimmäisessä kappaleessa mainituista suomalaisurheilijoista ja useista muistakin, kun Aikku ja Terokin olivat jo lopettamassa koko uraansa, kunnes palasivat vielä aivan terävimmälle huipulle.

Kuva: MTV3

Suomalaisessa urheilussa tuntuu olevan kokonaisuudessaan nyt tilanne se, että nuoria tulee laajalla rintamalla vanhojen huippujen kannoille ja kovaa ohikin. Vaikka muutamalta heistä tulevat mitalit jäämään senttien tai sadasosien päähän, hienoja tarinoita saamme varmasti jatkossakin.

Tämän kvyen viikon ainoa reeni oli muuten tänään. Penkki oli tietysti mukana, ja 120 kilon nosto heilahti puolivälissä niin, että laski sentin tai kahden verran alaspäin kesken noston. Jotenkin ihmeen kaupalla se nousi tuosta kuitenkin helposti ylös, ja myös 125kg tärähti lähestulkoon katosta läpi, ja ennätykseen helposti taas 5kg lisää. Vaikka yläkropasta alkaa jo hieman irrota, jaloille 2 viikon lepo ei ole selvästikään vielä riittänyt.

Melko kovakouraista hierontaa

Kaksi viikkoa kevyttä kuukautta takana, ja toinen viikko on ottanut miehestä mittaa ihan oikein kunnolla. En ole ikinä ollut 100% suhteellisen kosteuden ja plussakelien ystävä, ja taaskin hengityksen ja nukkumisen kanssa tuli melko isoja ongelmia, ja muutama päivä on mennyt ihan täydellisessä pöllyssä. Flunssalta onneksi vältyttiin, mutta on muutaman päivän väsyttänyt niin paljon, ettei paljon muuta ole taas jaksanut miettiä. Onneksi työmaalle voi mennä mihin aikaan tahansa aina yhdeksään asti, niin on kerennyt nukkua tarpeen tullen vähän pidempään.

Bonusreissu kevyelle viikolle

Lauantaina vedin viime viikon ainoan reenin, ja levon tarve näkyi tuossa aina vaan aiempaa selvemmin. Irtiottokyvyn puute oli aivan kamala, reisistä potkua löytyi juuri portaiden nousuun vaadittava määrä ja ojentajilla jaksoin juuri nostaa hanskoja pään yläpuolelle.  Jos tulevan lauantaina vire mahdollistaa jumpan, niin on ihan mielenkiintoista nähdä mitä 6 lepäiltyä päivää ovat tehneet tuolle tilanteelle. Parin lepoviikon pitäisi vetreyttää kroppaa kummasti, ja yksi kokonainen kevyt kuukausi on jo sellainen aika, että jos tuossa ei saa irtiottokykyä ja terävyyttä kaivettua esille, niin sitten tilanne on jo aika katastrofaalinen.

Kävin tässä myös hieronnassa, ja ylemmässä kuvassa näkyy tulos. Eihän se ihan nappiin mennyt, vaan murjojaopiskelijalla oli aivan liikaa intoa verrattuna taitoon ja tuntumaan. Toisesta kädestä löytyy vastaavasta paikasta pienempi mustelma, ja myös rintalihakset ovat saaneet näppärän sinisen peitteen etuolkapäiden lähistöllä. Nuo paikat olivat kyllä erittäin jumissa ja kipeää teki, mutta toivottavasti kaveri löytää hieman tatsia tekemiseen ennen kuin lähtee toiminimellä hommia tekemään…

Noin 3 kk normaalin käytön jälkeen, laadulta aika järjetön pettymys

Ensi viikolla istutaan sitten autossa ensin noin 900km Simpeleen reissulla, ja siitä sitten viikonloppuna vielä 400km Tampereelle ja takaisin. Jos tuo ei tuo tarpeeksi jumia, niin myös edestakainen ajoreissu Kemiin on tiedossa. Te kaikki normaalipituiset jalat omaavat ihmiset, olkaahan iloisia. Ajaminen ei ole mitään herkkua, kun jalat eivät mahdu ohjaamoon vaikka kuinka siirtäisi penkit taakse ja tekisi muutkin taikatemput. Eipä tuossa muuta, mutta tempauksista tai maveista ei kannata haaveilla kun takareidet ovat jatkuvassa krampissa.

Reagointia hieman ennen viime hetkeä

Viime aikoina reeneissä melko kurjalta. Aiemmin jo vähän täälläkin mainitsin alkuoireista, ja tuntuma onkin ollut kateissa jo pidemmän aikaa. Sama vanha vertaus, kuin ajaisi moottoritiellä kolmosvaihteella. Mihinkään ei kiihdy, mutta bensaa palaa eikä mieli ole järin iloinen. Vapaaehtoista pakkopullaa, näköjään sellaistakin voi olla.

Pitänee kuvata päivällä enemmänkin

Fysiikka on kyllä kehittynyt koko ajan, mutta ei pariin viime viikkoon sillä fiiliksellä millä sen pitäisi. Ongelma on ollut tunteen puuttuminen, ja silloin koko hommasta katoaa maku. Reilu kuukausi sitten mavessa 1RM oli 190kg, ja siinä takareidet tuntuivat olevan niin tiukilla, kuin ne vain repeämättä voivat olla. Nyt lauantaina samalla tangolla tuli kaksi helppoa kolmosta, ja kolmanteen työsarjaan otin nelosen. Laskennallinen maksimi nousi tuossa kuukaudessa 27kg, mutta ongelman syvin ydin oli siinä, ettei tuo hetkauttanut oikein tunneskaalaa mihinkään suuntaan. Ei tuntunut miltään, tyhjensin vain tangon ja lähdin pois. Sen olisi todellakin pitänyt tuntua jonkunlaisena endorfiiniryöppynä, sillä siinä on se syy miksi tätä tehdään! Viikonloppuna aamulla voisi nukkua pitkään, mutta mielummin sitä on tullut lähdettyä hakemaan sitä hyvää fiilistä reeneistä. Jos sitä ei löydy, niin koko hommasta katoaa vähän idea. Tunnetta, tunnetta. Välillä huonoa, välillä hyvää, mutta kunhan sitä löytyy!

Tunteen katoaminen johtuu joko täydestä kiinnostuksen puutteesta tai kerääntyneestä väsymyksestä, ja ensimmäistä tämä ei ainakaan ole. Jälkimmäinen on siitä mukava painikumppani, että sen selättämiseen ei tarvitse kuin ottaa itse rennosti, mikä tosin on allekirjoittaneelle välillä hieman vaikeaa. Nyt kuitenkin yritetään, ja helmikuun ajaksi punttireenit pudotetaan yhteen kappaleeseen viikkoa kohti. Viikolla on tarkoitus käydä pari kertaa tekemässä pitkää ja kevyttä uintia, hiihtoa tai kuusen latvoihin kiipeilyä, mutta rautaa nostellaan vain kerran. Aivan kämpän vieressä on myös reilun 300m retkiluisteluun tarkoitettu baana, tekisi mieli kokeilla yhden illan ajan siinä ympärimenoa.

Toivon mukaan kuukauden peruskuntoa kohottava reenikausi johtaa siihen, että maalis-toukokuussa saa revittyä tarvittavat tehot irti kesän heittoja varten. Ainakin ensimmäinen uintireeni oli yhtä herkkua, 1,3km rauhallista kaakelien katselua oli ihan hyvä ja rento aloitus tälle kuulle. Uinti on siitä mahtavaa tekemistä puntin oheen, että siinä aukeavat jumit ja alkavat paikat liikkua ihan uudella tavalla.