Reeniaddiktio

Joku sanoi joskus, että urheilu ja liikkuminen on hauskaa, koska siitä tulee niin hyvä olo. Oli kuka oli, niin tuo ei todellakaan tiennyt mistään mitään. Tuollainen pumpulisten mielikuvien syytäminen herkkäuskoisille tavalliselle ihmisille pitäisi kieltää lailla ja sanktioda vähintään satama-allasuinnilla betonikellukkeen kera. Itse hölmönä joskus uskoin, ja siitä tässä nyt kärsitään.

Taas mennään!

Kuten viina, porno tai kissavideot, reenaaminenkin on addiktio, eikä sieltä helpoimmasta päästä. Vertauskuvat ovat kivoja, ja ajattelin kaivaa tähän taas sellaisen. Reenaaminen on kuin hyppäisi kalliolta jonnekin Grand-kanjonin syvyyksiin, jossa odottaa pohjalla pienenpieni trampoliini. Ensin mennään pitkä aika vapaapudotusta, sitten alhaalla kuuluu jumalaton jysäys, polviin koskee ja lähdetään pikaisesti ylöspäin. Sitten ylhäällä päästään juuri niin korkealle, että reunan yläpuolella näkyy jotain, mikä olisi tavoittelemisen arvoista. Vauhti ei kuitenkaan riitä saattamaan sinua tarpeeksi ylös, ja taas mennään päistikkaa alas. Koskaan ei tiedä, miten päin alas tällä kertaa tullaan, tai onko joku vienyt trampoliinin pois turvallisuussyistä, tai ihan vaan ilkeyttään. Ikinä ei tiedä, milloin mätkähtää kunnolla.

Kuvasin, Günter oli polvillaan.

Kulunut viikko oli aivan mahtavan kamala. Pe-La-Su 48 tuntiin tuli 3x 2 tunnin punttireeni, ai että osui oikeaan paikkaan. Lopputulema oli se, että perjantai-iltana kyky viestiä muilla kuin pitkillä vokaaleilla katosi täysin, ja vaistot kuljettivat miestä sängyn ja jääkaapin väliä. On aika kurja kun kroppa pitää itseään kierroksilla ja hereillä yli 03:15 asti yöllä, vaikka nukkumaan meni jo 22:30 aikaan. Herätys sitten 06:30, ja uutta viikkoa kohti iloisin mielin! Tiistaina olin jo aika hyvin toipunut, ja illalla tein kevyen lenkin keskiviikon punttia varten. Se taas kulki erittäin mallikkaasti, ja olo oli kuin uudelleen syntynyt. Reenin loppupuolella kulki jopa niin hyvin, etteivät ohjelmassa olleet etukyykyn 3x130 kg olleet haaste tai mikään jaloille.

Riippuvuudesta tuossa on kyse, eikä mistään muusta. Sata kiloa on sata kiloa, oli sitten perjantai kolmastoista päivä, järjetön vastatuuli tai kunnon afmetamiinipiristeet naamaan heitettynä, se on silti sama rauta, ja pystyt siihen tai et. Joskus tulee niitä päiviä, kun tuolla tangolla voisi vaikka jonglöörätä, ja toisina päivinä sitä ei saa ilmaan edes kahden miehen voimin, vaikka käyttäisi hydraulitunkkia. Kun onnistuu, dopamiinit ja muut mukavat kemikaalit virtaavat pitkin kroppaa, ja kun mennään pieleen, niin sisällä on kuin ikuinen kaamos vain. Koukuttavaksi tuon tekee se, ettei koskaan tiedä mitä seuraavaksi on tulossa.

Tänään on maailman tärkein päivä

Lentopallomiehet esiintyivät EM-kisoissa ihan tyydyttävällä tasolla, mutta varmasti monella pelaajalla jäi hampaankoloon. Muistan kun olin muutama vuosi sitten katsomassa Maailmanliigan pelejä, Tuomas Sammelvuo oli juuri aloittanut valmentajana, ja peli oli oikeasti aivan kamalaa katsottavaa. Miehet hortoilivat missä sattuu, harva pelasi hyvällä tasolla ja kaikilla leuka osoitti tiukasti kohti lattiaa. Kun räpellys vain jatkui ja jatkui, ajattelin että Köpin palkkaaminen taisi olla virhe. Ei kuitenkaan kulunut hirveän kauan, kun sain huomata olleeni totaalisen väärässä taas kerran. Koko joukkue löysi oikean raiteen, ja toistaiseksi kirkkaimpana saavutuksena tuli MM-kisojen yhdeksäs sija vaihtelevilla, mutta välillä aivan loistavilla otteilla. Sammelvuon tuoma asenne ja henki näyttää ulospäin hienolta, ja erityisesti sytyttää tuo motivaatiolause "Tänään on maailman tärkein päivä". Olen yrittänyt itse ottaa parhaani mukaan kaiken irti, mitä tuosta on saatavissa.

Ryöstin kuvan joltakin. Aivan mahtava!

Ehkä suurimpana muutoksena olen viimeisen kuukauden aikana aloittanut jokaisen arkipäivän kuuntelemalla toisen näistä pätkistä

WHAT DO YOU WANT TO BE REMEMBERED FOR

tai

WHY DO WE FALL.

Nimenomaan kuuntelemalla, en katsomalla. Se jättää sopivasti tilaa mielikuvitukselle harhailla. Pieniä, yksinkertaisia asioita nämä kaikki ovat, mutta niistä muodostuu aivan mahtava kokonaisuus, jota kutsutaan onnelliseksi elämäksi. Kaikki ei elämässä ole omissa käsissä, mutta omalla asenteella saa aivan järjettömän paljon aikaan! Yleensä aamulla päätän vähintään yhden asian, jonka teen kyseisenä päivänä niin hyvin kuin vain ikinä pystyn. Kun illalla menen nukkumaan, toivon tehneeni vähintään kaksi asiaa näin. Tänään perjantaina tuo toinen asia oli illan punttireeni. Viikonloppuun niitä puristetaan vielä kaksi lisää, ja oli aivan mahtavaa kun heti ensimmäinen sujui kuten pitikin. Tänään kirsikkana kakun päällä oli keskitehoilla soudettu 500 m aikaan 1:36.6. Ei olla hirveän kaukana siitä, että oma ennätys voitaisiin kirjottaa 1:2x.x, Kaikki kuitenkin aikanaan.

Ensimmäinen reenisykli

Olen ollut viimeiset kolme viikkoa aivan tolkuttoman hyvällä mielellä, kun juna on viimein tömähtänyt sujuvasti raiteilleen! Maailmaan mahtuu paljon paskapuhetta, mutta yksi suurimmista on se väittämä, että olisi aivan sama mitä tekee työkseen, kunhan siitä maksetaan palkkaa. En yksinkertaisesti vain pysty käsittämään tuota ajatusta. Miksi heittää elämänsä parhaat vuodet ja tunnit johonkin, mikä haisee taiwanilaiselta tofulta ja maistuu kaalilaatikolta.

Pääasia on tehdä asiat tänään niin hyvin kuin pystyy

Yksi haaste reenisyksylle oli rytmityksen löytäminen. On aivan liian helppoa "antaa itsestään koko ajan 110%", mutta tuo tasapaksu, todellisuudessa 80 % suorittaminen ei nyt omalla kohdalla tuntunut kuljettavan enää mitenkään. Jos jokaisessa reenissä, joikaisella viikolla ja jokaisena kuukautena pystyy 80 % suoritukseen, niin tuloskin on sitten vähän sen mukainen. Ensimmäinen reeniviikko meni paikkoja käynnistellessä, toisella tehoa alkoi jo vähän löytyä, ja kolmannen alkaessa oltiin vähän ihmeissään. Vielä aiempina vuosina olisin jatkanut samaa tahtia, mutta nyt päätin ottaa rytmityksen vuoksi palautumisen kannalta kevyemmän viikon.

Kevyt viikko koostui tunnin sählystä, joissa jalka ei liikkunut yhtään. Sen perään juostiin 35 min hyvin matalasykkeistä, uitiin tunnin verran, juostiin taas matalasykkeistä ja rykäistiin kunnon puntti. Viisi reeniä putkeen, ja koko viikonloppu sitten aivan muita asioita makustellen ja murehtien. Viikko ajoi palautumistarkoituksensa täysin, vaikka uusittu yläkroppareeni on tuonut aivan mielettömästi uutta ärsykettä, ja palautumistarve on ollut sen mukaista. Olen ollut viikonloppujen ja itseni ravitsemisen kanssa tässä hieman helisemässä, sillä sunnuntaisin on nyt melko pitkän aikaa ollut vähän pöhnäinen olo, enkä ole sille oikein järkevää syytä löytänyt.