Suunnistuksen iloa

Sanovat, että suunnistus on jännä laji, ja niin se tottavie on! Varsinkin siinä tilanteessa, kun taivaanranta hohkaa puolukanpunaisena, eikä sinulla ole pienintäkään hajua siitä, missä olet. Paitsi tietenkin se, että ihmisiä tai teitä ei ole lähimaillakaan, ja olet lähestulkoon kartan toisessa päässä, jos sinua yritetään lähtöpisteestä nähden katsella. Voi pojat, se on jännää nimittäin tuo. Kuten fiksuimmat saattavat arvata, tänään ei mennyt aivan putkeen. Opinpahan kuitenkin, että suunnistuksessa tärkeintä ovat lämpimät vaatteet, hyvät eväät ja makuupussi pahimman varalta.

Sinistä reittiä pitkin matkaa tein

Ei mennyt tänään siis aivan putkeen ei, mutta omasta mielestä kuitenkin kolmen rastin löytyminen seitsemästä on ihan kohtuullinen suoritus. Cupin kokonaisvoitto lipsahti yllättäen ohi suun, mutta sainpahan ainakin hyvän reenin kauniissa syksyisessä kangasmaastossa. Yksi kohokohdista oli kieltämättä se, kun löysin itseni sotapoikien ja heidän panssariajoneuvojensa keskeltä, tuumasin vain että taidan olla väärässä paikassa. Hyvä kurkkusalaattipoikien on naureskella, heille sentään maksetaan tuosta hommasta!

Syksyn ensimmäinen reeniviikko on takana, ja kone on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Höntsysählyssä syke nousi komeasti 188 asti, ja puntillakin on kone saatu käyntiin katsomalla vanhaa ohjelmaa vähän uudesta kulmasta. Mutta se on sitten aivan toinen tarina se. Joka tapauksessa tämänpäiväinen reissu oli menestys, harvoin on mennyt jokin niin reisilleen, että täytyy nauraa kaksinkerroin kippurassa.

2016 startti

Hoplaa!

Homer Simpson on hieno mies, ja koen kovasti samaistuvani häneen. Pieraistessaan autossa hän vääntää radiota kovemmalle, ettei kukaan vain huomaisi. Teen yhä yllättävän usein sen virheen, että syön lounaalla jotain tulista, ja sitten iltapuntilla meitin, että miksei keskikropan jännittäminen oikein ota onnistuakseen vaikkapa etukyykyissä. Onneksi kuitenkin aina voi vääntää puhelimestaan lisää volyymiä nappikuulokkeisiin, niin ongelmahan on sillä ratkaistu.

Kankaanpään suunnistajille kiitos. Etenemisreitti viher-kelta-punaisella.

Tällä viikolla lähdettiin sitten taas liikkeelle, kevyesti mutta kuitenkin. Tunnin päätön sählyhöntsy irrotti keuhkoista ja jaloista isoimmat tukokset, tiistain sunnistuksessa pumppu joutui pitkästä aikaa kunnolla töihin, ja keskiviikkona lättästiin ensimmäinen puntti. Suunnistusradan mitaksi oli merkitty 3.9 km, ja omat GPS:t näyttivät molemmat noin 5.0 kg kuljettua matkaa, eli eihän se aivan viivasuoraan mennyt ei. Suurin hölmöys oli tuo kutosrastin pummaus, kyllä korpesikin tuollainen 300 m ylimääräinen kierto. Täysin nollakokemuksella olin kuitenkin 34 kiertäjän joukossa 19., eli ihan kelpo suoritus. Jos ensi viikolla juoksisi edes puolet matkasta, niin se olisi aika huikea startti reenisyksyyn.

Lepoviikko nro 1 2015-2016

Seuraan omaa fyysistä (ja teknistä) kehitystä noin 15 erilaisella suorituksella, ja pidän ennätyksistä kirjaa melko tarkasti. Noista kymmenen on joko punttiliikkeitä tai muuten sellaisia, joissa en tekniikalla itse saa suuria muutoksia aikaan, vaan kaikki on tehtävä voiman ja nopeuden kautta. Näistä kymmenestä, jumalauta oikeesti,  tasan kaksi parani vuoden 2015 aikana, ja pari on jopa kesältä 2013.  Eipä reenituntejakaan kertynyt vuoteen kuin ehkä 200 – 300, eli ehkä puolet normaalista, mutta on tuo nyt silti aivan järjettömän surkea tulos. Etukyykkyyn 10 kg lisää (140 à  150 kg), ja riipunnasta tehtyyn raakatempaukseen 5 kg (75 à 80), mutta aika säälittävä esitys. Oikeastaan viimeinen 2 vuotta ja 600 reenituntia on tuottanut sellaisen lähellä nollatulosta olevan saldon, ja peilistä katsoo tällä hetkellä aika pettynyt mies. Kun paljon antaa, niin jotain haluaisi myös saada takaisin.  Mutta rehellisyyden nimissä, en minä tänä vuonna HALUNNUT kehittyä. Kehittyminen oli si kyllä ollut kivaa, mutta siihen tarvittava todellinen halu hautautui jonnekin hypokloriitin ja bromimyrkkyjen sekaan Etelä-Suomen paperitehtaille.

Syksy tulee. Kaikkia se ei hetkauta.

Kuluneen viikon aikana en ole edes vetänyt lenkkareita jalkaan (okei, työkenkinä käytin), vaan levännyt niin että kesän 2015 voi jättää taakse työtapaturmana, ja lähteä viisain opein kohti kesää 2016. Koko viikkona ei juuri tehnyt edes mieli lähteä liikkumaan, mutta kun äsken selasin viimeisen 2 vuoden reenimerkinnät läpi, niin alkoi pikkuisen jo kihelmöidä! Erittäin hyvä merkki, mutta odotellaan ainakin toinen viikko vielä, niin jaksaa sitten varmasti taas antaa itsestään hieman enemmän läpi vuoden. Tässä vaiheessa on parempi levätä viikko liikaa, kuin viikko liian vähän.

Keskimääräistä tyhmempi puu

Kun opiskelijaelämä muuttui työ-perhe-elämäksi, olisi ollut lapsellista uskoa, ettei mikään muutu. Samalla on saanut miettiä uudestaan, mitä kaikkea sitä elämässään haluaa pitää mukana. Mikä sitä kolmeakymppiä lähestyvää amatöörireenaajaa muka pakottaa uhraamaan valtaosan vapaa-ajastaan urheilulle? Vastaus tuli melko helposti: OMA HALU. Kehittyä, oppia, kasvaa, viisastua ja antaa itselleen yksi syy enemmän olla tyytyväinen itseensä. Mitä tahansa tekee, on tasapainon löytäminen se tärkein asia. Mielekäs työ, kotiasiat kunnossa ja hyvä terveys ovat se pohja, mille on tukeva rakentaa. Nyt tuntuu hyvin vahvasti siltä, että molemmat jalat ovat tukevasti maassa, ja horjahduksien sattuessa tukea löytyy helposti ympäriltä.

Kausi 2014 - 2015 closed. Tuo pahalta haissut, epämiellyttävä lyllerö analysoidaan lähiviikkoina.

Maailman meno on ihmeellistä. Mediaa seuratessa näyttää siltä, että Suomeen on Viking Linella saapunut viimeisten viikkojen aikana ainakin seitsemänsataa laivallista pakolaisia lämpimistä maista. Jos näin todella on, niin olisivat nyt perhana tuoneet edes vähän lämpöä mukanaan, mutta kun ei! Ei tainnut mahtua matkalaukkuun. Päinvastoin, aivan varmasti ne ovat lähettäneet meidän vähäisistä kesälämmöistämme jo 10 asteen verran sukulaisilleen, ei muuten syyskuun alussa voisi olla näin perhanan kylmä. Jos ensi talvena ei lunta näy eikä kuulu, tai vasemmiston äänisaalista on hävinnyt toinenkin 10 %, tiedän kyllä mistä etsiä syyllistä.

Herkkänahkaisimmille saatavilla lähimmästä S-ryhmän kaupasta!

Kahtena viimeisenä reenivuotena olen syksyllä jatkanut, jatkanut ja jatkanut kautta niin kauan kuin mahdollista, koska olen yrittänyt kaivaa niitä tekemättömiä tuloksia viimeiseen asti. Tämä vuosi poikkesi noista merkittävästi, sillä olen jo pitkän hetken haaveillut tämän kahdentoista kuukauden mittaisen pökäleen paketoinnista. Nyt paketin kansi on suljettu, päälle vedetty iso kerros teippiä ja lähetetty mystiseen paikkaan, jossa siitä kaivetaan parhaat palat talteen, ja ympäröivä, pahalta haiseva mössö heitetään kauas pois, eikä samanlaista toivottavasti nähdä enää. Ehkä ainoa hyvä asia reenien osalta oli se, että sain selvästi esille sen, millä tavalla oma fysiikka reagoi erilaisiin lepojaksoihin. Paras tapa nostaa kuntoa näillä tiedoilla on panostaa punttiin ja nopeuteen 2-3 viikkoa, sen jälkeen noin viikoks reenimäärän puolittamalla hyppy eteenpäin on melko taattu. Yli 4 päivän lepopätkät eivät toimi kovin hyvin, vaan vetävät olon lähinnä veltoksi ja flegmaattiseksi.

Aamukävely

Rastin voin vetää seinään siitä, että vakavammilta vammoilta vältyttiin tänäkin vuonna. Syksyn lepojakson levätään kuntoon ne pienetkin murheet, eli oikean sisäreiden/nivusen säryt ja aivan kuluneen viikon aikana ärtynyt oikea kyynerpää, joka kipeytyy kaikkien alipainoisten välineiden heittämisestä. Kaikkein kriittisin murhe, eli alakuloinen ja haluton mieli on viimeisen kahden viikon aikana lentänyt kuin 600 g keihäs jonnekin kauas pois uuden työpaikan ja muutenkin järjestyneen siviilielämän myötä. Mieli on iloinen ja avoin, seuraavat 2 - 6 viikkoa mennäänkin sitten rennoin mielin ja avoimin rantein. Vai miten se sanonta menikään, en minä näitä muista.

Kulunut vuosi puretaan paloihin ja seuraavan suunnitelma koostetaan, kunhan löytyy aikaa ja intoa, ja ennen kaikkea se kadonnut reenivihko, joka sijaitsee jossakin Kankaanpään ja Nokian välisellä alueella.