Kuntosaliarvostelu: GoGo City Tampere. + miehen rikkimenoilmoitus

Noniin, tulipahan raapustettua GoGo Citystäkin kirjoitelma tuonne kuntosaliarvostelut-laatikkoon. Sisällöllisesti on aika vaikea erotella kuntosaleja, kun lähes jokaiselta tuntuu löytyvän nykyään nuo TecnoGymin aikakoneet, joihin istuessaan ei tiedä koskaan mitä tulee tapahtumaan. Täytyy todeta vain: "Anteeksi, mutta en käytä."

Vammapohje ja mustelmapohje

Syysväsymys on iskenut vähän päälle. Eilen tuli pelattua tunti suhteellisen tiukkaa sulkapalloa ensimmäistä kertaa noin vuoteen, ja illalla höntsylentopalloa viimeiseen asti painaen, ja tänään aamulla sitten oli jostain ilmestynyt pohjekipu. Sen verran kovana tuo iski, että kävely näyttää aika huonolta, eikä tulisi mieleenkään liikkua. Helpolla olen kyllä päässyt, kun tälläiset rasitusvammat ovat olleet vuoden aikana se suurin murhe. Harmittaa, mutta täytyy mennä tilanteen mukaan ja pelata niillä korteilla mitä on :) Toivottavasti ympäri miestä olevat lihassäryt eivät ennusta flunssaa :/

Itsensä ylittäminen on aina mukavaa. Ja sitten tulee tyhjä olo.

On kivaa, kun ei ole enää heikko, oikeastaan mitään osaamaton reppana. Olen tässä kuitenkin hieman sekaisin. Vuoden yhteenvedon aika ei ole vielä, mutta kokonaisuudessaan lähes kaikki on mennyt ongelmitta. Korjattavaa on paljon, mutta peruspalikat ovat kohdallaan niin hyvin, ettei niitä tarvitse muuttaa. Hämmennystä aiheuttaa se, että vaikka asetin itselleni melko kovat kehittymistavoitteet, olen ylittänyt ne kirkkaasti. Ja kun tässä ei ole kuitenkaan juuri tullut koettua samanmoisia onnistumisen hetkiä kuin viime syksyn huippuhetkinä.

Henkisesti on vaikea suhtautua siihen, mitä kaikkea miehestä on tässä vaiheessa saatavissa irti, kun on saatu jo enemmän kun uskoin. Ja kun vielä uskon vahvasti, että parempaan pystyn seuraavan kahden viikon aikanakin. Erittäin outo olo tietää menevänsä kovaa eteenpäin, kun ei tiedä mihin menee. Perimmäisenä ajatuksena on ehkä se, että näinkö helppoa on kehittyä, ja paljonko tuloksissa on vielä parannettavaa.

Kuluneen vuoden (lokakuu-syyskuu) teemana oli voimanhankinta. Alla on joitakin nostettuja tuloksia, joista näkee, että melko pienellä työllä parannettavaa on vaikka kuinka.

Kyykky (Smithissä) ~150kg. Jaloista olisi löytynyt potkua ehkä 10kg lisää, selkä alkoi rajoittaa.
Työntö rinnalta suorille käsille 80kg. Kehittynyt hyvin. Parantamisen varaa on enemmän.
Penkki 87,5kg. Pitkät kädet. Siltikin tuo on huono. Mutta juuri sen verran kuin tällä panostuksella saa.
Rinnalleveto ~70kg. Niin tai näin. Mavea parantamalla tämäkin nousee

Jos pystyt parempaan, ilmottaudu! Haastavasta reeniseurasta on puutetta

Tässä vähän suuntaa siihen, mitä on tapahtunut. Isoin ihmetyksen aihe on se, että se mihin pystyi viime vuonna 4kgn pallolla, on onnistunut nyt 25% isommalla. Ikävä kyllä kehitys ei voi olla näin suoraviivaista, olisin muuten 5 vuoden päästä jonkun lajin Suomen mestari. 5kg tulokset paranevat vielä tänä vuonna, iso pettymys jos niin ei käy. Mietin vain, kuinka korkealle uskaltaa ensi vuonna tähdätä.

Telkkarista tulee muuten kisat. Myin sydämeni Nadine Müllerille :)

Ensimmäistä kertaa elämässä spontaanit taputukset väkijoukolta

Voi kiesus! Flunssa ei ainakaan vielä ole iskenyt, mutta kun on saanut oman päänsä aika täydestä kaaoksesta järjestykseen ja täyteen jopa melko mukavia ajatuksia, on kroppa tullut perässä ja yllättänyt meikäläisen kyllä perinpohjin. Muotoillaanko asiat näin, että viimisen kolmen päivän aikana on täyttynyt ensimmäistä kertaa kaikki tavotteet, mitä oon asettanut ittelleni vuoden tähtäimellä.

Pysy terveenä. Check.
PYT 4kg 20m. Check.
4KG PYT+PYE+JVE >48m. Check ja reilusti!

Ensimmäinen noista on tärkein, minkäs teet jos sen kanssa hölmöilet. Nuo seuraavat on sitten niitä etappeja, joihin halusin yltää, että tiedän tekeväni asioita oikein, ja kehittyväni oikeasti. Kun touhut alotin v. 2009, PYT lensi 15.39m parhaimmillaan. 2010 syksyllä jonkunlainen haamuheitto nosti tuloksen 17,92:een, mihin olin silloinkin erittäin tyytyväinen. Niin tyytyväinen, että palkitsin itseni Arnoldsin kreemidonitsilla! :)

Me watching while I'm giving my best

Nyt kun tässä on 6 heittoa napsahtanut hetken sisään välille 19.68-19.82, pikkuhiljaa odottelinkin että kuula ottaisi täydellä tunteella ilmaa allensa, ja pöläyttäisi 20m viivan. Mutta mitä vielä, keskinkertainen kaari sinne suuntaan ja 20,00m. OLIS NYT VOINUT LÄHTEÄ HIRVEEN HUUDON SAATTELEMANA EDES! Olis hauska joskus tuulettaa sydämensä kyllyydestä :D ...no, jotenkin tuntuu, ettei tää ollut vielä tässä tän syksyn osalta. Otan ens kerralla ilon irti sitten tänkin edestä!

Tänään oli muutenkin aivan järjettömän hauskaa käydä kentällä. Mies ei meinannut käynnistyä millään, ja verryttely oli yhtä tuskaa. Pikku hiljaa kuitenkin homma alkoi soljua, ja hauskuus alkoi siinä kohdassa, kun lauma ala-astelaisia tuli myös kuularingille. Sopu antoi sijaa, ja työntelin aina sopivissa väleissä muksujen seassa, ja hämmentävää oli se, kun pienet (~3-6.-luokkalaiset) tuntui pitävän meikäläistä vähintäänkin olympiavoittajana. Kyllähän se tietysti itsetuntoa kohotti katsoa aitoa ihmetystä, vaikkei tässä millään tavalla hirveen hyviä olla :) Alla videolla hieman tunnelmapätkää lopusta, kun puolia mukuloista ei enää kiinnostanut.

Koska oli yksinkertaisesti huippuhyvä fiilis, ajattelin että otetaan nyt vielä kiekostakin kaikki irti mitä lähtee. No eihän se lähtenyt kun kilon limpulla yritti, ei sitten mihinkään. Vaikken sen suuremmin mihinkään korkeimpiin voimiin usko, jokin käski kokeilla vielä miesten rautakiekolla, että josko tänään. Ja kyllä, todellakin kannatti koskea. Vaikka penkkituloksen pitäis olla noin 100kg ylempänä, että tuota isoa kiekkoa pystyis kunnolla käsittelemään, niin se lähti useamman kerran kunnon asentoon! Huippupäivä siis kaiken kaikkiaan, kahdessa lajissa ennätys uudelle kymmenluvulle, ja kolmannessakin yllättäen uudelle metriluvulle!

Puuttuu ainoastaan rentous

Edellisten kuulumisten jälkeen on tapahtunut aika paljon, ja mies on tällä hetkellä aika poikki. Kaiken lisäksi kahteen peräkkäiseen viikonloppuun on mahtunut 2 krapulaa, mikä osuu omalle kohdalle luultavasti kerran elämässä, sen verran arvokkaita on päivät tuhlattavaks koomaillessa.

Lyhyessään virsi kaunis, mainittavia asioita mm. se, että kesätyöt loppu, polkupyörä pöllittiin, paistoin 40 munkkia, ja oon oikeestaan joka ilta tehnyt suhteellisen tyhjentäviä reenejä. Näihin kuuluu 2 juoksulenkkiä viikon lisään, mikä on lähes yhtä paljon kuin alkuvuonna yhteensä. Jollakulla on selvästi jotain mua vastaan, kun pyörästä pöllittiin kuukausi sitten eturengas, ja nyt koko hoito. En ymmärrä miks, kun se ei mitoiltaan sovi lähes kenellekään muulle, ja siinä on näkyviäkin vikoja vaikka kuinka. Näiden lisäksi on tullut nukuttua liian vähän ja syötyä välillä erittäinkin heikosti. Kuulostaa niin siltä, että kerään syysflunssaa ittelleni.

Chilifesteiltä ostetut lapsukaiset :) Toimii flunssaan ja seitsemään muuhun

Kuten tässä koko ajan oon oikeestaan odotellutkin, niin syksyn tullen fyysinen vire on noussut myös kovemmaksi kuin ikinä. Aivan parasta en viime kerralla saanut kuulanheitossa irti, mutta 5kg tulokset ovat jo erittäinkin lähelle viime vuoden 4kg tuloksia, mikä on enemmän kuin osasin odottaa edes. Nyt kun työt on tehty, ja saatu alle monta hyvin onnistunutta punttireenia, on aika ottaa jalka kaasulta. Alkava viikko on lomaa, eli unta ja ruokaa palloon ja kakun päälle paljon mielekästä tekemistä, niin luulen että loppusyksyn tulosurheilu antaa semmosia ilonaiheita, että voin hyvin palkita itteni tästä vuodesta.

Reenipäiväkirja on alkanut juosta viime lokakuusta, ja 300h tärähti täyteen just. Näistä puolet on mennyt kaikessa pelailemisessa ja vastaavassa, toinen puoli puntilla, yu-kentillä ja venytellen. Yllä pyörivässä videossa on ehkä mieluisimpia liikkeitä nykyään tankojen kanssa. Puolessa vuodessa nousu 40kg x 2 x 6 sarjoista 60kg x 4 x 5 sarjoihin on jo ihan kelvollista, toivottavasti jatkuu samalla lailla. Kuukausi sitten 70kg oli aika maksimi, sen takia tän kerran 80kg tuli puskista.

Kuntosaliarvostelu: Kuntoklubi Balance, Tesoma, Tampere

Kuntoklubi Balance, Tesoma, Tampere, 69/100%

Alkutunnelmat 4/10%. Ulkoapäin paikka ei näyttänyt mitenkään erityisen houkuttelevalta, vaan alepubin vierestä piti mennä pienestä ovesta sisään. Aulassa ei myöskään ollut infossa ketään, vaan heidät piti hakea salin puolelta työn touhusta. Asiat kyllä hoituivat erittäin mallikkaasti tämän jälkeen. Vähän ristiriitaiset fiilikset jäi sisääntulosta kuitenkin, kun kertamaksu oli yhtä paljon, kuin TTY:llä maksan neljän kuukauden punttikerroista. Yksityinen on yksityinen.

Pukeutumistilat 13/20%. Pukuhuone oli yksinkertainen, mutta toimiva. Ei kaappeja, mutta penkeillä oli hyvä istua ja kerätä itseään. Oon jakanut näistä aika nihkeästi pisteitä, koska loistavia ratkaisuita ei ole tullut vastaan. Ehkä isoin vika täällä oli vessassa ollut hana, josta olisi tarkotus ottaa juotavaa. Mutta täyttäminen on yllättävän vaikeaa, jos pullo ei mahdu hanan alle. Se jos mikä ärsyttää. Jos tykkää infrapunasaunasta, niin täällä taisi olla ilmaiseksi käytössä. Normaalia saunaa ei.

Sali itse 38/50%. Myös tämä sali oli hyvä. Vaikkain paikan järjestely tuntui olevan kesken, se näytti menevän hyvään suuntaan, josta myös keskustelin paikan työntekijöiden kanssa. Olivat ymmärtäneet sen tärkeimmän, että liian ahdasta ei saa olla. Sain olla tänään melko yksin, paikalla oli vain muutama rhp-henkinen poju, eivätkä paljon tiellä olleet. Ruuhka-aikana täällä voi tulla nopeasti ahdasta varsinkin vapailla painoilla harjoittelevalla. Laitteita oli ainakin monta, ilmeisesti monipuolisesti. Myös vapailla painoilla mahtui rehkimään hyvin. Sitten ne pienet asiat... Verryttelykeppejä löytyi, hieno juttu! Kyykky-/pystypunnerrus-/yms-telineen edessä olisi hyvä olla peili. Eipä kai muuta.

Yleisfiilis 14/20%. Ehdottomasti kokeilun arvoinen paikka, siisti ja toimiva. Löytyi telkkarit sun muut, sekä aika kamalaa mölyä pitänyt juoksumatto. Ehkä isoin miinus saunan puuttumisesta.

Elikkäs, yhteensä 69/100%. Vierailun arvoinen paikka, ei mikään hieltä haiseva luola, mutta ei myöskään lihatiski. Paikan ulkonäkö pettää, eikä tuonne eksy ihan vahingossa, mikä on sinänsä sääli. Paikan kuukausimaksua en just pysty muistamaan, mutta "Elix*a"-hintaluokan alle mentiin reilusti. Hinta-laatusuhde vähintäänkin erittäin kelpo

Askel parempaan. Iso askel.

Kyllä elämässä hyvän ja huonon fiiliksen ero on niin pienestä kiinni. Jos sitä osaisi jotenkin hallita, häviäisi luultavasti kaikki into yhtään minkään kokeilemisesta. Tähän kesään hyviä fiiliksiä on mahtunut aivan tajuton määrä, ja yhden lisää tarjosi toissapäiväinen pikainen kiekonheittosessio. Joka ikinen kerta kun raahaan itteni kaikkine kamoineni harrastamaan, on mahdoton sanoa minkälainen kerta on tulossa. On pieni mysteerikin ittelle, miksi joskus asiat vain lähtevät kulkemaan, ja joskus eivät sitten millään tavalla, vaikka lähtökohdat ovat täysin samat. Matkan varrella on oppinut ymmärtämään vaikka keihäänheittäjiä, jotka heittävät lämmittelyheittona pari kasivitosta, ja sitten itse kilpailuheitot jäävät juuri ja juuri 78 metriin. Asiat voivat mennä solmuun niin älyttömän nopeasti, eivätkä ne aukene muuten kuin ajan kanssa. Ja sitten kun ne aukeavat, se tapahtuu yhtäkkiä ja kaikki sujuu kuin unelma.

Tässä piilee myös koko jutun juoni. Ulkonäköasiat ovat tietysti yksi syy reenaamiseen, harva sitä voi rehellisesti kieltää, mutta jos pelkästään nistä pitäisi kaivaa motivaatio ympäri vuoden suorittamiseen, niin luulen että jäisi tekemättä. Se voima mikä ajaa noin 300-400 tunniks vuodessa tekemäänn töitä sen eteen, että olisi joku päivä nopeampi ja vahvempi, on omien rajojen etsiminen ja mahdollisuus oppia paljon sillon, kun asiat ei vaan toimi. Se on aivan mahtava tunne, kun on pitkään takkuillut jonkun asian kanssa, ja sen saa lopulta selätettyä. Tavoitteena tässä on lopulta se, että voi olla ylpeä siitä, että on onnistunut tekemään jotain, mihin ei olisi ikinä uskonut. Tässä mennään kuitenkin metsään, jos aletaan verrata itseään maailman huippuihin, kun kyseessä on laji, jossa tulokset tehdään senteissä ja sekunteissa. Kun harjoittelemisen aloittaa oikeasti vasta 20-vuotiaana omin opein, täytyy muistaa realiteetit tietysti. Mahdottamaan ei tarvitse pystyä, mutta paljon parempaan kuin mitä koskaan on uskonut, kannattaa ja pitääkin pyrkiä.

Siinä lyhyesti syitä tähän elämäntapaan. Kuten sanottu, limppu lensi edellisiin kertoihin verrattuna aivan uskomattoman pitkälle. Heittokerta oli tosin vasta kesän kolmas, ja ehkä koko elämän kymmenes. Kesän ensimmäinen kerta meni niin pieleen, että halusin unohtaa koko välineen. Enemmän pieleen se olis mennyt luultavasti vaan sillon, jos kiekkohäkin tolpasta kimmonnut kiekko olis osunut leukaan sen sijaan, että meni noin metrillä ohi.

Nyt rinkiin sattu samaan aikaan tulemaan nuorten SM-tasonen heittäjä, mikä pakotti vähän skarppaamaan myös omalta osalta. Terveiset Ollille, muutama tekniikkavinkki, hyvä fyysinen vire ja ennen kaikkea vapautunut henkinen olo teki ihmeitä, ja noin 80% heitoista ylitti vanhan ennätyksen, parhaimmillaan noin neljällä metrillä yli. Tuolla "ynnä muut" -kerralla paras heitto oli lähemmäs 20m lyhyempi, hävettää tunnustaakin. Mutta ei se kiekko poikittain mihinkään kyllä lennä. Videoilla näkyvissä heitoissa on korjattavaa vaikka kuinka ja paljon, isoimpina tukijalan käyttö, nopeampi&matalampi vauhti. Mutta askel kerrallaan.

Lenkkeilin! Skoolaisin jos ottaisin

Voin kertoa, että olin alkuviikosta todellakin pahalla päällä. Maanantaina nukahdin ehkä 23.30, ja noin 1.30 heräsin siihen, kun naapurustossa joku pariskunta kehui toisiaan kilpaa. Mies oli muuten vaan idiootti, nainen jonkun sortin lutka. Ja sitten se kello soitti meikäläistä työmaalle 6.00, kun piti kyydillä lähteä. Työpäivä oli ja meni, mutta tiistaina sitten se riepominen vasta iski, suurin piirtein samanlaisten unien jälkeen. Työpäivästä ei jäänyt muistiin just mitään, paitsi että mikään ei jaksanut kiinnostaa ja muuten vaan kiukutti. Lohdutukseks tähän ostin pussin sipsejä, Must dark shots -salmiakkeja ja sitten kermalimpparia. Kuten odotettua, koomaaminen, mässäily ja pidemmät unet piristi kummasti.

Maanantai ei kuitenkaan ollut päivänä täys konkurssi, vaan illan tulleen lääkkeenä toimi c-vitamiini, burana, hyvä seura ja Mikasa. Toisin sanoen biitsipelit vähintäänkin kelvollisella tasolla. Ei sitä jaksa kiukutella, kun voi ennemmin lyödä palloa.

Tänään oli sitten taas salireissu. Ja otin itteäni niskasta kiinni, ja vedin reenin loppuun puol tuntia juoksumatolla! Mikähän ihme siinä on, kun siinä juoksumatolla juokseminen on jotenkin niin paljon hauskempaa kun tiellä tai lenkkipolulla löllertäminen. Jotenkin se on vaan niin paljon hauskempaa.

Fiilis on semmonen asia, mitä ei vaan pysty hallitsemaan. Kun pääsin pukuhuoneesta salin puolelle, vire tuntu paremmalta kun mitä taas on pieneen hetkeen ikinä ollut, ja kaikki tuntui menevän vallan mahtavasti. Vuoden kuntohuippu vanhojen kokemusten mukaan 3-6 viikon päässä, ja todellakin odotan kovasti että nopeusvoimaa on tarttunut rahkeisiin. Tarkoitus oli tänään tehdä useampi lyhyt sarja isoa liikettä isolla painolla, kun pitkän sarjan junnaaminen ei palvele nyt oikeen mitään. Saldona oli pystypunnerrusta, rinnallevetoa ja penkkipunnerrusta 4-6 sarjaa & 1-5 toistoa kutakin. 70kg rinnalta suorille käsille pystypunnerruksessa käytännössä ilman kyykistymistä antaa kyllä aina hienon fiiliksen!

Ehkä maailman kallein harrastus. Syöminen. Iltapalatortilla, à 300g naudan jauhelihaa

Olen tässä itsekseni miettinyt, että onko se lopulta tyhmää tai outoa, kun en varsinaisesti kilpaile. Mistä motivaatiota löytyy, alkaa miettiä aika helpostikin. Yritän valaista tätä kaikkea, mitä minun pääkopassa oikein liikkuu, ensi kerralla teille. Myös kuntosaliarvostelu Onkiniemen Elixiasta ja Nokian Liikuntakeskuksesta on tulossa, kun vaan saan aikaiseksi viimeistellä ne.

Miten voi ihminen satuttaa itteään näin paljon yhden pallon takia

Sattuu. Yöllä tapahtu jotain mystistä, ja toinen puoli niskasta/kaulasta on aivan jumissa, ihan kun jänteitä olisi lyhennetty pari senttiä oikealta puolelta. Sen lisäks reidet kiukuttelee vieläkin vähän torstaisesta punttireissusta, mihin sisälty paljon elastisia kyykkyjä ja toistoja prässillä, mitkä on se oikea ja varmin tapa saada reidet kipeiksi. Eilen aamulla olin vähän siinä ja tässä, että pääseekö sitä sängystä ylös, mutta kyllä se mies vaan pääsi ylös. Mutta sitten tuli taas todettua, että ihmisen tyhmyys on kyllä rajaton. Heti kympiksi piti lähteä pelaamaan biitsiä, 2vs2 tietysti.

Siinä sitten kun innoissaan juoksee pallon perässä, ei välttämättä aina tajua laskeutua niin kovinkaan pehmeästi. Nyt vielä kun on ollut vähän kylmemmät kelit, niin kenttä oli kastunut ja kovettunut aika kovasti, niin tuli otettua kolme vähän kovempaa kontaktia maahan, ja en kyllä muista että olisi selästä kyllä kuulunut yhtä kovaa rusahdusta. Varpaissa on vielä kuitenkin tunto, eli ei siinä varmaan sen pahempaa käynyt. Kuten niin monta kertaa aiemminkin, kipu häviää kun näkee kentän ja pallon. Mutta oi sitä tunnetta illalla, kun kipu alkaa hiipiä kahta kauempana, siinä ei tee paljon muuta mieli kun kattoa töllöstä Kalevan kisoja.

Tänään oli kaikesta huolimatta vuorossa yu-kenttävisiitti, tosin aika höntsymielellä. Jos lämmittelystä ei olis tullut mitään, kameran kanssa olis voinut tehdä yhtä sun toistakin. Mutta lopulta tuli kun tuli! Palasin vähän sekavin tuntein kiekkorinkiin, kun viime kerrat oli niin karmivia tuloksiltaan ja tekemisiltään. Tällä kertaa tekeminen oli aika kamalaa, mutta pieni käden asennon korjaus liidätti kilon limppua taas 40m lukemille. Että kun paneutuis tekniiikkaan, 50m ei olis edes hirveän kaukana. Heittolajeissa on muuten hauskaa se, ettei siinä tule hiki :) Aivan mahtava oli vasemman käden kiekkokisa, jossa oma ennätys parani harjoituskierroksesta noin 7 metriä 2kg kiekolla! Ehkä tässä on se mun juttu

Sitten lopuksi piti vielä palata korkeuspaikalla, se kun on hieno paikka kameran käyttöä varten. Tekemisestä ei tullut mitään, kiitos reisien ja niskavamman, mutta tulipahan pari räpsyä ;) Tänä kesänä oma ennätyskin on ollut sen verran helpossa, että 10-otteluhaave on koko ajan lähempänä. Sitä en lähde tekemään, ennen kun oon suht tyytyväinen tasooni. Ei tänä kesänä, vuoden päästä mahdollisesti. Tai sitten kolmekymppisenä.

Arvokisoja ilman Dopingia emme tule saamaan

Sain työkaverilta tänään aivan mahtavan lahjan, kultaiset kengännauhat. Tavalliselle ihmiselle nuo eivät kerro juuri mitään, mutta valaistaanpa asiaa nyt MPM:n satunnaiselle lukijalle, eli sinulle :) Suomen antidopingtoimikunta yhdessä Fazerin kanssa (?? älä kysy) vetää Puhtaasti Paras -kamppaniaa, joka on mielestäni aivan mahtava asia. Jokainen, joka on edesauttanut antidopingtyötä tai testattu ja todettu puhtaaksi, on ansainnut nuo nauhat puhtaan urheilun symbolina. Lahja pohjautuu luultavasti dopingisti kesän mittaan käytyihin keskusteluihin, mutta joka tapauksessa tämä oli aivan mahtavaa, ja ne pääsivät heti työpäivän aikana koristamaan parhaita sisäkenkiäni.

Tästä pienten surffailujen kautta päädyin erään kysymyksen ääreen, jota jäin miettimään enemmänkin. "Uskotko puhtaaseen urheiluun?". Tietysti haluaisin vastata kyllä, koska urheilu on jotain, mistä voi löytää lähes rajattomasti elämäniloa, ja oppia itsestään paljon. Miksi se siis ei olisi pohjimmiltaan myös puhdasta. Ennen kuin painoin vihreää nappia, jäin ajattelemaan asiaa. Uskonko, että olympialaisissa ei ole yhtään anabolisia steroideja, tai muita kiellettyjä valmisteita käyttävää urheilijaa. Uskonko todella siihen, että puhdas urheilija voi pärjätä lähtiessään tuuppaajan kanssa samalta viivalta. Uskonko siihen, että kaikki idolini ovat täysin rehellisellä työllä päässeet huipulle. Ikävä kyllä en ole niin hyväuskoinen (hölmö?). Aina kun kilpaillaan rahasta ja menestyksestä, joku ottaa sen askeleen kielletylle puolelle. Tämä ei tarkoita, että puhdas urheilija ei voisi pärjätä, mutta se tekee siitä älyttömästi vaikeampaa.

Kerran sain aika kovaakin kritiikkiä niskaani, kun facebookkiin päivitin suurin piirtein näin Pekingin olympialaisten aikaan: "En niinkään mieti sitä, onko Bolt doupattu. Enemmän sitä, kuinka nopea hän olisi vapaasti doupattuna". Anonymoukselle terveisiä ja kiitos rehellisyydestä, kommentti oli lähes tarkalleen tämä: "Jos oot tätä mieltä, niin eihän sulla ole enää yhtään syytä katsoa urheilua, ja vain yksi ainoa syy tehdä sitä itse". Olen hieman eri mieltä. Ajan myötä urheilusta on oppinut näkemään muutakin kuin sijat 1-4, ja se on koko asian hienous. Ehkä lähimpänä sydäntä on Riitta-Liisa Roponen, joka on pitkään tahkonnut terävimmässä kärjessä, mutta aivan parhaiden takana. Rituun myös luotan enemmään kuin kehenkään muuhun. Mikäli Ritulta paljastuu positiivinen näyte joskus, joudun valitettavasti sulkemaan TV:n pidemmäksi aikaa.

Vaikka Johan Mühlegg, Marion Jones, J.C. Hunter, karpaasit, Jan Ullrich, LaShawn Merritt ja Alberto Contador ovat olleet lajissaan lähes käsittämättömän ylivoimaisia, ja lopulta narahtaneet, silti jotenkin jaksan uusien huippujen kohdalla uskoa heidän puhtauteensa. Tuoreimpana heistä Jacko Gill, joka voitti nuorten maailmanmestaruuden vielä nuorempana kuin muuan Bolt. Toisaalta en millään jaksa uskoa, että Marit Björgen kulkee pelkällä kaurapuurolla. Urheilijan menestys on vähän liikaa silloin, kun se tekee muut naurettaviksi. Ja erittäin tuomittavaa silloin, kun sitä ei ole ansaittu rehellisesti.

Ps. Epäilen vahvasti, että BALCO siirtyi toimimaan Jamaikalaisten pikajuoksijoiden kanssa eri nimellä paljastumisensa jälkeen. Tämä jos mikä on surullista.