Kampäk & tilannekatsaus

Kylläpä on kuluva vuosi ollut hanurista, eikä ihan vähän. Autossa on tullut istuttua niin perkuleen monta tuntia, että olisin tuossa ajassa ehtinyt hyvin leikellä Moby Dickin 847 sivulta jokaisen sanan erikseen irti, ja tehdä niistä yhdistämällä kaksi oikein hyvää kirjaa. Ihmiskunnan vahingoksi tämä on kuitenkin jäänyt tekemättä. On tässä joitakin erittäin hyviäkin asioita ehtinyt tapahtua, mutta en voi millään väittää että olisin viihtynyt omassa elämässäni erityisen hyvin. Tuosta syystä kirjoittamisen lopetin keväämmällä, mutta nytpä päätin sitä jatkaa! Hah.

Outoa seutua. Ladoillakin oli Mietaan paidat.

Kulunut reenivuosikin on mennyt niin reisilleen, että tekisi mieli vetää vain henkeä, ja alottaa pian uuden rakentaminen. Peruskunnon puute on näkynyt tänä vuonna railakkaasti, kun syksyllä polvi esti toiminnan ja talvella lumenpuute jätti hiihdonkin kokonaan välistä, ja tuo näkyy nyt välittömästi reenitehojen heikkoutena. Toinen virhe on ollut siirtyminen penkatessa sotilaspenkkiin ja vielä stopilla silloin tällöin. Heittokädelle tuo on myrkkyä, kun räjähtävyyden on korvannut raaka hidas voima. Aivan kuin yrittäisi kisata Leo-Pekka Tähteä vastaan työntämällä mummoa kottikärryissä. Kolmas naula arkkuun on ollut nämä 2 - 5 h automatkat joita on riittänyt noin 20 000 km edestä. Vielä kun unet homeisessa talossa ovat olleet melko kehnot, niin ei voi sanoa kevään menneen mitenkään mairittelevasti.

Ei tarpeeksi rohkea noja

Vaahtosin tuossa keväällä siitä, kuinka täydellisesti onnistuin 1kg kiekon paikaltaanheitossa rikkomaan 45 m. Ei nostata iloa enää, nelikaseja on sadellut vaikka kuinka niillä parilla heittokerralla, joilla tuota olen käyttänyt, parhaimpana 48.90 m. Tämän kesän väline, 1.5 kg on liidellyt parhaimmillaan paikaltaan 41.60 m, mutta vauhti ei ole tuonut sitä odotettua 5 m lisää. Selän ja lantion jumi on isoin este, tekniikkaa on vaikea parsia kun kroppa ei seuraa käskyjä. Fysiikka on kunnossa, sillä etukyykyssä ainakin 130 on nostettu, ellei jopa 140. Korkeushyppy tasajalkaa paikaltaan nousi alkukesästä hienosti 122 cm ja 5 kg kuula pään yli taakse on leijaillut jo 1,5 m pidemmälle kuin aiemmin, lukemiin 19.76 m. Hienoja lukemia, mutta kaikki ei natsaa.

Kyllä näillä jaloilla kelpaa

Kuulaa olen työntänyt vähemmän. Syyt ovat pikälti olleet ne perinteiset tekosyyt, ettei ehdi/jaksa, mutta tällä kertaa ihan oikeina syinä. Huomenna jaksan, jos vain polvi antaa myöten. Töitä on tällä haavaa joka tapauksessa kolme viikkoa, jos en totaalisesti tähän rämpimiseen kyllästy niin odotan ainakin elokuun loppuun, ennen kuin otan muutaman viikon huilin ennen uutta peruskuntokautta. Tästä vuodesta on ainakin saatu hyvin oppia tulevaa varten.

Blogiteksti numero 537

Kirjoitin tänne aikanaan ensimmäisen postaukseni 27.12.2010. Bloggaaminen oli tuolloin pyörinyt mielessä jo pitkään, ja olin sitä useamman kerran yrittänyt, tosin huonoin tuloksin. Tällä kertaa kuitenkin tärppäsi, kun sain yhdistettyä saman katon alle monta tärkeää asiaa. Olen tykännyt kirjoittaa yläasteelta asti, reeniasioita piti päästä käsittelemään tekstin muodossa, ja valokuvien julkaisuun blogit ovat vallan mahtavia. Oman kirjoittamisen lisäksi luin blogeja aluksi melko paljon, mutta viimeisen kahden vuoden aikana olen lukenut muiden juttuja erittäin vähän. Yksi harvoista vieläkin seurannassa olevista blogeista on Metallisydämen seikkailut. Puuha-Pete, Aarne Jaanaba, Marilii ja muutamat muut ovat jääneet muista kirjoittajista mieleen, vaikka en ole lukijana tai varsinkaan kommentoijana mitenkään erinomainen ollutkaan.

Yksi luetuimmistani teksteistä kertoi, kuinka tehdä suosittu blogi. Se ei kuitenkaan jostain syystä toiminut. Olisikohan pitänyt olla useammin duckface? Mene ja tiedä.

Pidän kuitenkin enemmän Poohfacesta

Maailman paras minä on pohjimmiltaan ollut itsensä tuntemisen ja kehittämisen kannalta aivan mahtava paikka. Kirjoittamisen aloittaminen oli aivan huikea päätös, ja onneksi uskalsin aikaan tehdä sen. Ylämäet ja alamäet olen saanut tänne kasattua itseltäni paineita poistaviksi tuotoksiksi niin, että eteenpäin on voinut aina jatkaa pystypäin. Reenitunteiden purkaminen on ollut tekstimuodossa kaikkein toimivin ratkaisu, sillä olisin varmasti kyllästynyt itsekin jos olisin jauhanut jokaisen reenin plussat ja miinukset syvällisesti läheisten kanssa. Myös pitkäaikaisen kehityksen seurantaan kirjoittaminen on auttanut, kun jatkuvasti kirjoittaa niin yksittäiset murheet eivät jää liiaksi painamaan mieltä.

Nyt on jo pitkään oltu siinä tilanteessa, että blogin kirjoittaminen on tuntunut hieman irralliselta osalta elämää. Olen pitänyt taukoa, pidentänyt tekstien julkaisuväliä, yrittänyt aihetta jos toistakin ja miettinyt asiaa monelta kantilta. Olen sitä mieltä, että elämässä on kaikelle aikansa, ja tarpeen tullen tulee myös osata luopua, eikä roikkua vanhassa. Elämässäni on tapahtunut ja tapahtuu tämän vuoden aikana monta suurta muutosta, ja niiden loogisena osana myös MPM hiljenee, vaikka tätä kovasti olen rakastanut, ja rakastan vieläkin. Olo on hieman verrattavissa seurusteluun, jossa toisen luokse menee aina suurella innolla, mutta perillä huomaa ettei enää mitään yhteistä löydykään. Siltä kirjoittaminen on tuntunut syksystä asti, ja siksi olen viimein päättänyt lopettaa treeniblogin tässä muodossaan.

Haluan vielä kiittää kaikkia, jotka ovat matkassa kulkeneet. Minun kuulumisiani saa jatkossakin kuulla fb-yhteyden kautta, sitä saa halutessaan pyytää maailmanparasmina hotmail comista. Tämä oli nyt kuitenkin tässä, jatkossa jotain muuta! Kiitos ja olkaa hyvä. Tulkaahan koputtamaan selkään tai olkapäähän, jos näette jossakin. Tarjoan pussillisen proteiinia ensimmäiselle, joka yllättää minut kertomalla lukeneensä näitä juttuja :)

Huonosti brändätty reenimetodi

Haasteet ovat nähtävästi muotia, ja asiasta tulee vielä coolimpi kun #jokaisen #sanan #eteen #pistetään #risuaita. Itse olen harvinaisen %epäcool enkä ymmärrä näistä %NykyajanKotkotuksista juurikaan mitään, ja siksi minulla onkin %ongelma. Tuo prosenttimerkki näyttää muuten melko tyhmältä. Kuten näyttää risuaitakin. Mulla on nyt kuitenkin käsissäni samantasoinen reenimaailman uudistus, kuin marjojen nimeäminen superfoodiksi tai kuntopiirin nimeäminen, no, kaikki sen tietävät kuitenkin. Ongelma on se, että koska olen suomalainen, amerikan hienoudesta ymmärtämätön juntti, en osaa brändätä tätä, ja siksi se ei kiinnosta ketään. Jotta tästä saisi haasteen aikaiseksi, tarvittaisiin sille #vetäväjaseksikäsnimi.

Puhun nyt paikaltaan tasajalkaa tehtävästä korkeushypystä. Siihen pystyy hieman kömpelömpikin, ja siitä olisi eniten hyötyä mm kaikille. Suorituspaikan tekeminen ei ole hirveän vaikeaa, helpoimmillaan riittää seinä, joku pieni tolppa ja pala ohutta teippiä tai narua, joka katkeaa kun siihen osuu. Jos olet pro, kuten #HyvinBrändätyssä humpuukissa kuuluu, hankit kiinteän tason ja siihen lisäkorokkeita. Ole kuten minä, ole pro.

Lisää kuvateksti

Tässä jutussa on kuitenkin yksi pikku hankaluus. Ihmiset ovat keskimäärin melko toheloita, eli koen sen verran yhteiskuntavastuuta, etten halua täyttää sairaaloita nilkkavammapotilaista. Teipin yli hypätessä ei kompastumista tapahdu, kunhan on valinnut tarpeeksi hellästä kosketuksesta katkeavan teipin. Ja kaikki jostain hypänneethän tietävät, ettei ilmassa oleminen satu. Maahan törmääminen sattuu. Siksi suosittelen pro-alustaa, joka on kiinteä, ja jossa sattuu vain jos et pääse ylös. Ja pahin virhe koko touhussahan on se, jos ajattelee ettei välttämättä pääse ylös. Silloin ei myöskään pääse.

Olen tehnyt viimeisissä kyykkyreeneissä noin 5 - 10 lähellä maksimia ( > 90 %) olevaa hyppyä, ja niiden jälkeen kyykkääminen on mennyt kuin vettä vaan! Viime reenissä oltiin aivan sen kerran absoluuttisen maksimin kynnyksellä. 120 cm korokkeelle pääsin niin, että kengänpohja hieman raapaisi jo tason kulmaa ylösmentäessä, mutta kantapäät tulivat hienosti päälle asti. Tuo on 4 cm enemmän kuin viimeksi, ja 2 cm enemmän kuin aiempi ennätys 20 kg sitten.

MC Rollaattorin tahtiin

Tiesin kyllä, että mun työpanokseni on firmalle kuin firmalle kullan arvoinen, mutta hieman kuitenkin yllätti, että se auttoi naapuritontin laitosta saamaan 1,1 miljardin investoinnin vain 3kk työskentelyllä. Jos siis juuri sinun firmallasi on tarve menestyä tulevaisuudessa, niin ottakaahan yhteyttä keskimuhkean rahatukun kera, niin katsotaan kuinka paljon pystyn auttamaan.  Sitä odotellessa jumppailen, kunhan väsy hieman vähenee. Kevät on mennyt aika vauhdilla, ja kohta ollaan jo shortsikeleissä. Tänään tein taas reilun parin tunnin heittoreenin, ja viimeisessä heitossa jalassa olivat pelkät trikoot. Se oli jo puolittainen kesän aloitus, muut heitot menivät kaksilla pitkillä housuilla ja pipa tiukasti syvälle päähän vedettynä. Katsokaahan muuten  alta tuo viime kerran korkeuspomppu!

Tuo viimeksi kerrottu jalka- ja pomppureeni oli lopulta katastrofi. Olen nähtävästi aivan liian vanha tekemään kyykyt ja vedot samana päivänä, sillä jumi tuli hyvin sitkeäksi kaveriksi. Kävin tuossa välipäivinä kokeilemassa hieman kuulanheittoja jo, mutta takareidet meinasivat revetä pienestäkin ponnistuksesta. Karua tämä vanhuus. Pitänee ostaa kävelykeppi jo pian, ihan varmuuden vuoksi. On sitten valmiina. Senioritaloon pääsemisessä taitaa olla kankeat ikärajat, eikä oteta huomioon esimerkiksi sitä, ettei nuorukainenkaan välttämättä saa solmittua kengännauhojaan itse. Se on muuten jännä homma, kun vetää reenikengät jalkaan niin yleensä puolet vaivoista häviää. Jalkareenin jälkeisenä päivänä tein aamulla kevyen pk-hölkkäilyn, ja päivällä vielä tennistä siihen perään. Hallille mennessä liikuin suluvasti MC Rollaattorin jäsenten tahtiin, mutta kentällä koko asiasta ei ollut muistoakaan.

Penkki ei todellakaan kulje, mutta heitto kulkee vähän, mistä todisteita ylhäällä. Tänään kiekkoringissä mukana olivat 1,5 kg ja 2 kg, joista jälkimmäistä sain ihan hyvin jo ajettua sisään. Pienempi taas otti sopivan askeleen eteenpäin edellisestä kerrasta. Paikaltaan 37,7 m ja puolikkaalla vauhdilla 40 m. Nuo vauhdikkaat alkoivat karata aivan surkeiksi väsymisen myötä, kun tasapaino ei pysynyt yhtään eikä tukijalka antanut yhtään vastapainetta, mitä vasten heittää.  Parhailla tehoilla lähteneet heitot lähtivät noin 45° sivuttaiskulmassa, eli lensivät hirveässä kaaressa ja tulivat killereinä alas. Ikävä kyllä kentällä ollut lokki ei ollut kertaakaan kohdalla, siinä olisi ollut huikea pisimmän heiton merkki!

Lihavien poikien kärkitulos

Eilen oli hieno päivä. Kävin tekemässä koulun puntilla tasajalka-korkeushypyn lihavien poikien kärkituloksen. Aiemmin yli 100kg sarjassa oli kovimpana nähtävästi 115 cm, ja päätin nokittaa tuota yhdellä lukemaan 116 cm (113 kg). Toivottavasti joku lähtee kisaamaan mukaan, niin tulee lisämotivaatiota nostaa tulosta. Ehkä 120 hyvällä hypyllä voisi mennä, mutta kaikkien osallistujien kärkitulos on vähintään 126, sinne asti on aika pitkä matka. Reilut kymmenkunta tuollaista hyppyä oli hyvä alustus myös kyykkyreeneihin. Suosittelen, pitää vetreänä!

Melko karu kohtalo

Sain viikkoon myös vihdoin neljä hyvää punttireeniä alle, aivan mahtavaa. Tauon ja räpellysten jälkeinen alkukankeus näkyi eniten mavessa ja etukuukussä, joissa molemmissa loppui yläselästä pito aivan ennen aikojaan. Etukyykyssä sarja jäi kesken tuon kanssa, ja mavessakin joutui vetämään hieman jarrua, kun pito ei yksinkertaisesti vain pysynyt. Tuon parantamiseksi tein muutamat soutuliikkeet ja pystypunnerrukset stabiloimaan yläselkää, ja seuraavissa reeneissä ongelma oli jo lähes täysin poissa. Viimeisin etukyykkyreeni oli 100kg x 4+4+4+6 (vika vyöllä), jossa viimeisen perään olen kirjoittanut että olisi mennyt 8-10. Jalat jaksavat, mutta keskikroppa sakkaa vielä hieman. Uuden ruudin hakeminen jalkoihin on nyt erittäin ajankohtaista, sillä pääsiäislämpötilat mahdollistavat myös kuulan työntämisen ulkona!

OSM 2014

Hajoitin myös perkule parhaan juomapulloni. Iso smartshake on osoittautunut erittäin toimivaksi, ja sitten perkule pudotin sen. Pullo tärähti lattialle, eikä siinä näkynyt sen suurempia. Istuin maahan, avasin korkin ja sillä samalla hetkellä puolet vedestä tippuu pohjan halkeamasta syliin, ja toinen puoli lattialle. Ei muuta kuin ylpeänä harmaiden kolitsien etupuoli umpimärkänä hakemaan paperia, ja vetämään vatsalihasreeni loppuun asti. Kerrankos sitä nyt sählää.

Paras heitto ikinä

Alkuviikon saldona 2 heittoreeniä, yksi puntti ja lepopäivä jonka työpäivä vaihtui kaksitoistatuntiseksi. Onneksi ylemmillä toimihenkilöillä ei tunneta sellaista asiaa kuin ylityöt, vaan palkka tulee tunti tunnista, eikä aina edes jokaisesta tunnista. Maanantaina kaivoin illalla kaivoin kuitenkin kiekot vaatehuoneesta, ja kävin tekemässä 36 heiton reenin, 16 paikaltaan ja 20 puolikkaalla vauhdilla. Vauhdittomat alkavat jo lentää ihan kivasti, vaikka 2kg vauhdittomaan ei vieläkään löydy voimaa tarpeeksi. Aika lähellä kuitenkin ollaan jo. Sen sijaan 1,5kg ja 1kg lensivät.

Maanantain reenissä tuli ihan hyviä, muttei mitään rajattoman komeaa. Parhaiden lukemat paikaltaan 1 kg 38 m ja 1,5 kg 33 m. Tiistaina työmaalla meni, sanotaanko että hermot, niin lähdin purkamaan tuota sitten uudestaan heittämään, vaikka tarkoitus oli aluksi mennä puntille. Onneksi en mennyt. Kämpän viereisellä kentällä olivat ihmiset juoksuttamassa koiriaan merkkikartoiden ympäri, ja olin erittäin lähellä käydä räjäyttämässä koko porukan, mutta maltoin mieleni ja lähdin toiselle kentälle heittämään. Ja se kannatti! Nyt tuli monta hyvää paikaltaan 1,5 kg, pisimmillään 36-37m eli 4m lisää edelliseen! Kilon kiekolla sitten tärähti paras heitto mitä olen ikinä tehnyt, paikaltaan 45 m eli 7 m lisää edelliseen päivään!  Tuon lisäksi tippui monta 40 – 42 m välille, mutta tuo pisin potku veti kyllä suuresti hymyn huulille.

Modernit mittalaitteet

Seuraava etappi on hilata 1,5 kg heittojen pituus paikaltaan lähelle 40, ja saada puolikas vauhti toimimaan samassa yhteydessä. Kun tuo on täysi, niin 2 kg pitäisi lentää myös reilusti kolmosella alkavalle paikaltaan, ja silloin siinä heittämisessä on järki. Jotta 2 kg lentää, niin puntilla pitää käydä, ja minähän kävin. Otin pitkästä aikaa kunnon penkki-kyykkyreenin, ja tauko tuntui. Sotilaspenkki stopilla 90 kg oli jo yllättävän kova pala, tein kolmosia mutta nelonen olisi kyllä tullut. Aikamoinen palautus maan pinnalle, kun alkuvuodesta 1x115 kg meni stoppaamalla hyvin.

4 x 200 km vetoja

Viikonloppuna pirkkahalli oli täynnä metwurstia hevosia, niin piti käydä jo perjantaina illalla nopeasti tekemässä pieni jumppa. Tulihan siellä käytyä, mutta takaisin lähdettiin aikamoisten ärräpäiden kanssa. Tämän viikon ajosaldo oli vain 4 x 200 km, hieman liikaa vieläkin. Verkkasin ja työntelin jonkun verran, mutta jalat jatkoivat puupökkelöinä oloa. Kaveriki tuossa totesi, että vaikka ikää on 25 niin kaikesta matkaamisesta johtuen saa aina nousta sängystä selän kolotusten kera. Itseäni ei onneksi kolota vielä, jumittaa vain.

Oli itkupotkufiilis

Lauantaiaamuna sitten ajattelin tarttua asiaan kunnolla, ja kyykkäilin hieman. 5x5 ensimmäisenä jalkareeninä noin kahteen kuukauteen oli aika suolainen, ja keskikropan voimat ovat ainakin kaiken istumisen seurauksena kadonneet täysin. Reidet kyllä nostivat rautaa, mutta rajattoman huonolla hermotuksella. Salille on tullut aivan loistavana lisäyksenä teline, jonka päälle voi hyppiä tasajalkaa. Mitä ilmeisemmin olen alle 95 kg painossa saanut hypättyä 118 cm korkealle tasolle, ja aloitin nyt varovasti metrin korkeudelta. Tuossa ei ollut mitään ongelmia, ja 105 meni myös helposti kolmen sarjoissa. Kaveri sanoi, että 5-10 cm oli vielä varaakin helposti lisätä korkeutta. Jos nyt 110 on siis selvää kauraa 110kg painossa, niin eivät asiat niin huonosti ole kuin olen pelännyt. Nyt kuitenkin on vielä aika ottaa reippaampi reenijakso päälle, jolloin viikossa mielellään heitetään kahdesti ja puntataan muutama kerta.

Hätänen näpsy kyliltä, hemmetin auto oli tiellä

Mutta paino! Vaikka oksennustaudin jälkeen olen jo melkein viikon päivät saanut syötyäkin, paino on pysynyt 110 kilossa! Se on noin 5kg alaspäin huipputuloksesta, ja vatsarasvasta on huomattavasti vaikea ottaa enää tukevaa isällistä otetta.

Seikkailu Keski-Suomessa

Tänään oli jo päivällä niin kova vauhti, että ajattelin lähteä samaa hyvää fiilistä pitämään kaupungille. Vastaanotto oli kuitenkin aika kylmä, enkä tiedä mistä tuo johtui. Kokemuksesta kuitenkin tiesin, että alku uudella seudulla voi olla hieman vaikea, ja pitää vain jatkaa sinnikkäästi yrittämistä, kyllä jossain vaiheessa jokaisella tärppää. Olin pistänyt kaikki parhaat vaatteet kuitenkin päälle, mutta sehän ei ketään kiinnostanut. Tänään ei kuitenkaan tärpännyt. Hirveästi kuului valitusta liian pienistä koosta, mutta sille ei saa tehtyä mitään ellei omista valtavaa rahasummaa. Kun olin kuitenkin kerran reissuun lähtenyt, niin yritin sinnikkäästi. Yksi ihan nätti oli melko lähellä, mutta ei aivan kuitenkaan natsannut. Erään toisen kanssa kävi niin, että kaikki tuntui synkkaavan ja olevan kohdallaan, mutta se oli aivan liian lyhyt, sen näki jo kaukaa. Liian lyhyistä ei vain ole mitään iloa. Olo ei ollut hirveän motivoitunut, kun kropassa olivat jäykkiä ne paikat, joiden olisi pitänyt olla notkeat, ja taas aivan löysiä ne, joiden olisi pitänyt olla jännittyneinä. Onneksi aina taitavalla kädellä voi pelastaa tämmöiset pienet murheet.

Näin

Suomennetaan hieman. Työpäivä meni matkatessa, 450km niin kovaa kuin rellu vain kulki. Päätin kuitenkin lähteä kiekkohäkkiin tekemään ensimmäiset ulkoheitot, aurinko paistoi mutta lämpömittari oli tukevasti yhden asteen plussan puolella. Kelpaa mulle. Vedin todellakin kaikki vaatteet päälle, ylikerrassa oli neljä kerrosta eikä kylmä päässyt tulemaan. Pettymys noin 10km päässä olevalle heittohäkille päästessä oli rajaton, kun rinki oli aivan liian pieni, moukaririnki eikä kiekkorinki. Saakelin saakeli, samalla rahalla olisi tehnyt isomman mistä voisi heittää molempia. Päätin kuitenkin heitellä siitä, kerran kun paikanpäälle tultiin. Heittoja tuli semmoinen 20 – 30 kpl, joista aivan pari tuntui ihan kelvollisilta, ja muut olivat sitten aikamoista läiskimistä. Liian pienessä ringissä on kuitenkin lähes mahdoton saada mitään fiksua aikaan. Kaikesta istumisesta johtuen kropan kierto tuntui mahdottomalta, ja yläkroppa oli erittäin vetelä. Sen verran bluffasin tuolla ylhäällä, ettei käsi ollut taitava eikä vireessä.