Mistä on pienet erot tehty?

Telkkarissa pyörii olympialaiset. Puolalainen luisteli 1500 metriä aikaan 1.45.006. Hollantilainen tuli viimeisessä parissa ja luisteli 1.45.009. Ero on ajassa alle 0,03 prosenttia, ja hopealle jääneen hollantilaisen katse on ikävän tyhjän näköinen. Eipä sillä, olemme me suomalaisetkin näitä saaneet kisojen aikana kokea. Naiset hiihtivät 10km väliaikalähtönä, ja Aikku jäi neljänneksi kahden sekuntin erolla Johauggiin nähden. Miehet hiihtivät vastaavana kisana 15km, ja nuoren Iivo Niskasen huikea hiihto palkittiin neljännellä sijalla, vain 0,2 sekuntia pronssisijasta. Kirsikaksi kakun päälle naisten viestihiihdossa Ruotsi nousi ihmeen kaupalla kaukaa takaa, kurvasi mutkassa sisäpuolelta ohi ja karkasi loppusuoralla voittoon. Jos käännetään hieman veistä vielä haavassa, niin kesällä Tero Pitkämäki jäi noin kymmenen senttiä kullasta.

Kuva: Lehtikuva, Yle Urheilun sivuilta

Mikä sitten nämä erot aiheuttaa? Kaikki yläpuoliset suomalaissuoritukset olivat aivan mahtavia, ja koska olen urheiluhullu enkä niinkään menestyshullu, niin haluan nostaa hattua erittäin korkealle. Silti, jostain nuo pienet erot syntyvät. En insinööri-ihmisenä jaksa millään uskoa, että ruotsalaiset saavat syntymässään muutaman sekuntin sadasosan etukortin, vaan syyn on pakko löytyä jostain muualta.

Mietaa. Kuva iltalehdeltä.

Ensimmäisenä tulee mieleen henkinen kantti varsinkin kaksinkamppailuissa. Henkinen kantti on siitä jännä, että ainakin oman kokemuksen mukaan sitä täytyy sopivassa suhteessa ruokkia ja nujertaa. Mitä enemmän pääsee vaikeuksista yli, sitä paremmin alkaa itseensä uskoa. Sitten kun jossakin asiassa epäonnistuu aina ja jatkuvasti, saattaa heikolla hetkellä loppua usko kyvystään onnistua. Petter Northug loppukireineen on tästä erittäin hyvä esimerkki, kului monta vuotta kun kukaan tuskin uskoi pystyvänsä voittamaan häntä loppukirissä. Sitten venäläiset pystyivät siihen, ja nyt Petu on ollut vain kuolevainen muiden joukossa. Suomessa ikävä kyllä on se tilanne, ettei kovin monesta lajista kansainvälisen huipputason kilpailua pääse syntymään.

 

Kuva: Fis-ski.com

Varmasti ratkaisevaa on myös se, kuinka hyvin asiat tehdään arjessa. Erityisesti ne pienet asiat, jotka toistuvat päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen.  Ravinto, lämmittelyt, lepo, huoltavat toimenpiteet, ohjelman suunnittelu ja sitten itse reenien läpivieminen.  Oma tekemisena falskaa useammassakin näistä, mutta myös moni kohta on harrastelijalle melko hyvässä kuosissa.  Harrastelijataso ei kuitenkaan riitä lähimaillekaan, silloin kun pitää repiä erot maailman parhaiden välillä. Harjoitustaustoista sen suuremmin tietämättä olen rajattoman ylpeä ensimmäisessä kappaleessa mainituista suomalaisurheilijoista ja useista muistakin, kun Aikku ja Terokin olivat jo lopettamassa koko uraansa, kunnes palasivat vielä aivan terävimmälle huipulle.

Kuva: MTV3

Suomalaisessa urheilussa tuntuu olevan kokonaisuudessaan nyt tilanne se, että nuoria tulee laajalla rintamalla vanhojen huippujen kannoille ja kovaa ohikin. Vaikka muutamalta heistä tulevat mitalit jäämään senttien tai sadasosien päähän, hienoja tarinoita saamme varmasti jatkossakin.

Tämän kvyen viikon ainoa reeni oli muuten tänään. Penkki oli tietysti mukana, ja 120 kilon nosto heilahti puolivälissä niin, että laski sentin tai kahden verran alaspäin kesken noston. Jotenkin ihmeen kaupalla se nousi tuosta kuitenkin helposti ylös, ja myös 125kg tärähti lähestulkoon katosta läpi, ja ennätykseen helposti taas 5kg lisää. Vaikka yläkropasta alkaa jo hieman irrota, jaloille 2 viikon lepo ei ole selvästikään vielä riittänyt.

Melko kovakouraista hierontaa

Kaksi viikkoa kevyttä kuukautta takana, ja toinen viikko on ottanut miehestä mittaa ihan oikein kunnolla. En ole ikinä ollut 100% suhteellisen kosteuden ja plussakelien ystävä, ja taaskin hengityksen ja nukkumisen kanssa tuli melko isoja ongelmia, ja muutama päivä on mennyt ihan täydellisessä pöllyssä. Flunssalta onneksi vältyttiin, mutta on muutaman päivän väsyttänyt niin paljon, ettei paljon muuta ole taas jaksanut miettiä. Onneksi työmaalle voi mennä mihin aikaan tahansa aina yhdeksään asti, niin on kerennyt nukkua tarpeen tullen vähän pidempään.

Bonusreissu kevyelle viikolle

Lauantaina vedin viime viikon ainoan reenin, ja levon tarve näkyi tuossa aina vaan aiempaa selvemmin. Irtiottokyvyn puute oli aivan kamala, reisistä potkua löytyi juuri portaiden nousuun vaadittava määrä ja ojentajilla jaksoin juuri nostaa hanskoja pään yläpuolelle.  Jos tulevan lauantaina vire mahdollistaa jumpan, niin on ihan mielenkiintoista nähdä mitä 6 lepäiltyä päivää ovat tehneet tuolle tilanteelle. Parin lepoviikon pitäisi vetreyttää kroppaa kummasti, ja yksi kokonainen kevyt kuukausi on jo sellainen aika, että jos tuossa ei saa irtiottokykyä ja terävyyttä kaivettua esille, niin sitten tilanne on jo aika katastrofaalinen.

Kävin tässä myös hieronnassa, ja ylemmässä kuvassa näkyy tulos. Eihän se ihan nappiin mennyt, vaan murjojaopiskelijalla oli aivan liikaa intoa verrattuna taitoon ja tuntumaan. Toisesta kädestä löytyy vastaavasta paikasta pienempi mustelma, ja myös rintalihakset ovat saaneet näppärän sinisen peitteen etuolkapäiden lähistöllä. Nuo paikat olivat kyllä erittäin jumissa ja kipeää teki, mutta toivottavasti kaveri löytää hieman tatsia tekemiseen ennen kuin lähtee toiminimellä hommia tekemään…

Noin 3 kk normaalin käytön jälkeen, laadulta aika järjetön pettymys

Ensi viikolla istutaan sitten autossa ensin noin 900km Simpeleen reissulla, ja siitä sitten viikonloppuna vielä 400km Tampereelle ja takaisin. Jos tuo ei tuo tarpeeksi jumia, niin myös edestakainen ajoreissu Kemiin on tiedossa. Te kaikki normaalipituiset jalat omaavat ihmiset, olkaahan iloisia. Ajaminen ei ole mitään herkkua, kun jalat eivät mahdu ohjaamoon vaikka kuinka siirtäisi penkit taakse ja tekisi muutkin taikatemput. Eipä tuossa muuta, mutta tempauksista tai maveista ei kannata haaveilla kun takareidet ovat jatkuvassa krampissa.

Reagointia hieman ennen viime hetkeä

Viime aikoina reeneissä melko kurjalta. Aiemmin jo vähän täälläkin mainitsin alkuoireista, ja tuntuma onkin ollut kateissa jo pidemmän aikaa. Sama vanha vertaus, kuin ajaisi moottoritiellä kolmosvaihteella. Mihinkään ei kiihdy, mutta bensaa palaa eikä mieli ole järin iloinen. Vapaaehtoista pakkopullaa, näköjään sellaistakin voi olla.

Pitänee kuvata päivällä enemmänkin

Fysiikka on kyllä kehittynyt koko ajan, mutta ei pariin viime viikkoon sillä fiiliksellä millä sen pitäisi. Ongelma on ollut tunteen puuttuminen, ja silloin koko hommasta katoaa maku. Reilu kuukausi sitten mavessa 1RM oli 190kg, ja siinä takareidet tuntuivat olevan niin tiukilla, kuin ne vain repeämättä voivat olla. Nyt lauantaina samalla tangolla tuli kaksi helppoa kolmosta, ja kolmanteen työsarjaan otin nelosen. Laskennallinen maksimi nousi tuossa kuukaudessa 27kg, mutta ongelman syvin ydin oli siinä, ettei tuo hetkauttanut oikein tunneskaalaa mihinkään suuntaan. Ei tuntunut miltään, tyhjensin vain tangon ja lähdin pois. Sen olisi todellakin pitänyt tuntua jonkunlaisena endorfiiniryöppynä, sillä siinä on se syy miksi tätä tehdään! Viikonloppuna aamulla voisi nukkua pitkään, mutta mielummin sitä on tullut lähdettyä hakemaan sitä hyvää fiilistä reeneistä. Jos sitä ei löydy, niin koko hommasta katoaa vähän idea. Tunnetta, tunnetta. Välillä huonoa, välillä hyvää, mutta kunhan sitä löytyy!

Tunteen katoaminen johtuu joko täydestä kiinnostuksen puutteesta tai kerääntyneestä väsymyksestä, ja ensimmäistä tämä ei ainakaan ole. Jälkimmäinen on siitä mukava painikumppani, että sen selättämiseen ei tarvitse kuin ottaa itse rennosti, mikä tosin on allekirjoittaneelle välillä hieman vaikeaa. Nyt kuitenkin yritetään, ja helmikuun ajaksi punttireenit pudotetaan yhteen kappaleeseen viikkoa kohti. Viikolla on tarkoitus käydä pari kertaa tekemässä pitkää ja kevyttä uintia, hiihtoa tai kuusen latvoihin kiipeilyä, mutta rautaa nostellaan vain kerran. Aivan kämpän vieressä on myös reilun 300m retkiluisteluun tarkoitettu baana, tekisi mieli kokeilla yhden illan ajan siinä ympärimenoa.

Toivon mukaan kuukauden peruskuntoa kohottava reenikausi johtaa siihen, että maalis-toukokuussa saa revittyä tarvittavat tehot irti kesän heittoja varten. Ainakin ensimmäinen uintireeni oli yhtä herkkua, 1,3km rauhallista kaakelien katselua oli ihan hyvä ja rento aloitus tälle kuulle. Uinti on siitä mahtavaa tekemistä puntin oheen, että siinä aukeavat jumit ja alkavat paikat liikkua ihan uudella tavalla.

Leuka rinnasta

Edit.

Eilen blogiin on tullut vierailija sivustolta vauva.fi... Ei saakeli...
________________________________

Maanantain reeni meni sitten reisille, että kotiin lähdettiin suupielet tiukasti alaspäin naulattuina. Lauantain reeni meni ihan hyvin, mutta sunnuntaipäivä meni sitten hirveessä kiireessä ja touhussa johtaen siihen, että seuraavana yönä uni tuli vasta aivan liian myöhään, ja sittenkin erittäin katkonaisesti. En ole minkään sortin teräsmies, eli kroppa ilmottaa melko nopeasti jos vauhti on liian kovaa. Maanantain reenissä vauhti ei ollut millään tavalla kovaa, mutta liian kovaa kuitenkin. Sarjat kulkivat lukemien valossa aika samaan malliin kuin edellisessä reenissä, mutta pää se kertoi ettei tämä ole nyt hyvä. Vähän sama tunne kun ajaa moottoritiellä kolmosvaihteella yrittäen nostaa vauhtia sataan kahteenkymppiin. Vaikka kuinka käskee, niin mitään ei tapahdu.

Tehtaan tulet

Viimeinen niitti olivat levypainolla tehdyt kiertävät vatsalihakset. Ensimmäisessä sarjassa noin viidennentoista kierron kohdalla vatsasta alkoi kuului sellaista viestiä, että lounaan lihapullilla ja greippimehuilla olis asiaa, ja tarttis päästä ulkona käymään. Se ei kuitenkaan käynyt päinsä, vaikka useampi minuutti meni miettiessä, että juoksisiko roskakorille vai ei. Pitkään aikaan ei ole kyllä reeneissä oksennuttanut, ja tällä kertaa ei ollut varmastikaan kyseessä maitohappojen poistoyritys, vaan jotain ihan muuta.

Vähemmän överi versio

Lopulta tuo maanantai jäi arkipäivien ainoaksi reeniksi. Olen kuullut viisaammilta, että levossa ihminen kehittyy, ja ajattelin että jos se toimisi minun kohdallani myös. Lepo on kuitenkin suhteellista, koska -20 °C pakkasessa vaan on niin kivaa mennä ympäri mäkiä pyörällä nappailemassa kuvia. Kelit on kohdallaan sillon, kun tykkien päälle saa laittaa kolitsit ja tuulihousut, eikä tule edes hiki. Vajaan parin tunnin pyöräkiepahdus tuossa lämmössä saa kyllä unen tulemaan ja kropan rennoksi, eikä iltasaunan jälkeen tarvinnut nukkumattia montaa minuuttia kutsua.

Tällainen lepotauolle asettuminen syö aina miestä hieman, mutta ei neljä päivää tee tässä tilanteessa luultavasti pahaa ollenkaan. Lauantaina taas sitten lähtee, onhan silloin vuorossa taas mavet! Silloin olevat kisat jäävät lopultakin välistä, ei tästä kylmiltään ykkösiä voi lähteä repimään.

Bloggaaja raottaa yksityisyytään enemmän kuin oli alunperin tarkoitus

Tervetuloa lukijajoukkoon myös Henna-Riikka! Se piristää aina mieltä, kun tällaista taantumuksen käsissä olevaa blogia joku käy lukemassakin! :)

Pakkaset vaan paukkuu, ja hyvä niin! Noin viikon päivät niihin meni totetella, mutta nyt ei millään haluaisi luopua. Työmatkat ovat taittuneet näppärästi pyörällä, vaikkei jarrupaloja tuossa välineessä tällä hetkellä olekaan. Samalla kun kirjoitin tuon, niin huomasin että unohtuivatpa ne ostaa tänäkin iltana. Pitänee toivoa, että jonkun hypermarketin hyllystä löytyy, kun tuo erikoisliike ehti jo sulkeutua. Nykymenolla kengänpohjat kuluvat ennen kuin lumet sulavat, ja sukilla jarrutusteho ei taida olla ihan samaa luokkaa. Leikistä tekee hauskan se, että asunto on vielä sellaisen diplomityöntekijän arvolle sopivan kukkulan harjalla.

Kotinurkat on kohtuullisen komeen näkösinä

Kävin tässä pitkästä aikaa taas hieronnassa, kun olkapäät alkoivat olla siinä tilassa että niiden jäykkyys haittasi jo ojentajienkin venyttämistä. Olat kyllä murjottiin auki, mutta tunnista noin 40 min meni lopulta latsien ja hartioiden kanssa, ja sinne oli tehnyt pesän useampikin jumi. Eikä sellaisia pikku pesiä mitkä lähtevät tuulen mukana, vaan oikein jämeriä kivitaloja, joiden runtelemisessa hierojallakin valui hiki otsaa pitkin.

Hartiajumiin löytyy yksi syy, joka on muodostunut tässä vuosien varrella jo lähes kiinteäksi osaksi minua, jota varjellaan tarkoin ja josta ei helpolla luovuta. Nimittäin reenilaukku. Se on se noin metrin pitkä ja 30 kiloa painava pötkäle, jolla elämä saadaan siirrettyä paikasta toiseen. Olen omistanut muistaakseni kolme reenilaukkua täällä Suomessa, ja vanhan vaihtaminen uuteen on aina suurta tuskaa. Kun reenaamisen aloitin, hankin marketista upean Asicsin punaisen olkalaukun hintaan 10e, ja käytin sitä useamman vuoden lähestulkoon päivittäin. Siihen kiintyi, ja olen nyt siirtänyt sen Äänekoskelle palvelemaan varalaukkuna. Tällä hetkellä käytössä on musta Nike, ja vähintään yhtä kullannuppu on tuokin.

Tästä mä tykkään, tänne mä jään

Kannan itse reenilaukussa tavaraa PALJON. Selän takana laukun koolle naureskelleet lasketaan helpostikin kymmenissä, mutta sillä ei ole väliä. Kun lähdetään heittämään, niin siinä laitetaan kassit koetukselle. Hehe. Parhaimmillaan sinne sujahtaa 3 paria kenkiä, 50m rullamitta sekä jopa 4-6 kiloa kiekkoja. Juomapullo ja sheikkeri lähtevät mukaan reenistä riippumatta, ja ensiapulaukku perustarpeineen kulki myös pitkään mukana, muttei valitettavasti enää viimeiseen vuoteen. Sivutaskut täyttyvät pienestä tilpehööristä kuten vanhan liiton mp3-soittimesta ja kourallisesta akkuja, proteiinipatukoista, noin neljästä mustekynästä, urheiluteipistä ja siitä kaikista rakkaimmasta, eli reenivihosta. Siellä on kaikki, ja myös löytypalkkiolupaus jos se johonkin hukkuu.

Huomenna on aamureenin vuoro. Laukun sisältö näyttää tältä.

Treenibuustereiden käytön taito

Rakastan reenivihkoon asioiden kirjailua. Monen makuun kirjaan aivan liian paljon yksityiskohtia, mutta kun sielu tuottaa runoutta, niin parempi se on talteen paperille ottaa. Alla yksi lähiaikojen parhaista esimerkeistä siitä, kuinka oleellista informaatiota tuonne eksyy.

Revenneet housut olivat vuodelta 2007 olevan armeijan tuulihousut, mutta onneksi sieltä repsahti vain sisävuori, eli nuo ovat vieläkin täysin käyttökelpoiset! Sen sijaan kyykkyboksia ei monen salin ympäri kiertämisen ja virittelyn jälkeen onnistunut löytymään, eli ei sitten kyykätty.

Ihan pari vaan kylmiltään

Tehonlisääjien kanssa reenaaminen on laji, jossa täytyy olla tarkkana. Viime viikolla kävin Äänekoskella puntilla maanantaina sekä keskiviikkona, ja molempina kertoina vauhtia antoi vanha kunnon Neurocore. Crazea en koskaan ehtinyt kokeilla, mutta neuro toimii aivan satavarmasti ja tehokkaammin kuin vanha kunnon Jack3d. Jos noiden kanssa lisää pykälän verran reenin tehoa, niin palautumista pitäisi lisätä vähintään saman verran. Nyt kävi niin, että torstain lepäsin, perjantaina menin nopeasti pirkkahalliin tekemään suunnitellusti vain lämmittelyn ja pari kevyttä työntöä. Lauantaina piti mennä aamupuntille, mutta kun silmät olivat ristissä ja pää täysi nolla, niin nukuin sen sijaan pari tuntia ajateltua pidempään, ja olin totaalisen pihalla koko päivän.  Vielä sunnuntaiksikaan en ehtinyt ihan kasata itseäni reenikuntoon, eli yhtäkkiä kalenteriin tulikin neljän päivän reenaamaton pätkä. Kroppa vaatii sen mitä se tarvii, mutta en uskonut että alkuviikon reenit olisivat ihan noin paljon painaneet.

Päivähämärä

Tuon viikon alkupuolen reenien tulokset olivatkin sitten herkkua. Ensin maanantaina tempaus riipunnasta toimi niin hyvin, että 4x2x60kg + 2x65kg jälkeen otin ykkösen 67,5 kilolla, ja ylöshän se heilahti. Keskiviikkona paikat olivat vielä lennokkaammassa kunnossa, ja lantiolta tempaistuna 70kg helahti suorille käsille. Noin kokonaisvaltaisessa räjähtävässä liikkeessä painojen hilaaminen ylöspäin on aina mukavaa, varsinkin kun se tapahtuu isoina hyppäyksinä. Tämän kehittyminen on lähes pelkästään peruja maastavedon ja soutuliikkeiden johdosta, mutta kohta tarvitaan jo etukyykkytulokseenkin kymppejä lisää, jos tulosta meinataan nostaa.

Keskiviikon reenissä maastaveto oli luultavasti se, mikä aiheutti self-knockoutin loppuviikolle. 170 kg ja 3x5, viimeiseen sarjaan niin paljon kuin lähtee.

Ensimmäinen vitonen. Helppo.

Toinen vitonen. Helppo.

Viimeinen sarja…  1…2…3…4…5…..6…..7…..8. Jatkaako vai ei. Ehkä tämä riittää.

Saakeli. Kasi. On se vähän enemmän kuin odoteltu kutonen. Laskennallisesti 2013 1RM 213kg, ja hyppäystä aiempaan parhaaseen suoraan 10kg. Hymy huulelle ja tekemään vielä pari soutua taljaan.

Kelpo ajokelit

Kolmantena isona liikkeenä on ollut solttupenkki. Viime maanantain reenissä työsarjat stopilla 95kg, sarjat 5+5+5+6. Keskiviikkona vain kevyt penkki, 110kg ykkösenä pois. Tämän viikon maanantaille sitten stoppaamatta 100kg 3x5, ja viimeinen taas niin paljon kuin menee. Kaksi ekaa vitosta teki suhteellisen tiukkaa, ja viimeisessä sitten katosi jo ajan- ja toistojen taju, kun joutui ojentajilla runttaamaan rajusti pitkästä aikaa. Lopulta toistoja kertyi kuulemma seitsemän, mihin oli hyvä lopettaa tämä satu.

Ps. Penkkipunnerrus on muuten metka laji. On metka katsella tynkäkätisten, tynnyrin muotoisten henkilöiden liikepituutta toistoissa, kun itse omistaa orangin kädet ja lahnan rintakehän.

Pakkaset puree miestä. Mies puree rahkaa.

Työhuoneen lämpömittari näyttää +18° lämpöä ja ilmankosteuskin on hulppeat 12%. Noissa olosuhteissa näkkileipäkin nahistuu, on nimittäin kokeiltu. Lämpötila on juuri passeli minulle, mutta tuota kosteutta pitäisi jollain ilveellä koittaa hankkia. Ulkolämpötila on siinä 15 ja 20 pakkasasteen välillä, ja se kieltämättä vetää miehen, auton ja polkupyörään pieneen kohmeloon. Se on kuitenkin pieni murhe, kun auton saa johdon päähän, pyörän saa eteiseen ja mies voi hyppiä jos kylmä tulee.

Itteänsä saa syyttää

Lapsena olin kuulkaas aivan mahdottoman hyvä päässälaskija. Meillä pidettiin ala-asteella kertotaulukokeet, jossa oli ehkä 50 kertotaulutehtävää, ja ne piti ratkaista niin nopeasti kuin pystyi. Varman muistikuvan mukaan olin aina tuolloin luokkamme top3:ssa, ja itsetunto oli vallan korkealla! Nyt on menty kuitenkin radikaalisti heikompaan suuntaan ihan pluslaskujenkin suhteen. Ei sillä tietysti niin väliä, jos sen seurauksena tulee nostettua ensimmäistä kertaa maasta 200 kiloa.

Kelpo tilat

Painoja lisätessä laskin, että 110 kg + 60 kg on aivan varmasti 160 kg. Kun painoa oli tangossa oikeasti 180kg, luulin siinä olevan 170. Lisäsin päähän 5kg levyn, ja sitten kaveri pyysi videoimaan nostoaan. Videoin sen, mutta unohdin lisätä toisen levyn... Nosto meni hyvin, eikä siinä mitään, mutta kun huomasin virheeni niin kyllä hämmennyin. Laskuvirheen huomasin vasta, kun tangossa oli 25kg, 20kg ja 3x15kg levyt per pääty. Vaikka kuinka laskin, niin tuosta tuli 200kg ja kaverikin vielä varmisti asian. Hämmentyneenä päätin nostaa kuitenkin, ja ylöshän se tuli vielä kahtena ykkösenä. Lisää sähläysmomenttia toi se, että en muistanut laittaa vyötä. Yleensä näin tiukissa ykkösissä käytän aina, mutta menipä se näköjään ilmankin.

Työmaata

Äänekosken salilla on reenimeininki ihan kohdillaan, mm. 200kg syvä etukyykky tuli tässä todistettua yksi päivä. Palaillaan näihin kuitenkin myöhemmin lissää!

Vuoden avausviikko - Plussa reenikalenteriin

Edellinen vuosi ei mennyt kehnosti, mutta tämä uusi on alkanut vallan mainiosti. Tour de Skillä sai todeta, että Suomi olisi erittäinkin mahtava hiihtomaa, jos Norjaa ei olisi olemassa. Purnaus ja spekulointi tuosta sikseen, ja keskitytään siihen hienoimpaan, eli lentopallomiesten MM-kisapaikkaan! Lentopallo on maailmanlaajuisesti pallopeleistä siinä jalkapallon ja koripallon takana levinneisyytensä perusteella, ja tuo kisapaikka oli todellakin kova temppu. Luultavasti niin kova temppu, että joudun lähtemään syyskuussa ihan Puolaan asti katsomaan kisoja :) Muita kehuttavia ovat Koivuranta, lätkänuoret ja minä.

Jääkaapin jakamisessa tuli ongelmia, niin päätin hankkia privaatin. Kuva ei ole feikattu.

Vuoden ensimmäisiin kuuteen päivään on mahtunut neljä punttireeniä, joista kaikista voi piirtää paperiin kauniin ja suuren plussan. Helmikuun ensimmäisenä päivänä koululla järjestetään pienimuotoiset voimailukisat, joihin haluaisin mennä kokeilemaan maastavedon ja sotilaspenkkauksen tulosta. Mitään suurempia herkistelyitä ei tuohon ehdi enkä jaksa ottaa, mutta kunhan kävisi nostamassa. Kyykystä en edes haaveile, kun reenejä ei ole alla takakyykystä niin, että voisi turvallisin mielin polven kanssa mennä.

Viikkoon mahtui yksi maastaveto, isoimmassa sarjassa jo 3x180kg jossa nelonenkin oli ihan mahdollinen. Seuraavassa reenissä luultavasti pitkä mörkösarja huppu päässä 165 kilolla, tai sitten 1-3 toiston sarjoja 190-195 kilolla. Puoliohjelmoimaton progressio on mukavaa, kun voi vähän päivän mukaan katsoa, mitä nostaa. Etukyykkyä tulikin sitten ronskilla kädellä kolmeen reeniin neljästä. Suunnitelmana oli 4x8, 4x5 ja 4x3, ja vika sarja viedään aina niin pitkälle kuin jaksaa. Vikassa reenissä vikaan sarjaan tärähti 5x110kg, josta laskettu 1RM 130kg on tällä hetkellä luultavasti melko paikkansapitävä. Sotilaspenkkiä tuli reenattua myös kolmesti rintastoppien kera, sarjat 5x5, 4x3 ja 3x5. Sotilaspenkki kulkee vahvasti kohti 120 kiloa, mikä tarkoittaisi pomppupenkkituloksena jotain 130-150 kilon väliltä. Ei hullumpaa.

Nyt tilanne on kuitenkin sen näköinen, että arkityöt lähtivät käyntiin, ja tämä viikko on reeneistä kevyt. Torstaina illalla ja lauantaina aamulla on vuorossa reenit, mutta koko viikon saldo saattaa jäädäkin siihen. Kun muuttovalmistelut on saatu hoidettua kunnolla pois alta, niin sitten lisätään höyryä lisää, ja katsotaan minkälaiset tilat Äänekoskelta oikein löytyykään! Ainakin ihan 100m päässä talosta on kiekonheittohäkki, joka kesällä varmasti tulee olemaan käytössä.