Yksilölajien hienous

Tässä vuosien, päivien ja öiden aikana olen saanut aika hyvin selville, minkä takia pidän joistakin lajeista, ja miksi toisista sitten taas en. Joukkulajit tökkivät erittäin pahasti siitä yksinkertaisesta syystä, että joukkueen onnistuminen ei ole ollenkaan sama asia, kuin oma onnistuminen. Jos itse mättää viisi maalia ja tiimi häviää lopulta 6-5, niin siinäkö tilanteessa ei sitten muka saisi olla tyytyväinen? No saa ja pitää olla.

Vain omalle suoritukselleen voi jotain, ja siinä on erittäin iso syy pysytellä yksilölajien puolella. Tämä homma pätee myös silloin, kun itse suorittaa päin honkia, ja viisi tai kymmenen muuta tekevät töitä niska limassa, että saavat yhden tohelon virheet paikattua. Jos itse ei onnistu sitten yhtään, niin ei se ihan oikeasti paljon lohduta, jos Peku takoo paikasta kuin paikasta sisään.

Tämän speklaation synnyntarina juontuu Kangasalan pelloille, jossa kävimme tänään heittämässä frisbeegolffia. Ihan kiva laji, mutta se on korkeintaan sitä, ei mitään enempää. Siitä puuttuu se sydäntä raastava, mutta samalla sen lyömässä pitävä pieni intohimon tunne. Se mikä ajaa aina reenaamaan uudestaan ja uudestaan ihan vapaasta tahdosta. Viikosta toiseen, vuodesta toiseen, aina samaa levyä soittaen.

Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että siinä on tuurilla aivan liian suuri merkitys. Siitä puuttuvat ne konkreettiset merkkipaalut, jotka saavuttaakseen täytyy oikeasti tehdä töitä. Hyvä pelikierros ei tule sattumalta, mutta onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä on kuitenkin mielestäni aivan liikaa. Yleisurheilussa pyritään kenttälajeissa kuudella suorituksella yhteen täydelliseen suoritukseen. Se on paljon mielekkäämpää, kuin tehdä miljoona suoritusta, joissa yritetään välttää sopivasti virheitä, mutta olla kuitenkin sopivan rohkeita.

Tämä kaveri jos mikä oli rohkea

Parhaat kiksit tulevat siitä, kun pyrkii yhdellä ainoalla yrityksellä täydelliseen suoritukseen ja onnistuu siinä. Raudat tulevat suorille käsille ja heittoväline lentää kauaksi sen takia, että kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Ja ne eivät loksahda vahingossa.

Odottelua

2+5 päivää buranaa naamaan, eikä siitä suuremmin apua ollut. Ylimääräistä painetta ja satunnaista kipua alkoi tuntua jo ainakin 5vko sitten, ja nyt buranakuurin jälkeen olisi fyssarin mielestä pitänyt odotella vielä kuun vaihteeseen, ja kysellä sitten lääkäriä jos on ongelmia. Aavistin että YTHS:n jonot ovat noin 5 viikon mittaiset, joten kävelin jo tänään varaamaan aikaa, ja onnistuinkin saamaan sellaisen jo loppuviikolle. En tiedä kuinka monta porrasta tuota hoitoketjua täytyy nousta, ennen kuin löytyy joku syy noihin vaivoihin.

Pispala

Tässä on käynyt elo rajattoman tylsäksi, kun joutuu varomaan tekemisiään. Olen ollut toiveikas ja yrittänyt mennä pelaamaan lentopalloa ja tennista ainakin 3 viikon ajan, mutta järki on lopulta sanonut, että hoidetaan homma nyt kunnolla loppuun.

Pyynikki

En aivan ymmärrä joogan hypeä

Olen tässä muutaman viime vuoden aikana pehmentynyt melko paljon. Henkisesti siis. Se on kai sitä vanhenemista. En ole jaksanut etsiä uusia ja mullistavia totuuksia reenaamisen tai ruoan suhteen, vaan olen kulkenut hiljalleen vanhalla, hyväksi havaitulla tiellä. Superfoodeja, paleoita, 5:2, 24/7, HYMMG tai mitään muutakaan mahtavalta kuulostavaa dieettiä en muista edes harkinneeni, mutta tänään meinasin lipsahtaa karppaajaksi. Unohdin koulussa nimittäin ottaa linjastolta perunat, ja itkuhan se pöytään päästyä tuli. Livahdin kuitenkin jonon ohi, ja sulloin taskut täyteen noita kumipalloja, ja ninjailin takaisin pöytään. Lohta, porkkanaraastetta, perunoita, maitoa ja valtava kasa kermaviilikastiketta, niistä on kunnon ateria tehty.

Vanha toimi tosi hyvin, buranakuuri pois alta niin päästään kokeilemaan uutta!

Näin muutamia vuosia sitten melko paljonkin vaivaa tehdäkseni hyvää, herkullista ja uudenlaista ruokaa. Tämän päivän menÿ oli valitettavasti samantapainen kuin niin usein viime aikoina. Paistoin jauhelihaa, tein perunamuusia ja sotkin ne sekaisin. Gurméèn tuosta ateriasta teki mikrotetut herneet. Onhan tuo ihan hyvää ja ravitsevaa, mutta samalla aivan saakelin tylsää. Ikää on tullut mittariin jo 25, ja tässä iässä ihminen kuulemma lakkaa kokeilemasta uusia asioita, ja lähtee samoilla raiteilla ajamaan kohti eläkeikää. Pitänee yrittää saada hieman uutta särmää tekemiseen jostakin, en minä nyt ihan näin helpolla vielä antaudu elämän harmaudelle!

Herkku kokeiluun <3

Tästä vanhenemisesta kertoo myös se, että löysin itseni huoltamasta polveani kuluneella viikolla jumpasta nimeltä Kehonhuolto. Tai ainakin luulin sen huoltavan, mutta pashan marjat, kaikkea muuta. Sopivampi nimi olisi ollut vaikka Kuntopiiri laiskoille. Siinä tehtiin välillä muutama punnerrus, kyykky tai selkälihasliike, ja sitten loppuaika vääntäydyttiin mitä ihmeellisempiin jooga-kiemuroihin, mutta en sitä kyllä kehoa huoltavana toimintana pystynyt näkemään mitenkään. Se on hyvä kun yhdellä käynnillä hoituu kaksi kertaa, ensimmäinen ja viimeinen. Tykkään kehon huoltamisesta ja liikkuvuuden parantamisesta paljon, mutta joogajutut jääköön muille.

Paaluu reeni- ja blogimaailmaan

Johan sitä tulikin oltua bloggaamatta. Homma kuin homma, välillä on parempi pitää taukoa, niin sen jälkeen voi ainakin uskotella itselleen, että hommat lähtevät sujumaan paremmin. Ei tätä vaan osannut lopettaa, vaikka pitkään homma ei kiinnostanut sitten yhtään. Syyskuun seitsemännen jälkeen ei ole paljon reenattu, vaan paranneltu paikkoja ja reenailtu muutamia kertoja viikossa niin, että tuntuma pysyy vähän yllä.

Maailman huipulla

Tällä hetkellä tilanne on se, että kyykyt, mavet, olympianostot ja muut jalkoja vaativat riehumiset ovat pannassa, ja tilalle on otettu särkylääkepurkki. Kävin tänään viimein fyssarin puheilla, ja hän totesin saman kuin mitä itsekin olin arvellut. Ei sieltä, tällä hetkellä oikeasta polvesta, mitään isommin pitäisi olla rikki, se on vain jostain syystä vain todennäköisesti tulehtunut. Jos buranat ja lepuutus eivät saa tuota 100% kuntoon, niin sitten katsotaan lääkärin kanssa röntgeniä, ja mahdollisesti jotain muuta hauskaa kuvauslaitetta. Toivottvasti niin pitkälle ei tarvitse mennä, vaan buranakuurilla pärjätään. 4x puolikas 600mg tabletti naamaan päivässä 5pvä ajan, luulisi ja toivoisi että auttaa. Jos jollakin on tietoa reenaamisesta buranakuurien aikana, niin ottaisin ilomielin vastaan.

Suunnittelin Kaurialan stadionista vähän modernimpaa

Nyt kun normaalit pelimerkit on otettu pois käytöstä, niin olen puuhaillut kaikkea tavallisesta poikkeavaa. Kyynerpäiden turvaksi olen viimein ottanut reeniin säännöllisesti mukaan hauisten vemputtamisen, ja olen jokaiseen reeniin sisällyttänyt noin 2x10min sessiot, jossa haetaan keskikropalle pikkuisen kestävyyttä. Kun rutiinit ovat hetkeksi pois pelistä, tässä on todellakin melko avuton olo. Jalkareeni on ollut kuitenkin niin oleellinen osa harrastusta, että kun on jo kuukauden vältellyt niitä satunnaisia prässäilyitä lukuunottamatta, niin olo alkaa olla erittäin orpo.

Överiväritys

Sen sijaan että hirveästi ruikuttaisi, parempi taitaa olla kääriä hihat ja tehdä mitä voi. Tässä vaiheessa vuotta olisi tarkoitus tehdä peruskuntoa, eli toistomäärä kattoon ja sarjoja vielä vähän enemmän. Mikäli tuo polvi olisi ollut samanlainen ongelma vuotta aiemmin, olisin ollut totaalisen hajalla. Nyt olen kuitenkin päässyt sinuiksi sen kanssa, että liikunta on kuitenkin hauska harrastus, pääasia että pääsee tekemään. Helpottaa henkisesti hirveästi niinä hetkinä, kun reenaaminen ei onnistu aivan kuten haluaisi.

Muutosten syksy - Yksi loppuu ja toinen jatkaa

Kulunut viikko on mennyt vähän hitaasti taivaltaen. Pidemmillä matkoilla on klenkuttanut eteenpäin keppien voimalla, mutta lyhyemmät siirtymät pystyn hyvin menemään ihan omin voimin. Sisäreisi on mennyt nopeasti parempaan suuntaan, vaikka ensimmäiset kaksi päivää tuo lähinnä itketti. On ainakin tullut huomattua, kuinka monessa arjen toimessa sisäreittäkin tarvii, sillä normaali tuolilta nousukin on nyt oma operaationsa. Paraneminen on kuitenkin ollut hyvin nopeaa, ja eiköhän tässä päästä jo lähiaikoina kevyesti aloittamaan taas reeniä.

Kun katsoo taivaalle, voi taas todeta että aurinko on pakannut laukkunsa, ja lähtenyt seuraavaksi kahdeksi kuukaudeksi jonnekin Kongon suuntaan paikallisia senjoriittoja liehittelemään, ja ottipa tällä kertaa sinisen taivaankin mukaansa. Mattaharmaa taivas ja sateettomasta kelistä huolimatta jatkuvasti märkänä olevat tiet varmistavat sen, mitä jo odottelinkin. Syksyhän se on taas täällä.

Vuodenvaihde on suurta muutoksen aikaa kuntoilubuumeineen, ja vaikkei syksy ihan näin suurta muutoksen aikaa ole, on se jonkunlaista kuitenkin. Tällä kertaa muutos osui MPM:n kohdalle, blogi jää nimittäin määrittelemättömän pituiselle tauolle, ainakin tämän kuun loppuun asti. Motivaatio kirjoittamiseen on ollut jo pidemmän aikaa hieman hukassa, enkä halua jatkaa kirjoittamista pakkopullan omaisesti, vaan tekisin sen mielummin tunteen palolla niin, että Samsungista näppäimet lentelevät pitkin seiniä jo aloituskappaleessa. Tällä hetkellä fiilis ei kuitenkaan ole ollut sellainen... Kun tehdään jotain, niin tehdään se sitten täydellä tunteella.

Kun jalka on kunnossa, reenejä jatketaan varmastikin entistä suuremmalla höyryllä, ja jotain uutta höystettä sinne on taas tulossa. Blogin pitäminen ei kuitenkaan lopu aivan täysin, vaan allaolevasta osoitteesta löytyy jatkossa satunnaisin väliajoin päivittyvä blogi, jonka konseptia olen inhonnut aina melko paljon.

VALOKUVABLOGI. Kuvia elämästä hieman erilaisesta näkökulmasta

A Gift to See

Tarkoitus on jatkaa valokuvien julkaisua, mutta tällä kertaa ilman suurempia tekstejä. Tästä lyhyestä ilmoituksesta tuli näköjään 2x keskivertoblogspottaajan tekstin pituinen, mutta väliäkös tuossa. Jatkossa ei ole tarkoitus tarinoida paljon, vaan antaa kuvien puolestaan. On sellainen kutina, että MPM palaa vielä linjoille tämän vuoden puolella, mutta nyt on tauon paikka. Kiitos kaikille matkassa tähän asti mukana olleille :)

Kisaraportti - Jokamiehen seiska

Valmistautuminen tämän päivän kisailuun ei mennyt ilman kommelluksia, kun torstaina päätin torstaina tehdä pitkän verryttelyn ja paikkojen avaamisen Hervannan kentällä. Otin noin tunnin lämpöä ja työnsin siihen perään muutaman kerran kuulaakin paikaltaan. Ettei homma menisi liian helpoksi, jalka lipsahti vähän huonosti lankkua päin, paino liikaa eteen ja sitten perään tulikin kaatuminen. Pelästyin nilkan vääntymistä tosi paljon, mutta näihin nilkkoihin ei vääntäminen näköjään tehoa. Lopputulemana oli pelästyminen ja melko syvä vekki polveen. Siitä ei jäänyt sitten mitään sen suurempaa, turhaa sähellystä vain.

Polvivekin paikkailua...

Tänään aamulla oli erittäin mukava fiilis lähteä kisaamaan, yö oli nukuttu hyvin ja kroppa oli tosi rennon tuntuinen. Reilu annos puuroa, hetki muita touhuja ja sitten kunnon ruokaa naamaan. Klo 11 starttasi auto kohti Kangasalaa, jossa lämmittelyt lähtivät käyntiin noin tunti ennen erän starttia. Paikat aukesivat erittäin hyvin, ja tunne oli sellainen, että tänään voi tulla erittäin hyviä tuloksia. Niinhän sitä luulisi...

Aitajuoksu
Yksi lämmittelystartti lupasi hyvää, ja pian käskettiin jo telineisiin. Paukusta liikkellelähtö meni ihan ok, ja ensimmäiselle aidalle tultiin niin kuin pitää. Ensimmäinen aitaväli meni myös kolmella askeleella, eli vauhti pysyi hyvin yllä. Toisella aidalla tapahtui sitten lähis pahin mahdollinen, vihlaisu sisäreiteen. Sain jollakin ihmeen kaupalla kammettua itseni maaliin ajassa 17,51s, joka oli suorituksena niin ehjä kuin tällä taustalla voi olla. Samalla kuitenkin tiesin, että ottelu kokonaisuudessaan meni siinä, reisikipu ei ollut menossa mihinkään, päinvastoin.

Tyylillä. Kohta paukahti

Korkeushyppy
Jätin tarkoituksella lämmittelyhypyt pois, katsoin yhdellä askelmerkin paikalleen, ja toivoin parasta. Aloituskorkeudeksi otin 140 hyppyjen minimoimiseksi, kovin montaa jalka ei todennäköisesti kestäisi. Vauhtia hölkkäsin patjan lähelle, ja viimeiset kolme askelta vasta kiihdytin. 140 helposti ensimmäisellä, jes! 145 meni viime vuonna kolmannella, tällä kertaa homma toimi ja sekin meni ensimmäisellä. Ikävä kyllä tekniikasta tuli kuvaa, en pystynyt tekemään oikealla jalalla yhtään mitään, ja 150 jäi sitä myöten haaveeksi.

Tää on mun leipälaji. Ei paljon vapaata jalkaa käännetty muualle, kuin suoraan eteen

Kuulantyöntö
Päässä pyöri vain, että mitenkähän tästä nyt jatketaan, vai jatketaanko. Sain jotenkuten työnnettyä kolme, muttei niistä sen enempää, tulos 15,91m on tilanteeseen nähden ihan hyvä. Kisatilanteessa kaksi kolmesta työnnöstä oli niin hyviä kuin ne tuossa tilanteessa nyt voivat olla. Kuluneella viikolla tuosta meni tosin vielä 17cm pidemmälle paikaltaan.

200m
Tässä harmitti kaikista eniten, en vieläkään päässyt tekemään kunnon tulosta! Oli aivan järjetöntä lähteä hölkkäämään, mutta jostain kumman syystä lähdin. Aikaa kului 39,90s joka toi kilpailussa huikeat 38 pistettä, mutta yhtään enempää ei vain päässyt, enkä yrittänytkään. Tulipahan edes pohjatulos ensi vuodelle...

Mietin vain, että mitähän hemmettiä oon tekemässä

Pituushyppy
Mielessä pyöri se, että erän kolmanteen sijaan oli muiden kisaajien erinäisistä vammoista johtuen vielä kelpo mahdollisuudet, hyppäsin siis 5 askeleen vauhdilla. Tulos 364 kannattanee merkitä jonnekin historian kirjoihin, noin lyhyellä vauhdilla ei ole taittu kisahistoriassa hypätä.

Keihäänheitto
Nyt alkoi taas harmittaa entistä enemmän. Yksi lämmittelykokeilu, ristiaskeleistahan ei tule krampanneella sisäreidellä mitään. Viimeistään lantion kääntö toi sen verran pahaa venytystä, että lähdin tekemään tulosta pelkällä ristiaskelkävelyllä. Lähes paikaltaan ensimmäisellä 42m, toisella 43m ja viimeiseen sitten ladattiin kaikki, ja otin hieman kovemman vauhdin. 45.57m lähes pelkällä kädellä ja täysin arvatulla askelmerkillä. Ensimmäinen vitosella alkava heitto olisi ollut mahdollinen, mutta se jäi nyt ensi vuodelle.

Vauhtia nolla

800m en lähtenyt juoksemaan, kuten arvata saattaa, ja näin loppupisteet 3059. Kun kohdalle osuu toistaiseksi pahin loukkaantuminen, tuntuu melko turhalta lässyttää hyvistä suorituksista. Siltikin, onnistuin lajeissa niin hyvin kuin se oli vain mahdollista. Nyt levätään mies kuntoon, ja lähdetään kohti uutta nousua.

Viimeistelyreenit tehty, sitten vain tuojotetaan kelloa

Nyt on tehty myös valmistelureeni osa kaksi, ja nyt tässä sitten vain odotellaan, että lauantain kisailu pääsee vauhtiin. Perjantaina teen varmaan vielä yhden penkkireenin, että yläkroppaan saadaan sopivia kiristyksiä, mutta muuten sitten vain istutaan sohvalla ja katsotaan kun viisarit liikkuvat. Ilmassa on muutamia kysymysmerkkejä, mutta ei ihan hirveän paljon. Oikeastaan suurin niistä koskee kuulantyöntöä, ja sitä että kestävätkö sormet 4kg työntämistä. Jos kuula lipsahtaa välistä tai sormien yli ensimmäisellä työnnöllä, siinä jää pahimmillaan koko laji tekemättä.

Tallinnassa syöminen oli melko kallista...

Lyhyesti tiivistettynä odotukset lajeittain ovat seuraavat. Roiskinpa mukaan tavoitteitakin hieman sinne päin, saa nähdä kuinka hyvin noihin yllän.

110m aitajuoksu. Tavoite 16,5s
Tämä menee riskirajoilla. En ole koskaan aiemmin juossut niin, että viereiselläkin radalla ravaa ukkeli. Tavoitteena on päästä maaliin ajalla, joka ei häpeä parin vuoden takaiseen 16,6s verrattuna. Jos kaikki aitavälit menevät kolmella askeleella, näin pitäisi käydä.

Korkeushyppy. Tavoite 150cm
Viimeiset 4 kesää olen hypännyt 150cm, parhaimmillaan 157. Viime vuoden tulos 150 on tehtävissä onnistumisella, 155 vaatisi pienen ihmeen. Mutta ei kai sellaisen tekeminen nyt niin vaikeaa ole? Tänään tuli tehtyä tuohon pari valmistavaa hyppyä, jossa 145 meni ihan hyvin, ja 153 ei ollut kovin kaukana.

Hämeenlinnan rinki, jossa homma ei vielä toiminut.

Kuulantyöntö. Tavoite 18m
Tämän päivän pari työntöä vain lisäsivät kysymysmerkkejä. Paikaltaan pamahti melko huikeat 16,xx metriä, ja vauhtityöntöjä tein vain yhden. Se lensi ehkä 16,2m, mutta kierähti täysin yli sormista, ja työnnöt loppuivat sitten siihen. Tulos on heitetty sinne mittapään yläkanttiin, lauantaina nähdään tuliko totaalinen mahalasku vai onnistuttiinko kunnolla.

200m. Tavoite 27s
Kiinnostaa itseäni melko paljon. Tiedän etten ole tajuttoman nopea, mutta haluaisin tietää että kuinka nopea.

Pituushyppy Tavoite 500cm
Hyppyjä kesällä takana ilmeisesti kolme. Jos tulos alkaa vitosella, niin ollaan ihan tyytyväisiä. Suoraan 200m juoksun jälkeen tämä tulee olemaan melko paha rasti. Toivottavasti ensimmäinen hyppy on pitkä, niin loput kaksi voi jättää käyttämättä, ja makoilla samalla kun muut tuskailevat tulostensa kanssa.

Keihäänheitto Tavoite 48m
Täällä korjataan edellisen vuoden tulosta aivan varmasti. Viime vuonna käytössä oli melko vaihtelevan laatuisia keppejä, joista koitetaan valita se parhaiten lentävä tänä vuonna.

800m Tavoite päästä maaliin.
On hirveä matka. Kuusi aiempaa lajia varmasti syövät voimia paljon, mutta tarkoituksena on lähteä urku auki vetämään, ja katsoa mihin se riittää. Eipä sitä airobista Taiwanin jälkeen yllättäen tullut tehtyä... Jos aion aiemman 4246 piste-ennätyksen rikkoa, niin tästä tarvitaan pisteitä. Jos oikein kovaa jaksan juosta, niin 3min on mahdollinen.

Kun tuo on läpi menty, tarkoitus on syödä hyvin ja ottaa rennosti, ja aloittaa syksyn reenikausi punttisalien syövereissä.<3

Tuntumanhakureeni, osa 1.

Eilen oli kentällä leikkiä ja laulua taas koko rahan edestä. Tarkoitus oli heittää ja hieman juosta lauantain seiskaottelua varten, ja kentällä vierähti taas yli 3 tuntia. Aurinko paistoi, linnut lapset lauloivat kirkuivat ja vettäkin oli laukussa riittävästi. Ensimmäinen puolitoista tuntia reenistä vierähti yksistään, ja kamu saapui paikalle puoli viiden aikaan. Meno Hervannan urheilukentällä on maanantai-iltaisin melko hulvatonta. Kenttää ympäri ravaa arviolta yli viitisenkymmentä, iältään viidestä kolmeenkymmeneen olevaa hulttioita, joilla ei ole välillä tuon taivaallista tolkkua. Siltikin sitä on miljoonasti enemmän kuin taiwanilaisilla...

Toiveidenkujalle ei sovi pysähtyä. Revipä siitä vertauskuvia

Ensimmäisenä testasin keihästä, toista kertaa kunnolla tänä kesänä. Askelmerkki on viritetty kohdalleen, ja viime vuoden kisan 42,xx metriin pitäisi tulla parannusta selvästi. Jos ei tule, niin se on kyllä pettymys. Kuulavalikoimasta irtosi tällä kertaa 5kg, kunhan työntelin sillä Hämeenlinnan reissun huonot fiilikset pois 15-16m kaarilla. Viime vuoden tulos oli seiskassa 16,5m (4kg), johon myös ainakin metrin parannus on mahdollinen. Tiputus alaspäin on myös täysin mahdollista, kun suorituksia on käytettävissä vain kolme.

Tallink City

Lisähupi tuli ainossa täyspitkässä aitavedossa, lähetyksestä maaliin asti. Ensimmäiselle aidalle sain hyvän vauhdin, ja toisella aidalla jo huomasin, että etujalan kengännauhat aukesivat. Seuraavalla aidanylityksellä yritin solmia niitä, mutta eihän siitä tullut mitään. Päätinpähän juosta kuitenkin matkan loppuun, onpahan juostu nuokin alusta loppuun ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen.