Vuosi 2015 - Miten se nyt menikään

Kulunut vuosi on ollut vauhdikas sen verran vauhdikas, että toivottavasti toista ei ihan hetkeen tule. Tätä vuotta on vielä huominen jäljellä, ja nyt on vanhan muistini mukaan ensimmäinen aamu, kun ehdin rauhassa löhötä sohvalla ilman suurta huolta siitä, että seuraavaa asiaa pitäisi olla jo tekemässä. Telkkaria en kuitenkaan ajatellut avata, koska sieltä ei tule luontodokumentteja tai urheilua. Kaikki muu onkin sitten paskaa. Paitsi tietty Marvel-leffat.

En halua vannoa, mutta tänä vuonna ei todennäköisesti tapahdu enää mitään suuria mullistuksia omassa elämässä. Pikakelauksella kulunut vuosi meni seuraavasti

• Alkupuoliskon vuotta olin työssä, josta halusin vain päästä pois. Mutta koska raha.
• Helmikuussa valmistuin noin 7 vuoden opintojen jälkeen
• Maaliskuussa menin naimisiin noin n. vuoden koulutuksen jälkeen
• Huhtikuussa ostettiin asunto, ja aivan loistava ostettiinkin
• Jossain tuossa välissä vähän niinkuin sain potkut vanhasta työstä, koska en ottanut mitä tahansa sopimusta vastaan
• Hetken päästä työnantaja myöntyi, ja antoi kunnon sopimuksen
• Kesän tienoilla pikkulinnut lauloivat, että perheenlisäystä tulisi alkuvuodesta
• Kesällä sain myös uuden työpaikan, ensimmäinen vakityö ja vielä hyvässä firmassa
• Sain rahakkaan tarjouksen (noin ~100 000 e/v) lähteä vetämään muutaman vuoden projektia. Kiinassa. Kieltäydyin, koska lapsi
• ... Valmistuminen, häät, oma koti, työpaikat ja semmoiset tulevat ilman mainittavaa vaivaa, eiks je? Onneksi vauvan tuo haikara.

Kun syksyllä (mukamas) meno rauhottui, sain perään niin hyvän 3 kk reenijakson, ettei ikinä ole ollut! Jotenkin kummasti se on onnistunut, vaikka samalla on mennyt aivan järkyttävä määrä aikaa siihen, että valmistelee kämppää ja vauvan tuloa, ja sitten vielä yrittää pitää sosiaalisia suhteita yllä. Opiskeluaikana oli pulaa rahasta, mutta aikaa oli mielin määrin. Tuon lepoajan loputtua ajanhallintaa on helpottanut paljon ei-sanan tehokas käyttö oikeissa kohdissa. Maailmassa on kissoja ristittäväksi niin paljon, että siitä saa halutessaan vaikka kokopäivätyön. En muista elämässäni kärsineeni tylsyydestä koskaan, lukuunottamatta niitä tilanteita, kun pappi lukee kissan kuudettatoista etunimeä jonka jälkeen mummot muistelevat kuinka serkulla oli saman niminen lapsenlapsi joka kertoi oikein hauskan jutun, jonka sisältöä ja ajankohtaa kukaan ei kuitenkaan muista. Ja sitten kaikki vetää perskännit, koska niin suomalaisten kuuluu kokea yhteenkuuluvuutta.

21.9. - 20.12.2015 väliin tuli 61 reeniä. Kevyemmät viikot mukaanlukien tuo on noin 3 kahden tunnin punttia viikkoon ja lähes pelkästään isoja liikkeitä. Kun tuohon lasketaan huoltavana ja palauttavana tehdyt reenit, niin kokonaismäärä nousee hienosti yli 40 reenituntiin kuukaudessa. Kehitystä on mukava raportoida, kun neljä viidestä isosta liikkeestä on testattu, ja kaikissa on tulos ollut vähintään se mitä odotinkin. Kunhan huomenna on viimeinenkin videoitu, niin saadaan myös tulokset laitettua eetteriin.

Alkuvuonna vaihdetaan vähän suuntaan, eikä maksimivoiman parantaminen ole tarkoituksena. Nopeus, liikkuvuus ja keskivartalo nousevat prioriteettinä voiman edelle noin kuudeksi viikoksi, ja sitten katsotaankin että mitä elämä tuo tullessaan.

Maksimivoimatestit - Joulukuu 2015

Ihan en saanut jouluun asti vietyä kovaa reeniä niin kuin ajattelin, mutta suunnitelma saattoi jo itsessään olla väärä. Nyt takana on kuitenkin tasan kolme kuukautta reeniä syksyllä, ja reenikertoja kertyi 61 kappaletta. Hajoitin tuossa vanhan reenivihon kierteetkin, niin ihan tarkkoja lukemia en pysty tähän lähtöön kaivamaan. Ilmeisesti 29 reeniä noista oli punttia, ja vielä nousevalla tahdilla loppua kohti. Tuohon ajanjaksoon (21.9. - 20.12.2015) ei sisältynyt yhtään flunssaa eikä muistaakseni edes sen alkua, vaan koko ajan pystyi viemään asiaa eteenpäin niin, kuin se kullakin viikolla tuntui parhaalta. Kun kreatiinitankkaus unohdetaan, niin paino nousi tuona aikana vain 3 kiloa, ja siihen 2-3 päälle kreatiinista. Ihan hyvä suoritus sekin, vielä ollaan alle 120 kg aamupainoissa reilusti.

Maksimeja testaan joululomalla, alkaen sunnuntaina 27.12. ja kestäen luultavasti koko seuraavan viikon. Otin hieman varaslähtöä suurempien ykkösten nostoon, ja jo neljässä isossa liikkeessä vanha ennätys korjaantui! Suurimpana tempaus riipunnasta 87.5 kg! Voi terve kun olen iloinen tuosta! Niskan takaa työnsin jo 120 kg, tosin pienet tasapaino-ongelmat veivät nostosta sen suurimman kiillon pois. Etukyykky korjattiin siististi 155 kiloon, ja maastaveto 210 kiloon! Kahdesta viimeisestä on varmasti tulossa vielä numeroiden korjausta hieman ylöspäin.

Seuraava paitaostos?

On aivan mahtavaa, että olen viimein saanut hieman realisoitua sitä potentiaalia, jota olen kaksi vuotta kaivannut. Vuodenvaihteen jälkeen tilanne on kuitenkin se, että voima täytyy jalostaa nopeudeksi (joka kaikeksi onneksi parantaa myös voimaa monessa liikkeessä). Pelkkä yksi juoksu- ja hyppykerta pirkkahallissa tuntui antaneen kyykkyihin niin hirveän hyppäyksen eteenpäin, että pitää muistaa ottaa molempia ohjelmaan tasapuolisesti. Maksimireenien välissä ja jälkeen on kuitenkin pakko muistaa levätä ja antaa itsensä levätä. Olo on nyt jo aivan tillin tallin, vaikka jätin noissa aiemmissa isoissa raudoissa vielä hieman varaakin siihen absoluuttiseen ykköseen.

Vuodenvaihteen kuntopiikkiä kohti, joulukuun puoliväli

Parin viime kesän päätteeksi olen löytänyt itseni samasta tilanteesta. Olen tosissani joutunut pohtimaan, että miksen saa itsestäni irti läheskään niin paljon, kuin fysiikan pitäisi antaa myöten. Toissakesänä voimatasot olivat hypänneet ylöspäin kuin gaselli, jonka varpaille virtahepo sattui astumaan. Silloin liikkuneet maksimiraudat tuntuivat kuin utopialta, johon en koskaan uskonut olevan mahdollisuutta. Se ei kuitenkaan näkynyt välineitä heitellessä, ja ihmettelin todella, että mistä on kyse. Viime kesänä mieltä koeteltiin eri lailla koska tiesin, etten ole fyysisesti ottanut askelia eteenpäin. Oli masentavaa heittää kuulanheitossa samoja tuloksia kuin muinoin, jolloin rinnallevetotulos oli 50 kg pienempi, penkki 40 kg pienempi ja etukyykkykin noin 50 kg vähemmän. Kun kelataan takaisin vuoteen 2011 niin tavoite oli saada osallistumisoikeus Kalevan kisoihin kesäksi 2015, mutta nämä kaksi erittäin heikon kehityksen vuotta pilasivat tuon haaveen.

Selfie päivässä sanoi lääkärikin

Tänä syksynä lähes kaikki turhat rönsyt on karsittu pois, ja kaikki tärkeimmät asiat ovat melko hyvin tasapainossa: läheiset, terveys, harrastukset ja työ. Kuukausittainen punttimäärä on syksyllä noussut 24 tuntiin aiemmasta noin 18, ja mikään paikka ei kolota (kop kop). Eilinen oli taas huikean hyvä esimerkki, miten tämä syksy on kulkenut.

Tämä esimerkki reenin toimivuudesta on perseestä

Kyseessä oli kuudes puntti kahdeksaan päivään, ja ajassa noista tuli lopulta 10 ½ tuntia. Meinasin jättää kokonaan menemättä, kun pitkät ja hektiset työpäivät tekivät poikkeuksellisen väsyneeksi ja putkirullain sekä PWOt olivat unohtuneet kämpille. Viikonlopun mave- ja penkkijumikaan eivät olleet kadonneet minnekään, eivät edes edellispäivänä tehdyillä kyykkypyrimidilla 4x 20-->100--> 20 ja penkkipyramidilla 4x 20 -->70 -->20 kympin korotuksilla, joissa toistot tehtiin lähestulkoon putkeen, ja suurin rauta oli noin 66 % maksimista.  Näistä lähtökohdista lähdin reenaamaan, mieli väsyneenä ja kroppa yhtä vatkulia. Ensimmäinen tunti siinä sitten menikin melko puisevissa merkeissä, eikä mitään uutta tapahtunut auringon alla. Mutta sitten...

Päiväunet @ kunnan urheilutalon aula

Olen ottanut niskantakaa vauhtipunnerruksen ohjelmaan nyt, ja ihmetyttää oikein, että kuinka pitkälle siinä pääsenkään lähes reenaamatta. Luulin jo, että äskettäin ottamani 100 kg olisi ihan kiva tulos kun kyseessä on nimenomaan tangon työntäminen ylös vauhdilla, ei sujahtaminen alle nopeasti kuten painonnostossa on tapana. Mitä vielä, kaikkien sarjojen päälle tuli eilen siisti ykkönen 110 kilolla niin, että oikealla puolella vauhtia joutui hieman pysäyttämään lopussa, että sai tangon kiinni. Tästä innostuneena ajattelin jatkaa kevyillä riipputempauksilla, ja noustessa ylöspäin huomasin jossain vaiheessa, että olinkin tehnyt sarjan 77,5 kilolla 72,5 kilon sijaan. En voinut vastustaa kiusausta, ja latasin tankoon isot siniset levyt, isot vihreät levyt ja metallilukot vielä päälle. Vaikka jalat tuntuivat olevan täyttä tohjoa, ja yläselkä samaa rataa, niin yhtäkkiä se 85 kiloa oli suorilla käsillä. Ei siitä ole kauaa, kun pidin jo 80 kg nostamista näillä käsillä keskisuurena taikatemppuna. Miltäköhän se 100 kg sitten tuntuisi...

Ennätyshötkyilyä

Kirjoitin viimeksi ihan puutaheinää, riipunnasta tehdyn raakatempauksen ennätys ei ole 82.5 kg vaan 80 kg. Tai siis näin oli tilanne, mutta keskiviikkona 2.12. tilanne korjautui, ja näin allaolevaan taulukkoon saatiin vetää yksi rasti lisää. Ensimmäinen rivi nyt oli tuollainen, että se pitikin saada kuorittua pois mahdollisimman nopeasti, jotta vanhat parhaat tulokset saadaan siirrettyä historiaan.

Oli hyvin lähellä, etten olisi penkkiäkin kuitannut jo, mutta itse hieman hölmöilin. Ensinnäkään koko päivänä ei pitänyt tehdä ykkösiä, mutta kun 110 ja 115 kg olivat niin hyviä lämmittelyrutiinissa, niin otin vielä 120 ja 125 pois, ja ne tulivat kuin vettä vaan. 125:llä olisi voinut voinut melkein tehdä kakkosen. Hetken hulluudesta ajattelin ottaa myös tuon 127.5 pois, mutta siihen se menestystarina jäikin. Nosto oli kehnohko, ja vieras varmistaja nappasi tankoon erittäin hyvissä ajoin, niin toisto oli vähän niinkuin siinä. Olisi se tutullakin varmistajalla todennäköisesti jäänyt alas, mutta tällä kertaa näin. Vaikka välillä tulee vähän nenilleen, niin silti kokonaisuudessaan vieläkin kulkee tosi hyvin, ja nyt on kaikissa liikkeissä päästy jo vanhan maksimitason yläpuolelle. Viimeisenä todisteena siitä etukyykyn 5 x 130 kg ja työntö niskan takaa 100 kg, joista jälkimmäinen on vasta ihan alkuvaiheessa kehitystä.

Olen saanut vihdosta viimein hankittua itselleni loman, jossa ehtii vain ja pelkästään rentoutua ilman murhetta siitä, että pitäisi valmistautua johonkin seuraavaan vaiheeseen. Jos kaikki menee putkeen, tästä tiukempi punttijakso jatkuu tuonne noin 20.12 asti, sitten tehdään hieman jotain nopeuteen viittaavaa ja oranssilla merkityllä joululomalla nostetaan ykkösrautoja sitten oikein urakalla.

Syksyn 2015 edistymisseuranta

Plussalla jatketaan, hyvä syksy on ollut. Ajan kanssa on vähän tullut taipumusta vanhaan suuntaan, jolloin helpot reenit ovat liian kovia, ja kovat reenit ovat liian helppoa. Tulokset ovat nousseet kaivattua tahtia, ja ensimmäisenä ennätyskorjaus tehtiin maastavedossa, ja nostamalla 205 kg vielä kahteen kertaan. Tavoite kesään mennessä on asetettu 235 kiloon, ja pidän tuota tavoitetta melkein helpoimpana asetetuista. Välitavoite taitaa olla jossain 220 kilon kieppeillä, ja siitä ei olla edes nyt hirveän kaukana. Penkkipunnerruksessa tavoite oli 142.5 kg, jonne matkaa taas vastaavasti onkin. Viime viikonloppuna penkkireeni oli pe ja su, ja sunnuntaina viimeisessä (kolmannessa) työsarjassa tuli ensimmäisen kerran 10x 100 kg, joka on ykkösmaksimina 133 kg. Pitkä on tie tuosta vielä, mutta kilo kerrallaan mennään. Kolmas liike jossa on asetettu noin 16 % tulosparannustavoite on raakatempaus riipusta, jossa vanha ennätys on 82.5 kg. Ellen väärin muista, niin uusi lukema on 92.5 kg, selvästi kovin näistä kolmesta. Kasikympin repäisy ylös ei juurikaan kuumota enää, mutta ysi on jo sitten ihan toinen tarina. Täältä löytyy pieniä maistiaisia noihin liittyen.

Luojan kiitos tässä vedellään viimeisiä hetkiä syklin rankasta viikosta, ja ensi viikon voi maata riippumatossa dippaillen pekonia Poppamiehen juustodippikastikkeeseen. Pimeyden laskeutuessa tasavaltaan on tarvittavan unen määrä noussut, ja aamuisin on väsyttänyt aina vain enemmän. Töihin on kuitenkin pitänyt raahautua joustavan työajan puitteissa, ja mielellään ajoissa, että illalla ehtii sitten taas jumpata. Priorisointi alkaa olla avainasemassa kun ajankäyttöään koittaa jotenkin järkeistää, ja siinä internetin ihmemaailma on se, mikä ensimmäisenä karsiutuu. Blogia jaksan kirjoitella vielä tasaisen harvoin, facebookista poistuminen olisi yksi kätevä keino tehdä lisäaikaa. Vaikken siellä roiku läheskään yhtä paljon kuin pahimpina hetkinä, aika monta "ihan nopeaa" katsomista päivään kuitenkin jostain ilmestyy. Hukattua aikaa lähes kokonaan.

Reeniolosuhteet on vakioitunut nyt melko hyvälle tasolle, kun olen saanut hieman kiinni siitä että mitä kannattaa tehdä Kankaanpäässä, ja mitä Nokialla. Kankaanpään uimahallissa on erittäin hyvin aikaa ja tilaa vedellä parikin kilometriä, ja painonnostosalissa ei painonnoston lavatila varmastikaan lopu kesken. Nokialla löytyy sitten voimanostovälineet viimisen päälle ja salilla meininki on kohdallaan! Juuri viime viikonloppuna penkissä tuli nähtyä kevyt 4x 180 kg ja maastavedosta 280 kiloa ja rapiat. Nyt on tarkoitus ottaa oikeasti kevyt viikko pois alta, ja sitten olisi hyvä hankkia vähitellen takaisin menetettyä nopeutta jollakin kommervenkillä.

"Pidätsä jotain reenipäiväkirjaa"

Kulunut kaksi kuukautta on ollut aivan nappionnistuminen! Esittelenpä siis dataa hieman. Tässä 21.9. - 12.11.2015 (53 päivää) numeroiksi puettuna. Aluksi reenikerrat ja niiden kestot. En ole jaksanut huoltavaa toimintaa enää merkitä mihinkään, mutta siitä voi helposti laskea 50 % varsinaisen jumpan päälle.

Huomattavia asioita ovat airobisen reenin määrä, yhteensä 22 kertaa! Tuo on suhteellisen mahdoton lukema itselle, koska kiinnostus noiden suuntaan on aika vähäistä. Ajassakin tuo tekee 28,4 tuntia, Huh huh, enpä olisi itsestäni uskonut.

Alapuolella on nähtävissä jonkun sortin analytiikan huipentuma, pivot-taulukot ja kaikki!

Sieltä löytyy kaikki hyödytön tieto, kuten puntilla 17 reenissä nostetut 237 tuhatta kiloa rautaa, 54 (!!) hölkättyä kilometriä, josta puuttuu vielä lukema kahdesta sählystä ja yhtestä suunnistuksesta, eli luultavasti kokonaismäärä on noin 67 km. Mukavaa on tuo keskisykkeen pysyminen matalalla airobisissa, toimii samalla jotenkuten palauttavana harjoituksena. Paino heilahti tuossa 16., 17. ja 18.10. välisenä aikana 111 kg tasosta 3 kg ylöspäin, ja on nyt pysynyt siinä. Ihan kelvollinen tilanne, ja suuremmat nousut on vältetty pitkälti varmaan noiden airobisten takia. Painosta en sinänsä hermoile, kunhan polvet pysyvät kunnossa.

Kun avataan vielä vähän noita airobisia, niin olen hölkännyt näköjään 24 kilometriä! Se on enemmän kuin ikinä koskaan milloinkaan. Tuohan on yli puolimaratoni! Ja alle kahteen kuukauteen, huh huh.

Mutta sitten sinne mikä oikeasti kiinnostaa, eli puntille. Nopeasti se lopulta tapahtui pahan kyntämisen jälkeen, ja nyt vanhat maksimitasot on saavutettu kaikessa paitsi tempauksessa. Etukyykky 4x5x120 kg, viimeisessä sarjassa jäi varaa hyvinkin 2-4 toistoa, mutta kirjoitetun mukaan mentiin. Otin videonkin 140 kg ykkösestä, eikä se ole koskaan tullut kyllä noin helposti. En etukyykyn osalta kirjoittanut mitään tavoitetta vielä, mutta saman tavoitelinjan 15 % ennätysparannus toisi hieman päälle 170 kg. Aika hurjalta kuulostaa jo omaan korvaan edestä otettuna. Maastavetokin on hienosti kakkosella alkavan puolella, ja nostoissa alkaa pikku hiljaa löytyä se vaihe, että lihakset todella toimivat kun niitä käskee.

En tiedä kertooko tämä mistään mitään, mutta laskinpahan kuitenkin. Punttireenit laskettuna nostettujen kilomäärien mukaan

Jos reeneissä tehtäisiin aina samat liikkeet ja sarjat, niin sitten tuo kertoisi. Nyt nuo alle 10 000 kg reenit ovat olleet sellaisia, joissa on tehty yksittäisinä raakatempausta ja -riveä, ykkösnostoista ei ihan hirveästi kiloja kerrykään. Isoimmat nostetut, yli 28k tuli kerrasta, jossa oli miljoonaa eri sorttia vipareita ja kiertoja keskikropalle. Perinteisesti joululomalle on osunut syysreenin jälkeinen kuntohuippu, ja siihen pyritään varmaan myös nyt. Tämän puolikovan viikon jälkeen vuorossa on yksi tiukka, ehkä toinen tiukka ja sitten lepoviikko. Missäköhän vaiheessa sitä joululahjat ostaisi.

Reeniaddiktio

Joku sanoi joskus, että urheilu ja liikkuminen on hauskaa, koska siitä tulee niin hyvä olo. Oli kuka oli, niin tuo ei todellakaan tiennyt mistään mitään. Tuollainen pumpulisten mielikuvien syytäminen herkkäuskoisille tavalliselle ihmisille pitäisi kieltää lailla ja sanktioda vähintään satama-allasuinnilla betonikellukkeen kera. Itse hölmönä joskus uskoin, ja siitä tässä nyt kärsitään.

Taas mennään!

Kuten viina, porno tai kissavideot, reenaaminenkin on addiktio, eikä sieltä helpoimmasta päästä. Vertauskuvat ovat kivoja, ja ajattelin kaivaa tähän taas sellaisen. Reenaaminen on kuin hyppäisi kalliolta jonnekin Grand-kanjonin syvyyksiin, jossa odottaa pohjalla pienenpieni trampoliini. Ensin mennään pitkä aika vapaapudotusta, sitten alhaalla kuuluu jumalaton jysäys, polviin koskee ja lähdetään pikaisesti ylöspäin. Sitten ylhäällä päästään juuri niin korkealle, että reunan yläpuolella näkyy jotain, mikä olisi tavoittelemisen arvoista. Vauhti ei kuitenkaan riitä saattamaan sinua tarpeeksi ylös, ja taas mennään päistikkaa alas. Koskaan ei tiedä, miten päin alas tällä kertaa tullaan, tai onko joku vienyt trampoliinin pois turvallisuussyistä, tai ihan vaan ilkeyttään. Ikinä ei tiedä, milloin mätkähtää kunnolla.

Kuvasin, Günter oli polvillaan.

Kulunut viikko oli aivan mahtavan kamala. Pe-La-Su 48 tuntiin tuli 3x 2 tunnin punttireeni, ai että osui oikeaan paikkaan. Lopputulema oli se, että perjantai-iltana kyky viestiä muilla kuin pitkillä vokaaleilla katosi täysin, ja vaistot kuljettivat miestä sängyn ja jääkaapin väliä. On aika kurja kun kroppa pitää itseään kierroksilla ja hereillä yli 03:15 asti yöllä, vaikka nukkumaan meni jo 22:30 aikaan. Herätys sitten 06:30, ja uutta viikkoa kohti iloisin mielin! Tiistaina olin jo aika hyvin toipunut, ja illalla tein kevyen lenkin keskiviikon punttia varten. Se taas kulki erittäin mallikkaasti, ja olo oli kuin uudelleen syntynyt. Reenin loppupuolella kulki jopa niin hyvin, etteivät ohjelmassa olleet etukyykyn 3x130 kg olleet haaste tai mikään jaloille.

Riippuvuudesta tuossa on kyse, eikä mistään muusta. Sata kiloa on sata kiloa, oli sitten perjantai kolmastoista päivä, järjetön vastatuuli tai kunnon afmetamiinipiristeet naamaan heitettynä, se on silti sama rauta, ja pystyt siihen tai et. Joskus tulee niitä päiviä, kun tuolla tangolla voisi vaikka jonglöörätä, ja toisina päivinä sitä ei saa ilmaan edes kahden miehen voimin, vaikka käyttäisi hydraulitunkkia. Kun onnistuu, dopamiinit ja muut mukavat kemikaalit virtaavat pitkin kroppaa, ja kun mennään pieleen, niin sisällä on kuin ikuinen kaamos vain. Koukuttavaksi tuon tekee se, ettei koskaan tiedä mitä seuraavaksi on tulossa.

Tänään on maailman tärkein päivä

Lentopallomiehet esiintyivät EM-kisoissa ihan tyydyttävällä tasolla, mutta varmasti monella pelaajalla jäi hampaankoloon. Muistan kun olin muutama vuosi sitten katsomassa Maailmanliigan pelejä, Tuomas Sammelvuo oli juuri aloittanut valmentajana, ja peli oli oikeasti aivan kamalaa katsottavaa. Miehet hortoilivat missä sattuu, harva pelasi hyvällä tasolla ja kaikilla leuka osoitti tiukasti kohti lattiaa. Kun räpellys vain jatkui ja jatkui, ajattelin että Köpin palkkaaminen taisi olla virhe. Ei kuitenkaan kulunut hirveän kauan, kun sain huomata olleeni totaalisen väärässä taas kerran. Koko joukkue löysi oikean raiteen, ja toistaiseksi kirkkaimpana saavutuksena tuli MM-kisojen yhdeksäs sija vaihtelevilla, mutta välillä aivan loistavilla otteilla. Sammelvuon tuoma asenne ja henki näyttää ulospäin hienolta, ja erityisesti sytyttää tuo motivaatiolause "Tänään on maailman tärkein päivä". Olen yrittänyt itse ottaa parhaani mukaan kaiken irti, mitä tuosta on saatavissa.

Ryöstin kuvan joltakin. Aivan mahtava!

Ehkä suurimpana muutoksena olen viimeisen kuukauden aikana aloittanut jokaisen arkipäivän kuuntelemalla toisen näistä pätkistä

WHAT DO YOU WANT TO BE REMEMBERED FOR

tai

WHY DO WE FALL.

Nimenomaan kuuntelemalla, en katsomalla. Se jättää sopivasti tilaa mielikuvitukselle harhailla. Pieniä, yksinkertaisia asioita nämä kaikki ovat, mutta niistä muodostuu aivan mahtava kokonaisuus, jota kutsutaan onnelliseksi elämäksi. Kaikki ei elämässä ole omissa käsissä, mutta omalla asenteella saa aivan järjettömän paljon aikaan! Yleensä aamulla päätän vähintään yhden asian, jonka teen kyseisenä päivänä niin hyvin kuin vain ikinä pystyn. Kun illalla menen nukkumaan, toivon tehneeni vähintään kaksi asiaa näin. Tänään perjantaina tuo toinen asia oli illan punttireeni. Viikonloppuun niitä puristetaan vielä kaksi lisää, ja oli aivan mahtavaa kun heti ensimmäinen sujui kuten pitikin. Tänään kirsikkana kakun päällä oli keskitehoilla soudettu 500 m aikaan 1:36.6. Ei olla hirveän kaukana siitä, että oma ennätys voitaisiin kirjottaa 1:2x.x, Kaikki kuitenkin aikanaan.

Ensimmäinen reenisykli

Olen ollut viimeiset kolme viikkoa aivan tolkuttoman hyvällä mielellä, kun juna on viimein tömähtänyt sujuvasti raiteilleen! Maailmaan mahtuu paljon paskapuhetta, mutta yksi suurimmista on se väittämä, että olisi aivan sama mitä tekee työkseen, kunhan siitä maksetaan palkkaa. En yksinkertaisesti vain pysty käsittämään tuota ajatusta. Miksi heittää elämänsä parhaat vuodet ja tunnit johonkin, mikä haisee taiwanilaiselta tofulta ja maistuu kaalilaatikolta.

Pääasia on tehdä asiat tänään niin hyvin kuin pystyy

Yksi haaste reenisyksylle oli rytmityksen löytäminen. On aivan liian helppoa "antaa itsestään koko ajan 110%", mutta tuo tasapaksu, todellisuudessa 80 % suorittaminen ei nyt omalla kohdalla tuntunut kuljettavan enää mitenkään. Jos jokaisessa reenissä, joikaisella viikolla ja jokaisena kuukautena pystyy 80 % suoritukseen, niin tuloskin on sitten vähän sen mukainen. Ensimmäinen reeniviikko meni paikkoja käynnistellessä, toisella tehoa alkoi jo vähän löytyä, ja kolmannen alkaessa oltiin vähän ihmeissään. Vielä aiempina vuosina olisin jatkanut samaa tahtia, mutta nyt päätin ottaa rytmityksen vuoksi palautumisen kannalta kevyemmän viikon.

Kevyt viikko koostui tunnin sählystä, joissa jalka ei liikkunut yhtään. Sen perään juostiin 35 min hyvin matalasykkeistä, uitiin tunnin verran, juostiin taas matalasykkeistä ja rykäistiin kunnon puntti. Viisi reeniä putkeen, ja koko viikonloppu sitten aivan muita asioita makustellen ja murehtien. Viikko ajoi palautumistarkoituksensa täysin, vaikka uusittu yläkroppareeni on tuonut aivan mielettömästi uutta ärsykettä, ja palautumistarve on ollut sen mukaista. Olen ollut viikonloppujen ja itseni ravitsemisen kanssa tässä hieman helisemässä, sillä sunnuntaisin on nyt melko pitkän aikaa ollut vähän pöhnäinen olo, enkä ole sille oikein järkevää syytä löytänyt.

Suunnistuksen iloa

Sanovat, että suunnistus on jännä laji, ja niin se tottavie on! Varsinkin siinä tilanteessa, kun taivaanranta hohkaa puolukanpunaisena, eikä sinulla ole pienintäkään hajua siitä, missä olet. Paitsi tietenkin se, että ihmisiä tai teitä ei ole lähimaillakaan, ja olet lähestulkoon kartan toisessa päässä, jos sinua yritetään lähtöpisteestä nähden katsella. Voi pojat, se on jännää nimittäin tuo. Kuten fiksuimmat saattavat arvata, tänään ei mennyt aivan putkeen. Opinpahan kuitenkin, että suunnistuksessa tärkeintä ovat lämpimät vaatteet, hyvät eväät ja makuupussi pahimman varalta.

Sinistä reittiä pitkin matkaa tein

Ei mennyt tänään siis aivan putkeen ei, mutta omasta mielestä kuitenkin kolmen rastin löytyminen seitsemästä on ihan kohtuullinen suoritus. Cupin kokonaisvoitto lipsahti yllättäen ohi suun, mutta sainpahan ainakin hyvän reenin kauniissa syksyisessä kangasmaastossa. Yksi kohokohdista oli kieltämättä se, kun löysin itseni sotapoikien ja heidän panssariajoneuvojensa keskeltä, tuumasin vain että taidan olla väärässä paikassa. Hyvä kurkkusalaattipoikien on naureskella, heille sentään maksetaan tuosta hommasta!

Syksyn ensimmäinen reeniviikko on takana, ja kone on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Höntsysählyssä syke nousi komeasti 188 asti, ja puntillakin on kone saatu käyntiin katsomalla vanhaa ohjelmaa vähän uudesta kulmasta. Mutta se on sitten aivan toinen tarina se. Joka tapauksessa tämänpäiväinen reissu oli menestys, harvoin on mennyt jokin niin reisilleen, että täytyy nauraa kaksinkerroin kippurassa.

2016 startti

Hoplaa!

Homer Simpson on hieno mies, ja koen kovasti samaistuvani häneen. Pieraistessaan autossa hän vääntää radiota kovemmalle, ettei kukaan vain huomaisi. Teen yhä yllättävän usein sen virheen, että syön lounaalla jotain tulista, ja sitten iltapuntilla meitin, että miksei keskikropan jännittäminen oikein ota onnistuakseen vaikkapa etukyykyissä. Onneksi kuitenkin aina voi vääntää puhelimestaan lisää volyymiä nappikuulokkeisiin, niin ongelmahan on sillä ratkaistu.

Kankaanpään suunnistajille kiitos. Etenemisreitti viher-kelta-punaisella.

Tällä viikolla lähdettiin sitten taas liikkeelle, kevyesti mutta kuitenkin. Tunnin päätön sählyhöntsy irrotti keuhkoista ja jaloista isoimmat tukokset, tiistain sunnistuksessa pumppu joutui pitkästä aikaa kunnolla töihin, ja keskiviikkona lättästiin ensimmäinen puntti. Suunnistusradan mitaksi oli merkitty 3.9 km, ja omat GPS:t näyttivät molemmat noin 5.0 kg kuljettua matkaa, eli eihän se aivan viivasuoraan mennyt ei. Suurin hölmöys oli tuo kutosrastin pummaus, kyllä korpesikin tuollainen 300 m ylimääräinen kierto. Täysin nollakokemuksella olin kuitenkin 34 kiertäjän joukossa 19., eli ihan kelpo suoritus. Jos ensi viikolla juoksisi edes puolet matkasta, niin se olisi aika huikea startti reenisyksyyn.

Lepoviikko nro 1 2015-2016

Seuraan omaa fyysistä (ja teknistä) kehitystä noin 15 erilaisella suorituksella, ja pidän ennätyksistä kirjaa melko tarkasti. Noista kymmenen on joko punttiliikkeitä tai muuten sellaisia, joissa en tekniikalla itse saa suuria muutoksia aikaan, vaan kaikki on tehtävä voiman ja nopeuden kautta. Näistä kymmenestä, jumalauta oikeesti,  tasan kaksi parani vuoden 2015 aikana, ja pari on jopa kesältä 2013.  Eipä reenituntejakaan kertynyt vuoteen kuin ehkä 200 – 300, eli ehkä puolet normaalista, mutta on tuo nyt silti aivan järjettömän surkea tulos. Etukyykkyyn 10 kg lisää (140 à  150 kg), ja riipunnasta tehtyyn raakatempaukseen 5 kg (75 à 80), mutta aika säälittävä esitys. Oikeastaan viimeinen 2 vuotta ja 600 reenituntia on tuottanut sellaisen lähellä nollatulosta olevan saldon, ja peilistä katsoo tällä hetkellä aika pettynyt mies. Kun paljon antaa, niin jotain haluaisi myös saada takaisin.  Mutta rehellisyyden nimissä, en minä tänä vuonna HALUNNUT kehittyä. Kehittyminen oli si kyllä ollut kivaa, mutta siihen tarvittava todellinen halu hautautui jonnekin hypokloriitin ja bromimyrkkyjen sekaan Etelä-Suomen paperitehtaille.

Syksy tulee. Kaikkia se ei hetkauta.

Kuluneen viikon aikana en ole edes vetänyt lenkkareita jalkaan (okei, työkenkinä käytin), vaan levännyt niin että kesän 2015 voi jättää taakse työtapaturmana, ja lähteä viisain opein kohti kesää 2016. Koko viikkona ei juuri tehnyt edes mieli lähteä liikkumaan, mutta kun äsken selasin viimeisen 2 vuoden reenimerkinnät läpi, niin alkoi pikkuisen jo kihelmöidä! Erittäin hyvä merkki, mutta odotellaan ainakin toinen viikko vielä, niin jaksaa sitten varmasti taas antaa itsestään hieman enemmän läpi vuoden. Tässä vaiheessa on parempi levätä viikko liikaa, kuin viikko liian vähän.

Keskimääräistä tyhmempi puu

Kun opiskelijaelämä muuttui työ-perhe-elämäksi, olisi ollut lapsellista uskoa, ettei mikään muutu. Samalla on saanut miettiä uudestaan, mitä kaikkea sitä elämässään haluaa pitää mukana. Mikä sitä kolmeakymppiä lähestyvää amatöörireenaajaa muka pakottaa uhraamaan valtaosan vapaa-ajastaan urheilulle? Vastaus tuli melko helposti: OMA HALU. Kehittyä, oppia, kasvaa, viisastua ja antaa itselleen yksi syy enemmän olla tyytyväinen itseensä. Mitä tahansa tekee, on tasapainon löytäminen se tärkein asia. Mielekäs työ, kotiasiat kunnossa ja hyvä terveys ovat se pohja, mille on tukeva rakentaa. Nyt tuntuu hyvin vahvasti siltä, että molemmat jalat ovat tukevasti maassa, ja horjahduksien sattuessa tukea löytyy helposti ympäriltä.

Kausi 2014 - 2015 closed. Tuo pahalta haissut, epämiellyttävä lyllerö analysoidaan lähiviikkoina.

Maailman meno on ihmeellistä. Mediaa seuratessa näyttää siltä, että Suomeen on Viking Linella saapunut viimeisten viikkojen aikana ainakin seitsemänsataa laivallista pakolaisia lämpimistä maista. Jos näin todella on, niin olisivat nyt perhana tuoneet edes vähän lämpöä mukanaan, mutta kun ei! Ei tainnut mahtua matkalaukkuun. Päinvastoin, aivan varmasti ne ovat lähettäneet meidän vähäisistä kesälämmöistämme jo 10 asteen verran sukulaisilleen, ei muuten syyskuun alussa voisi olla näin perhanan kylmä. Jos ensi talvena ei lunta näy eikä kuulu, tai vasemmiston äänisaalista on hävinnyt toinenkin 10 %, tiedän kyllä mistä etsiä syyllistä.

Herkkänahkaisimmille saatavilla lähimmästä S-ryhmän kaupasta!

Kahtena viimeisenä reenivuotena olen syksyllä jatkanut, jatkanut ja jatkanut kautta niin kauan kuin mahdollista, koska olen yrittänyt kaivaa niitä tekemättömiä tuloksia viimeiseen asti. Tämä vuosi poikkesi noista merkittävästi, sillä olen jo pitkän hetken haaveillut tämän kahdentoista kuukauden mittaisen pökäleen paketoinnista. Nyt paketin kansi on suljettu, päälle vedetty iso kerros teippiä ja lähetetty mystiseen paikkaan, jossa siitä kaivetaan parhaat palat talteen, ja ympäröivä, pahalta haiseva mössö heitetään kauas pois, eikä samanlaista toivottavasti nähdä enää. Ehkä ainoa hyvä asia reenien osalta oli se, että sain selvästi esille sen, millä tavalla oma fysiikka reagoi erilaisiin lepojaksoihin. Paras tapa nostaa kuntoa näillä tiedoilla on panostaa punttiin ja nopeuteen 2-3 viikkoa, sen jälkeen noin viikoks reenimäärän puolittamalla hyppy eteenpäin on melko taattu. Yli 4 päivän lepopätkät eivät toimi kovin hyvin, vaan vetävät olon lähinnä veltoksi ja flegmaattiseksi.

Aamukävely

Rastin voin vetää seinään siitä, että vakavammilta vammoilta vältyttiin tänäkin vuonna. Syksyn lepojakson levätään kuntoon ne pienetkin murheet, eli oikean sisäreiden/nivusen säryt ja aivan kuluneen viikon aikana ärtynyt oikea kyynerpää, joka kipeytyy kaikkien alipainoisten välineiden heittämisestä. Kaikkein kriittisin murhe, eli alakuloinen ja haluton mieli on viimeisen kahden viikon aikana lentänyt kuin 600 g keihäs jonnekin kauas pois uuden työpaikan ja muutenkin järjestyneen siviilielämän myötä. Mieli on iloinen ja avoin, seuraavat 2 - 6 viikkoa mennäänkin sitten rennoin mielin ja avoimin rantein. Vai miten se sanonta menikään, en minä näitä muista.

Kulunut vuosi puretaan paloihin ja seuraavan suunnitelma koostetaan, kunhan löytyy aikaa ja intoa, ja ennen kaikkea se kadonnut reenivihko, joka sijaitsee jossakin Kankaanpään ja Nokian välisellä alueella.

Sata ja yksi tapaa epäonnistua

Tämä ja viime kesä ovat tuoneet esiin niitä reenaamisen monimuotoisuuden iloja! Koskaan ei nimittäin voi tietää, että millä tavalla tällä kertaa epäonnistuu. Viime kesänä tein hyvällä fysiikalla ja melko hyvällä tekniikalla heittoja, jotka olivat pääosin lyhyitä. Tänä kesänä taas olen tehnyt huonolla fysiikalla ja kehnohkolla tekniikalla paljon ja tasaisesti heittoja, jotka ovat pidempiä.

- Viime kesänä penkistä nousi 130 kiloa helposti, tällä hetkellä saan räpellettyä ehkä 115.
- Etukyykky viime vuonna 140, nyt 150.
- Kuulanheittotuloksista (=räjähtävä voima) -10%
- Viime kesänä ei (muistaakseni) vammoja, nyt sisäreisi vaivaa jatkuvasti

Viime vuonna lähes joka heittokerralla lävähti yhdestä kolmeen heittoa, joissa repäisy tuntui hauiksesta välilihan kautta jalkapöytään niin, että muutama metri tuli lisää pelkästä kiljumisesta. Tänä vuonna on taas ollut aivan sama osuuko tekniikka enemmän vai vähemmän sinne päin, kymmenen pisintä kaarta ovat silti olleet täsmälleen saman mittaisia. Tuloksen kannalta on ollut aivan sama, syökö suorituksen aikana vapaalla kädellä pingviinitöttöröä vai onko naamaan heitetty kaikki kaapista löytyvät piristeet, ja keskittymisen aikana huudatettu euroviisumetallia korvat soiden.

Nuoret lahjakkuudet

Kuten jo aiemmin vinkkasin, kiekossa tapahtui selvä tason hyppäys tuosta 40 - 42 metrin junnaamisesta (1,5 kg). Yli 43 m kaaria on tullut viikon sisään jo yli 15 kpl, ja pisimmillään tömähdys kuului 44.12 metrin päästä. Heittona tuo oli puhdas ja rento, mutta ei millään tavalla säväyttävän hyvä, tai edes kovin hyvä. Lähinnä suoritus ilman sähellystä. Kun tukijalka löytäisi tiensä aiemmin maahan, ja yläkroppa ei menisi raketin lailla sektorin suuntaan, 47 m viivan pölähtäminenkin olisi hyvin mahdollista. Se vaatii kuitenkin erityisesti tuota tukijalkaa, koska kaaret ovat aivan liian matalia lentääkseen pitkälle

Katsoin miesten 100 m finaalin telkkarista. Jännitti vähän.

Metri sinne, metri tänne, noilla tuloksilla ei kuitenkaan ole väliä, koska kuluneet kaksi kesää ovat olleet silkkaa paskaa. Viime kesänä toimi lähes kaikki muu, paitsi keskikropan kiertäjät. Toisin sanoen, tärkeimmät mitä heittämiseen tarvitaan. Tänä kesänä ainoa toiminut asia on lepopäivien rytmittäminen reenin sekaan, mutta kalenterinhallintataidoilla ei näissä hommissa valitettavasti paljon saada aikaan. Mutta kun (tai siis jos osaisi) yhdistää viime kesältä loistavasti toimineen fysiikkareenin, sopivan lepojaksotuksen ja mukavasti ympärillä soljuvan siviilielämän, niin toiveet ovat korkealla parin alakuloisemman vuoden jälkeen.

Kankaanpään inkkariteltta

Irtiottokyvyn puute on ongelma. Olen kokeillut juoksuvetoja, eivät auta. Olen kokeillut punttia, ei auta. Olen kokeillut lepoa, ei auta. Olen kokeillut herätteleviä toistoja, eikä auta. 30 000 km 7 kuukauteen taisi olla reisille sellaista myrkkyä, ettei siitä paranna kuin aika ja huoltotoimet.

Lyhyt tekninen raportti päivän reenistä

Keskiviikkona hakkasin kaverin kanssa kolmetuntisen tennistä, ja torstaina lähdin illalla hieman kohtaloani uhmaten kiekkorinkiin. Jalat särkivät, oi äiti kun ne särkivät. En oikein pystynyt seisomaan edes paikallani, kun takareidet kiristivät. Koko ajan piti tehdä pakarapotkuja ja liikkua, jotta ne pysyisivät jotenkuten elossa. Hyvä tai huono kerta, 1.5 kg kiekko on lentänyt tänä kesänä karvan päälle 42 metriä, niin tuollakin kertaa. Kun jalat eivät pysy perässä, niin yläkroppa kaahaa ja pönkkään pysähtymisen jälkeen tapahtuu mitä moninaisempia akrobatiakuvioita, niin tälläkin kertaa.

Meitsi ja Mikki.

Perjantaina hierottiin jalat ja ojentajat auki, lauantaina taisin järjestää lyijykynäkokelmaani ja sunnuntaina siirsin itseni kankaanpäähän asumaan. Maanantaina "työpäivä", illalla höntsyfutista ja siihen noin 4 kevyttä mallailuheittoa kiekolla, ja luulin levänneeni hyvin. Nyt kun kirjoitin tuon viimeisen neljän päivän ohjelman ylös, niin enhän minä mitään levännyt ole, vaan painanut menemään taas kuin pieni porsas.

Kuitenkin, luulin meneväni tänään hyvin levänneenä tekemään heittoreeniä, mutta väärässähän olin, kuten tapana on. Reenin alkuun ropsautti hieman vettä, ja samalla huomasin etten luota jalkoihini yhtään. Lantio ja jalat yhtä pökkelöä, mutta kotiinkaan ei viitsi kesken kaiken lähteä. Noin 8 heittoa meni siinä, kun yritin saada heiton toimimaan edes sinnepäin, enkä siinä rehellisesti sanottuna onnistunut. Videolta katsottuna heitot olivat aivan karmeita, ja pelkällä kädellä kiskaistuja toinen toistaan karkeammin. Kuitenkin sain venyttää mittaa ainakin neljän heiton osalta yli 43 metrin, pisimmillään 43.50 metriin!  Nyt ei sitten voi oikein muuta kuin jatkaa "lepäämistä", jos se johtaa tuollaisiin tulosparannuksiin. 

Kaksi vuotta elämää, jossa en halunnut olla.

Viime viikonloppuna pidettiin Porissa Kalevan Kisat, joissa kilpailemisen olin asettanut tavoitteeksi noin 4-5 vuotta sitten. Löysin itseni kuitenkin sieltä katsomon puolelta, enkä oikein tiennyt, ollako pettynein vain haikein mielin. Ansioni mukaan kuitenkin sain, ei sen helppoa pitänyt ollakaan. Kisarajat on tehty niin, että noin 10 vuoden harjoittelulla rajat on rikottavissa, ja kisapaikka aukeaa. Tätä taustaa vasten peilaten oman, ylipäätään minkään urheilun noin 6 vuoden harrastustaustan ei pitäisikään tarjota paikkaa tuonne. Jos viimeisen 2 vuoden aikana olisin valinnut uran ja siviilielämän kohdalta toisin, olisin mielestäni täysin realistisesti voinut kilpailla tuolla kuulassa, kiekossa en aivan. Alkuvuosi 2015 on tarjonnut elämässä kuitenkin lähes kaiken mitä olen oikeasti halunnut, joten istuin katsomossa lopulta ihan mielelläni huutamassa ja taputtamassa räpylöilläni vauhtia muille.

Salla Sipponen oli ehdoton valopilkku lähes tyhjille katsomoille käydyssä naisten kiekkokisassa!

Vuoden 2014 alussa aloin tehdä diplomityötäni Metsä Boardille, ja se oli samaan aikaan sekä aivan loistava, että huonoin valintani elämässä siihen asti. Työtehtävänä ja -yhteisönä paikka oli lähes täydellinen, kämppisten kanssa aika meni loistavasti (Matille terveisiä) ja reenipaikoilla oli loistava meininki, sainpahan tutustua myös Kinnusten klaaniin tuossa ohella. Samalla kaikki meni kuitenkin hyvin vahvasti pieleen, koska vietin lähes poikkeuksetta perjantai- ja sunnuntai-illat auton ratissa, tekeminen jota vihaan yli kaiken. Fyysisesti palauduin tuona aikana jotenkuten, mutta henkiseti olin koko ajan menossa vain kiireellä eteenpäin. Fysiikka kehittyi näennäisen muikeasti, mutta samaa tahtia kadotin räjähtävyyttä, kimmoisuutta ja ketteryyttä. Raakatempaus, penkkipunnerrus ja etukyykky olivat nousukiidossa, mutta kuulantyöntö kävi lähes mahdottomaksi, ja kiekonheitossa vauhdin tuoma hyöty heiton pituuteen kutistui noin 7 metristä puoleen metriin. Nämä ovat pelkkiä kylmiä lukuja, mutta todellisessa elämässä ne tuntuivat isolta epäonnistumiselta. Kun vuoden päivän on antanut kaikkensa ja tehnyt parhaansa, kyllä tuollainen nollatulos ja takapakki korpeaa ja paljon. Muutenkin riittämättömyyden tunne hiipi puseroon, kun pieniä asioita jäi rästiin ämpärikaupalla.

Harvassa reenipaikassa voi poimia toistojen välillä mustikoita

Olin tuon kahdeksan kuukauden reissutyön jälkeen sen verran poikki, etten pariin viikkoon saanut itseäni tekemään mitään juuri sängyssä makoilua suurempaa. En nyt yritä väittää olleeni masennuksen kourissa tai jotain muuta millä kerätä sääliä, olin vain totaalisen poikki kahdeksan kuukauden sinkoilusta. Ennen kuin olisin todellakaan jaksanut, piti lähteä Puolaan katsomaan lentopallon MM-kisoja. Ei olisi tullut mieleenkään lähteä, mutta kun liput oli jo ostettu ja matkaseuraa tiedossa, niin ei sitä peruakaan voinut. Reissu oli hieno, mutta puolessa välissä sain kotipuolesta viestin, että yksi tärkeimmistä ihmisistä, oma pappani oli joutunut sairaalaan. Tilanteen vakavuus selvisi seuraavana päivänä, jolloin sain kuulla, että kyse on enää tunnista tai kahdesta, ja muuta ei ole tehtävissä kuin odottaa. Melko tiukka paikka kannustaa toisessa maassa pallojoukkuetta tuona hetkenä. Puhuminen ei ole suomalaisille perinteisesti helpoin asia, mutta tässäkin tilanteessa se auttoi lopulta jatkamaan eteenpäin.

Kisat olivat huikea kokemus, kaikesta huolimatta!

Kotona jatkoin vielä jonkin aikaa katon tuijottelua. Kun hautajaiset oli saatu hoidettua ja muutenkin olla jaloillaan, päätin aloittaa työnhaun. Lähetin ensimmäisen työhakemuksen noin klo 19 illalla, ja klo 20 soi puhelin: Tuletko huomenna haastatteluun. Sinnehän minä menin, ja olin innoissani työttömyysjakson jäädessä noin mitättömän lyhyeksi. Kirjoitin nollatuntisopimuksen, jolla tienasin lokakuun puolivälistä vuoden loppuun asti matkalaskuineen vähintään riittävästi rahaa, mutta olin lähes koko ajan valmiustilassa lähtemään töihin minne tahansa 200 km säteellä. Hiemankaan paremmalla organisoinnilla työtaakka olisi voinut olla merkittävästi pienempi, mutta lopulta työpäivien pituus vaihteli satunnaisesti välillä 3 - 18 tuntia päivässä, pääosin päivät olivat erittäin lyhyitä tai erittäin pitkiä. Kyllähän noiden 14 h päivien tekemistä vielä jaksaisi, mutta kun koskaan ei voinut tietää milloin ne tulevat, tai että onko ensi viikolla töitä. Tässä välillä ehdin myös valmistua TTY:ltä, eikä paluuta turvalliseen opiskelijan laiskanpulskeaan elämään enää ollut.

Kiekkorinki, kuularinki, heittolankku. Mitä muuta sitä enää tarvii?

Kevään taittuessa kesäksi lupailtu kuukausipalkkainen sopimus heitettiin jätekanaalin vesien mukana menemään, ja tarjolla oli vain nollatuntisopimus. Totesin että jossain menee raja, ja pitäköön tunkkinsa. Olin kuitenkin auttamatta myöhässä kesätyöhaussa, mutta onneksi kotikaupungin paperitehdas olisi taas tapansa mukaan myöhässä hakujen kanssa. Hain siinä viikon aikana kolmeentoista eri potentiaaliseen tehtävään, joista iloisena yllätyksenä kolmesta toivotettiin tervetulleeksi haastatteluun. Yksi oli myyntispeden paikka, enkä sitä yllättäen saanut. Toinen oli asiakaspalveluinsinöörin paikka. Järjetön palkka, työsuhdeauto, viinanpunainen naama ja natiseva selkä olisivat luultavasti olleet palkkioina siitä. Pääsin tässä haussa noin neljännelle kierrokselle, ja olin neljän parhaan joukossa. Lopulta kaikki voittivat, kun en saanut tuota paikkaa.

Pian tällä aiemmalla työnantajalla livahti löysät kalsareihin, ja he tarjosivat sitten kesäksi kuukausipalkkaista hommaa. Otin sen vastaan, koska muuten kesään mennessä ei näyttänyt ehtivän tapahtua mitään. Tähän mennessä oli kuitenkin selvää, etten nauttinut kyseisestä työstä yhtään. Koko homma tuntui merkityksettömältä, päiväni murmelina -fiilikset täyttivät pään ja pankkitili lihoi vain. Ei todellakaan sitä mitä halusin.

Kun itse tekee, saa juuri sellaista kuin tulee :)

Koko tämän ajan, vuoden 2014 alusta alkaen olimme tuossa ohessa valmistelleet häitämme, jotka pidettiin maaliskuussa 2015. Häitä ennen, niiden aikana ja niiden jälkeen katsoin peiliin, eikä siellä näkyvä mies ollut se, jonka halusin siellä näkyvän. Väsynyt, lihonut ja työhönsä turhautunut mies. En tykkää, en tykkää, en tykkää sanoi mainoskin. Pitkään olin vain halunnut pystyä nauttimaan yksinkertaisen mitättömistä asioista, joita ihmiset yleensäkin tekevät. Mutta kun ei. Pienetkin asiat tuntuivat keikuttavan venettä ratkaisevasti, ja yksi pyyntö valokuvien teettämisestä saattoi pilata koko viikonlopun. Ei kenenkään pitäisi joutua olemaan niin kireänä. Hyvin usein tuli vastaan tilanne, etten vain pystynyt nauttimaan ja pysähtymään.

Heti häiden jälkeen, työepäselvyyksien keskellä ostimme asunnon. Ensin väänsimme pitkään yhden kohteen hinnasta, ja lopulta ostimme toisen erittäin nopealla päätöksellä. Uusi asúnto on aivan loistava enkä ole katunut hetkeäkään, mutta vanhasta muuttaminen koko rulianssin keskellä vei taas reilun kuukauden vapaa-ajat täysin. Samalla taustalla tapahtui, kun eräs kotimainen älyvaatteita valmistava yritys etsi itselleen tuotekehitysinsinöörejä. Jos olisin voinut keksiä itselleni unelmatyötehtävän, niin se olisi melko lähellä tuota. Vaikka olin käyttänyt lähes kaikki varavirtalähteenikin pohjaa myöten, yritin repiä jostakin voimia, että jaksaisin vetää tuon haun kunnialla läpi, tuo paikka olisi nimittäin minun.

Se paras paikka

Palataanpa niihin Kalevan kisoihin ja reenaamiseen. Vuoden 2014 alusta olin vielä hyvässä vauhdissa. Kyseisen vuoden syksystä tämän vuoden alkukesään asti olen käynyt kyllä treenaamassa, mutta sillä olen lähinnä pitänyt omaa päätäni kasassa. Muutamia kehitysaskeleitakin on tapahtunut jotenkin kummasti, sillä etukyykky 150 kg (+10 kg) ja raakatempaus riipusta 80 kg (+5kg) ovat nytkähtäneet jotenkin ihmeellisesti eteenpäin. Kiekonheittoonkin olen saanut jostakin yllättävää varmuutta, mutta hyvästä harjoittelusta se ei ainakaan voi johtua. Oli miten oli ja meni miten meni, noilla tuloksilla ollaan vielä kaukana siitä missä haluan olla.

Nyt tilanne on se, että aloitan pian viimeinkin erittäin mielenkiintoiset työt älyvaatepuolella. Pidin välissä viikon lomaa, ja alkuviikkoon tein noin neljä hyvin motivoivaa ja kuluttavaa reeniä, ja kävin eilen kaikkea järkeä uhmaten läheisessä heittopuistossa. Kuulanheitoista näin heti, ettei tästä tule tänään mitään, Jalat eivät meinanneet jaksaa seistä paikallaan, mutta silti sain raavittua kasaan yli viisi kiekkokaarta, joihin pystyin olemaan tyytyväinen. Kiekonheitto vastaa käytännössä suoritusta, jossa otetaan satasen juoksusta kaksi ensimmäistä askelta, ja kolmannella askeleella pysäytetään koko vauhti, ja heitetään siinä vielä oikea käsi irti. Tuota jalkojen hitautta vasten on ihme, että pisimmät heitot olivat vain 30 cm päässä kesän parhaista.

Menestyksen hetki

Tänään olen lähinnä vain maannut kotona hymyssä suin katsellen kattoa. Lepo tekee tehtävänsä, ja loppukesästä saadaan vihdoin mitattua kropasta ulos kaikki se, mitä on tullakseen. Viimeiset viikot olen jo antanut, ja tulen myös tulevina viikkoina antamaan itselleni aikaa niin paljon, kuin tästä kaikesta järjettömyydestä palautumiseen vain tarvitsen. Jos haluan syödä jäätelön, niin syön vaikka kaksi. Jos en halua tehdä mitään vapaa-ajallani, niin sitten en tee, kunnes taas haluan. Reenit alkavat toden teolla sitten kun alkavat, tärkeintä on pystyä olemaan vuodenvaihteen jälkeen täysissä voimissa läsnä, silloin kun sitä eniten tarvitaan. Vaikka kuinka olen etsinyt, niin en ole löytänyt elämästäni vuosia, jotka haluaisin vapaaehtoisesti heittää enää hukkaan. Eiköhän tässä ollut jo tarpeeksi.

Loistava viikko takana

Ihmeellinen reeniviikko takana, nimittäin jokaisesta reenistä jäi vähintäänkin hyvä mieli! Tätä on kaivattu, sillä siihen harmaaseen bulkkisuorittamiseen ehti jo melkein turtua matkan varrella. Ohjelma oli seuraava

Ma: Aamulla tennis 1 h 45 min, illalla heittoreeni 1 h 45 min
Ti: Puntti 2 h
To: Rullaluistelu 1 h
Pe: Tennis 1 h 30 min
La: Heittoreeni 3 h

Kun keskiviikkona oli vielä pitkä työpäivä 450 km ajamisineen, niin tänään aamulla oli jo aika väsynyt olo. Huomenna oli ajatus mennä puntille, mutta se ajatus saa nyt jäädä unholaan, kun levossa sitä kuulemma kehittyy. Tein tänään lähes kolmen vartin lämmittelyn, mutta silti viimeisten heittojen aikana tuli erittäin ikävä kramppi jonnekin pakaran, välilihan, sisäreiden ja polvitaipeen yhdistävään lihassikermään. Jo perjantain tenniksessä tuo polvitaive ilmoitti kireydestään, joten päivä tai kaksi totaalista makoilua taitaa olla ihan paikallaan. Tuo välilihan seudun kramppi iskee yllättävän usein kuulanheitoissa ja painonnostossa, ja saattaa ulospäin näyttää melko ikävältä. Ensireaktiona tulee vähän pakonomaisesti tulee käpristyttyä sikiöasentoon tuskaisena, mutta koko vaiva on yleensä alle minuutissa ohi ja unholassa, eikä häiritse ainakaan ennen seuraavaa suoritusta

Rentoutumishetki

Rullaluistelu ja tennis ovat tehneet tehtävänsä, eli happi kulkee taas kropan läpi niin, ettei kuulu säälittävää astmakohtauksenomaista hinkumisvinkumista heti, kun pitäisi kävellä yhtään omaa postilaatikkoa kauemmaksi. Kaikki mitä tukilihaksisto ja muut tuollaiseen akrobatiaan liittyvät osaset ovat kehittyneet tuossa sivussa, otetaan erittäin mielellään vastaan. Ajattelin kuitenkin jättää noita nyt vähemmälle, ja kaivaa räjähtävyyttä esiin ihan tosissaan. PYT alkaa olla 20 m korvilla melko vakituisesti jo nyt, ja kun jalatkin saadaan hierottua auki ja liikkuvuus kuntoon, niin eiköhän se 21 tule sieltä aika pian. Jokainen sentti viime kesän 21,54 (??) ennätyksen päälle on jo sen verran ufoja lukemia, että jokainen otetaan kiitollisena vastaan. Reenien rytmitykset sitä varten on jo mietittynä, mutta palataan tuohon tuonempana.

Henkilökohtainen huoltobuumi

Olen tehnyt tässä mennäviikkoina fantastisen löydön. Kuten vanha muistini väitti, niin kättä on tosissaankin mahdollista liikutella ja pyöritellä, jos sitä muistaa vain säännöllisesti venytellä ja vatkutella. Samoihin huomioihin kuuluu se, että tuossa pohkeen ja reiden välissä olevaa osaa kutsutaan polveksi, ja notkeimmat meistä pystyvät jopa taipumaan siitä. Välillä kuitenkin tuntuu, etten kuulu tuohon porukkaan. Olen tässä vähintään parin vuoden välein saanut jonkun sortin liikkuvuudenparannus buumin, ja sillä tiellä viiletetään taas.

Otin viime kesänä selfien. Tänä kesänä en ajatellut.

Olen lähestulkoon kuluttanut puhki pari kovamuovista hierontarullaa, käyttänyt puolet pienestä omaisuudestani murjontaan, ja lopun ajata veivannut kuminauhalla ja tennis-/pesä-/kuumailmapallolla muita jumahtaneita paikkoja auki. Erittäin positiivisiksi asioiksi voidaan laskea se, että rintalihakset eivät ole näin vetreitä olleet viimeisen kuuden vuoden aikana kertaakaan, ja että löysin vihdoin lonkankoukistajavenytyksen, jossa voi olla jopa 5 minuuttia yhteen putkeen, eikä tee edes pahaa. Ikimurheeni ojentajat ovat muuttuneet katastforialueesta vain pieneksi konfliktipesäkkeeksi, jossa luultavasti asiat siirtyvät parempaan suuntaan jo lähiaikoina. Ylä- ja keskikropan avonaisuudesta kertoo se, että kun viime vuonna kiekot lensivät vauhdilla noin 104 % siitä mitasta mitä paikaltaan kiskastuna, tänä vuonna tuo lukema on ollut yli 115 %. Kymmenen pinnaa on nimittäin paljon, jos se tulee lähes kokonaan ennätyksen päälle.

1.8. on vain haavelukemia. Vielä.

Jalat ovat vielä kamalassa kunnossa, vaikka pakarat ovat paukkuneet ja takareisien kanssa olen tehnyt työtä lähes yhtä paljon, kuin yliopisto-opintojen eteen yhteensä. Aina varmat jalkojen räjähtävyyttä mittaavat kuulanheitot ovat palanneet tasolle Tyydyttävä+ aiemmasta välttävästä, vaikka etureidet eivät vastaa käskyihin ollenkaan, ja takareidetkin hieman normaalia kehnommin. Ylläolevasta kuvasta näkyy reenikertojen parhaan sekä keskimääräisen heiton mitta. Tuo 27.6. ollut kerta oli tarkoituksella kyykkypäivän jälkeen huono, mutta sitä edeltävät menevät aivan täysin jumin piikkiin. PYT on vähän vajaa metrin jäljessä viime syksyn parasta, JVE lähes puolitoista. Onhan tässä kesää vielä jäljellä, hitaasti hyvä tulee. Mutta nopeammin tulisi parempi. 

...lopuksi vielä saatteena pari heittoa kiekosta. Ei erikoista, mutta parempaan suuntaan.

Ei väkisin, vaan fiksusti.

Reenaaminen on hienoa. Blogin kirjoittamisesta en ole niinkään varma. Näin tavallisella tallaajalla nämä ovat kuitenkin pieni mukava sivumauste elämään, jonka oikeasti hienot asiat tulevat jostain muualta. En ole puoleen vuoteen paljon kirjoitellut, ja siihen on syy. Valmistuin, menin naimisiin, ostin asunnon ja muutin sinne, sekä kävin hyvin monivaiheisen ja juonenkäänteissään vallan kepulikonsteja kaihtamattoman kamppailun, joka päätyi lopulta aivan uskomattoman loistavan mahtavan hyvin. Noiden ohella ei tullut paljon reenailtua, kunhan silloin tällöin hyvän mielen saamiseksi, kavereiden kanssa oleiluksi, aineenvaihdunnan käynnistämiseksi ja tietysti kaikesta elämän pyörityksestä irtautumiseksi.

Maalausurakka.

Tammikuusta meni aina wappuun asti niin, että reenaamassa käytiin jos jaksettiin (ehdittiin), sillaiten rennoin rantein ja löysin puntein, ettei kyykätessäkään vaan ratkea haaroista. Pääsin viimein muuttamaan pois kerrostalosta, jossa asuminen alkoi pidemmän päälle tuntua lähestulkoon painajaismaiselta. Elämä kävi niin passivoivaksi, kun parvekkeelta näkyi vain toinen parveke, ympäristö oli muuten melko virikkeetön ja sisälämpötila oli huhtikuun alusta lokakuun loppuun noin 26 - 32 °C. Ensimmäisinä viikkoina rivitalossa meinasin tirauttaa kyyneleen, kun ulos astuessa näkyy vihreä nurmi, ja ovesta voi lähteä vaikka samalla vauhdilla rullaluistelemaan. Kynnystä kannattaa muistaa kuitenkin varoa, muuten räpylät kalahtavat yhteen ainoaan porraskiveen, ja sitten ollaankin pian nokallaan etupihan naapurin aroniapensaan juuri laitettuja koristekatteita tutkimassa.

Kehonhuoltotila

Rullaluistelu on ollut aivan huikeaa antia, olen tehnyt sitä noin pari kertaa viikossa lenkkien vaihdellessa 2 - 20 kilometrin välillä, vauhdin ollessa hitaimmillaan hidasta, ja kovimmillaankin täysiä, muttei kuitenkaan kovin kovaa. Puntteja viikkoon yksi kova ja yksi kevyempi, heittokertoja korkeintaan kaksi, ja yhdet tennispelit vielä siihen päälle. Onhan tuossakin liikettä ihan riittämiin, kun jälkeenpäin yhteen summailee. Tässä on kuitenkin se vissi ero pariin aiempaan vuoteen, että nyt teen asiat hieman rennommalla ranteella, ja jätän tilaa sellaiselle inspiroidulle sooloilulle, jossa ei välttämättä ole järjen hiventäkään, mutta rentouttavaa se on. Fysiikan kehittämisen sijaan olen pyrkinyt parempiin suorituksiin hyvinvoinnin kautta. Harjoituksista nauttiminen, kehonhuolto, hieronta, lepo ja puutarhanhoito, mitä muuta sitä tarvisi?

Tennismatsin syketiedot. Turpaan tuli.

Kulunut viikko on ollut reeneiltään ehkä huikein kahteen vuoteen. Hierontaa, kolmen ja puolen tunnin tennispeli, rullaluistelulenkkejä, vaatimattomien rautojen punttireissu ja heittokerta, jossa henkiset lasikatot murtuivat urakalla. Parasta on kuitenkin se, että olen hiljalleen löytänyt tähän touhuun taas sen lapsenomaisen ilon, jonka voimalla lähdin parikymppisenä riepuna liikkumaan ja kehittämään itseäni. Lisää tätä. Väkisin tulee harvoin mitään hyvää.

2+1, toisen viikon kaksi ensimmäistä reeniä

Kirjoitettu muutamassa osassa:
____
Kaksi lepopäivää on nyt takana, ja ensi viikolla puserretaan taas. Lepopäivät eivät menneet ihan niin oppikirjan mukaan kuin olisivat voineet, mutta tulipahan nyt lusittua. Ensimmäinen päivä oli melko levoton, olin hirveästi tekevinäni kaikkea, vaikken lopulta tehnyt mitään. Nukuin semmoisen 8-9 h keskinkertaisen yön, ja nousin aamulla tekemään koululle verryttelyä. Parissa tunnissa sain käytyä koko kropan läpi kohtalaisen hyvin, muttei kuitenkaan mitenkään täydellisesti. Venyttelyt, putkirullaukset, pallohieronnat ja liikeratojen avaamiset olivat kuitenkin ehdottoman tärkeät.

Ensimmäisenä lepopäivänä kroppa odotti koko ajan, että kohta pitää sykähtää, ja sama jatkui myös toisen päivän aamuna. Toinen päivä vierähti kellon ympäri töitä tehden, ja tässä nyt mietitään että miten pitäisi valmistautua huomisen aamun reeniin. Paikat eivät ole väsyneet, mutta reilu 400 km ajoa tuo aina oman haasteensa valmistautumiseen. Kaksi päivää tuntuu nyt hyvin riittäneen, ja toivottavasti näin on, sillä ensi viikolla
____
Ensimmäinen reeni oli tasapaksu, mutta 5x5 saatiin molemmissa liikkeissä tehtyä. Penkissä kiloja oli 5 enemmän kuin ensimmäisessä, 6 neljän toiston sarjaa sisältäneessä reenissä, ja kyykyssä lisäys oli hieman alakanttiin, myös 5 kg. Tähän asti kaikki sarjat oli sellaisia, jotka oli jo aiemmin saatu tehtyä, ja seuraavat sarjat ovat sitten uutta avaavia. Apuliikkeinä pystypunnerrus käsipainoilla liikahti hienosti, 3x8 per puoli. Pakaraan pitää saada lisää voimaa, ja se jäi kiireen takia hieman vajavaiseksi tällä kertaa.
____
Toinen reeni oli lähtökohdiltaan huono, ja meinasin jättää jo menemättä. Onneksi kaivoin hieman sisua, ja sain itseni siirrettyä lämpimältä sohvalta takaisin raudan ääreen. Edeltävä yö meni töissä noin klo 20 - 06, ja sitten kotiin päästyä nukuin pari tuntia, taas pari tuntia, söin ja nukuin taas pari tuntia. Muutaman työasian hoito, ja iltakuuden aikaan kotiutuessa ei kovin paljon tehnyt mieli lähteä jumppaamaan.

Muokkasin lämmittelyrutiaaniani hieman laiskempaan suuntaan, mutta ei se säästänyt aikaa ollenkaan verrattuna normaaliin puolen tunnin hötkyilyyn. Airobiset laitteet jäivät lähes kokonaan pois, liikeratoja avattiin hieman vähemmän mutta kiertäjäkalvosimet kunnolla. Sarjapainoksi tuli hieman alakanttiin, 91,5 % lasketusta maksimista, ja sillä sain tehtyä neljä suhteellisen helppoa kolmosta. Lisäsin painoa lähemmäs 95%, ja sillä paukahti komeasti nelonen! Tiukkojen 1-4 toiston sarjojen tekeminen on aiemmin ollut ongelma, mutta nyt ne onnistuivat. Kyykyssä en muistanut ollenkaan päivän painoa, joten vedin korvakuulolta. Ensimmäisiin 2 sarjaan meni 2,5kg suunnitelmaa enemmän, ja 3 viimeistä läpi suunnitellulla painolla.

Mutta aika paska reeni tuo oli, kun ollaan rehellisiä. Työväsymyksen takia jätin apuliikkeet tekemättä, ja aika torsohan tuosta tuli. Koitetaan keskiviikon vetoon satsata sitten kaikki, mitä vain irti lähtee.

2+1 -reeniohjelma, kolmas reeni.

Kolmanteen reeniin lähdin nöyrän kunnioituksen kera, huoltotoimenpiteet eivät olleet onnistuneet aivan niin hyvin kuin toivoin. Yläkerroksissa ulvonut koira toimi herätyskellona jo ennen aamukuutta, mutta jatkoin sitkeästi uniani aina varttia yli seitsemään asti. Ruoka naamariin, ja vähän vaille yhdeksän oltiin aloittamassa jo ensimmäisen viikon viimeistä reeniä. Ensimmäinen viiko on pitkälti volyymiä, ja jälkimmäisellä viikolla tulee sitten vähemmän toistoja isommalla raudalla.

Penkki: Koska edellisessä reenissä 4x6 vain hieman suuremmalla painolla teki tiukkaa, en ollut kovin toiveikas tuosta 4x8 tulemisesta. Sarja kerrallaan nuo menivät kuitenkin hyvin, ja viimeisessä sain tehtyä pari toistoa hyvin varastoon. Vaisto sanoi, että tee vielä 1- 2, mutta järki sanoi että noista seuraisi sellainen jumi, josta ei kahdessa päivässä noustaisi. Lopputulos kuitenkin hyvä, tästä on kiva jatkaa. Ensi viikolla sarjojen painoja saatetaan nostaa jos hyvältä tuntuu, ja toivottavasti tuntuu.

Kyykky: Lähtöasetelmat olivat karmeat. Viimeksi 4x6 tuntui kamalalta, ja nyt olisi vuorossa 5x8. Ensimmäinen sarja meni hyvin, toisessa sähläsin laskennassa ja saatoin tehdä yhden ylimääräisen. Kolmannessa hapot alkoivat jo todella hiipiä, ja kahteen viimiseen käytin vyötä. Selkä kesti jokaisen sarjan ja jokaisen toiston täysin ilman ongelmia, mutta hapot jaloissa olivat loppua kohti melko rajut. Suunniteltu 5x8 kuitenkin oli saavutettu, ja hyvä niin. Ensi viikolla sitten kunnolla progressiota kehiin.

Apuliikkeet: Pystypunnerrus käsipainoilla on ilkeää, varsinkin painojen ottaminen ylös. 27,5 kg x 4x5 per käsi, takareisirutistus 40 kg 2x6 kaikki putkeen ja hieman vatsoja väliin. Vinopenkin korvasin pakon edessä flyerseilla, mutta kun en perhana osaa tehdä niitä.

Illalla vielä kevyt 1 km uinti paikkojen palautukseen. Venytellä ja rullailla olisi pitänyt paljon, mutta pyhitän huomisen sille. Jalat ovat aika poikki, yläkroppa ei niinkään.

2+1 -systeemi, kuulumiset kahden reenin jälkeen

Kuulumiset kahden reenin jälkeen. Alku on ollut juuri sen verran tiukka, kun sen odotinkin olevan. Lauantaina kahden tunnin puserrus, ensimmäisenä liikkeenä sotilaspenkin 4x6 82,5 % painolla. Erityisesti rinnaltalähtö oli melko tukkoinen joulutauosta johtuen, mutta sain kaikki sarjat kunnialla läpi, ja vielä viimeisee sarjaan kaksi toistoa ylimääräistä. Etukyykyssä samat sarjat ja prosentit, enkä lähtenyt haalimaan toistoja yhtään kirjoitettua enempää, koska asento lähti kaatumaan eteenpäin, mikä rasitti selkää melko paljon. Apuliikkeinä pystypunnerrus käsipainoilla ilman selkänojaa 4x8x22,5 kg, nosto meni pääosin olkapäälle kuten piti, eikä ojentaja joutunut koville. Takareisirutistus 3x6x45kg per jalka ja vinopenkki smithissä 3x6x60kg hieman normaalia leveämmällä otteella.

Seuraavana päivänä paikkoja jomotti jonkun verran, ja tiesin että jumi pitää saada jotenkin pois. 30 min kuntopyöräilyä, hieman soudun sykearvojen hakuaa ja näiden päälle verryttelyä ja putkirullausta, jotta ollaan valmis seuraavaan reeniin. Apu tästä huoltokerrasta oli aika merkittävä. Merkittävämpi, kuin turhanpäiväiseen blogin kirjoittamisesta :)

Viime kerralla tätä ohjelmaa tehdessä en kirjoittanut tarpeeksi hyvin kaikkia tuntemuksia ylös, joten nyt sen teen. Toinen reeni maanantaina, lähtö töihin klo 7:30, paluu hieman ennen iltaseitsemää ja suoraan kotimatkalla salille. Alkuverryttelysoutu ei luvannut hyvää, 1:51 aika ei tullut sellaisella kevyellä pyyhkäisyllä, vaan sitä joutua ihan koko ajan keskittymään. Verryttely, lämmittely ja varsinaisiin sarjoihin, 4x6 80 painolla. Ensimmäinen sarja ihan ok, mutta toisen ahnehdin ihan liian lyhyen palautuksen jälkeen, ja siitä seuraten kaksi viimeistäkin olivat vähän heikompia. Lopullinen tulos 4x6, mistä siirryttiin kyykkyyn. Sarjat menivät yllättävän helposti, ja tein kahdesta viimeisestä sarjasta pidemmät, tulemana 6+6+7+7. Jatko taas pystärillä, 25 kg x 5x6 per käsi. Viimeksi tukeva liike oli takareidelle, nyt vuorossa oli pakara ja kuulamiehen kyykky. Askelkyykyn ala-asento, tanko väliin ja siitä etujalalla terävä potkaisu, 70 kg x 3x5 per puoli. Viimeisenä vinopena 70 kg x 5x3.

Ainakin rasitus ohjelman myötä on noussut, samoin myös ruoan tarve. Tässä vaiheessa on paha sanoa, onko penkki vai kyykky rankempi viedä läpi, kun molemmilla on takana yksi hieman huonompi ja yksi parempi reeni. Huomasin tuossa, että jalkakyykyssä sarjat eivät ihan täysin noudata aiempia prosentteja, koska 1RM kehittyy sarjapainojen mukaan hieman eri tahtiin kuin penkissä.