Oikeiden urheilijoiden ja meidän kuntoilijoiden välillä on yksi melko iso ero. Urheilijat eivät hölmöile ihan niin hirveästi. Kävin eilen sulattelemassa jumeja Nokian uimahallin kylmäaltaassa, kun edellisellä kerrallakin se toimi sen verran hyvin. Ensin saunassa kunnon lämmöt, sitten vuorotellen kastautumista kylmään ja "lämpimään" altaaseen. Tuo Nokian +26° allas on muuten laatuaan varmasti maailman kylmin, ainakin 3-5 astetta kylmimpi kuin muut yhtä lämpimät altaat. Tulkaa vaikka kokeilemaan.
Iloa vai surua
Kieppejä kylmään altaaseen tuli ehkä noin 15, pituudeltaan 30 - 60 s, lämmittelyajan ollessa vähintään tupla tuosta. Kotiin tullessa olo oli raukea, ja ajattelin vain löhötä sohvalla muutaman tunnin ennen nukkumista. Kaveri pyysi kikkailemaan kameran ja salamien kanssa, ja eihän tuosta sitten malttanyt kieltäytyä. Yöunet ja rentoutuminen jäivät vähän kehnoiksi näistä johtuen, ja aamulla puntilla oli sitten meno sen mukaista. Yleensä ongelmat olivat jumit, mutta tällä kertaa mies oli enemmänkin flegmaattinen mato, jonka äiti oli väkisin raahannut perunamaalle.
Kuivaharjoittelua
Aloitin tässä myös karkki- ja herkkupäivän pitämisen taas joku aika sitten, mutta se on lyönyt miehen aivan stop ja seisahduksiin. Paino on lakannut nousemasta, mutta olo on vähän höplähtävä ja unet ovat melko puolittaisia. Mitähän tässä nyt oikein tekisi...
Lämpötilat ovat nyt sitä luokkaa, että aina sisälle tullessa pitää laittaa kädet hetkeksi mikroon. Reenivaatteena on lähes poikkeuksetta vähintään kapripituiset housut ja tuplapaita, josta päällimmäinen on vielä pidempihihaista sorttia. Nyt saa talvi kiristää otettaan ihan niin paljon kuin haluaa, sillä omistan myös lämmittelyhupparin! Naikin JustDoIt-slogani aiheuttaa aina varsin sekavia mielikuvia, mutta nyt se kuitenkin koristaa koko oikeaa käsivartta lämmitellessä, ja joskus muulloinkin.
(C) Juba Tuomola
Kuluneella viikolla syksyn reeneihin tuli mukaan kaikkea pientä kivaa. Tarkemmin kerrottuna vielä kaikkea sellaista, joka saa tavallisen salillakävijän tuijottamaan hölmistyneenä, ja salipoliisin kirjoittamaan saman tien älypuhelimellaan pakkotoiston Salikomediaa-ketjuun. Olen kerran todennaköisesti päässytkin tuonne, kun penkkiä tehdessä pidän peukaloita muiden sormien alla, enkä vapaana tuulessa heilumassa. Useimmilla meistä on huvit halvat, mutta aikamoisissa tinnereissä saa olla, jos tuo sormilukko kovasti naurattaa.
Eräs Tampereen kolkka.
Oikeaa komedian aihetta ovat kuulan ja kiekon lajinomaiset harjoitteet, joilla vahvistetaan erityisesti kiertäviä lihaksia. Oma suosikkini on ollut perusliike, jossa otetaan levytanko perinteiseen tapaan niskaan ja otetaan tangosta niin leveästi kiinni kuin saa. Tästä sitten kierretään kroppaa puolelta toiselle, ja huomio on varmasti taattu! Oikein kun tekee, niin vatsa myös kiittää. Kiertävät vatsaliikkeet ovat yleensäkin erittäin käteviä pällistelyn kerääjiä, mutta myös kaikki sateenkaariliikkeet ja muut isot heiluttelut toimivat tässä vallan mainiosti. Kuten asiaan kuuluu, myös kuntopallot ovat saaneet mukavasti kyytiä. Joku rotta vain on rikkonut koulun 2 kg pallon, mille olisi käyttöä monissa heitoissa. Jonkunmuotoista heittämistä suosittelen kyllä jokaiselle puntillakävijälle, jumeja avaava vaikutus on mieletön!
Halloween
Maastavetotuloskin jo osoittaa, että kaikenlaisten tukilihasten vahvistamisnäpertelyä kannattaa harrastaa, vaikkei isoa liikettä voisikaan tehdä. Takareisien pumppauksen ekalla kerralla 1RM oli 35kg, ja viime kerralla meni 2x10x35kg + 12x40kg. Tästä seurauksena mavessa tuli helpohko kakkonen 170kg, enkä viitsinyt tehdä enempää etteivät uudet painot kulu suotta. Kesällä nostin tuon saman 2x170, mutta silloin silmämuniin tuli painetta niin, että toisen joutui poimimaan lattialta sarjan jälkeen.
Tämän kirjoituksen inspiraatio pulppusi, kun kävin katsomassa muuan Nääspeksin esitystä. Tervetuloa lukijajoukkoon Jare! _________________________________________________________________
Rakastan yhtä asiaa yli kaiken. Nähdä ihmisiä tekemässä jotain, josta he nauttivat täydestä sydämestään. Sitä sanotaan intohimoksi. Oli kyse sitten laulusta, urheilusta, kutomisesta, tanssimisesta, syömisestä, työstä, harrastuksesta tai ihan mistä tahansa muusta, intohimoiset ihmiset saavat aina kylmät väreet kulkemaan kropan läpi. Intohimoinen ihminen on läsnä ja loistaa. Sitä on mahtava katsella.
Tuomas Holopainen
Huutaminen, mekastaminen ja huomion hakeminen on jotain aivan muuta kuin syvää intohimoa. Vaikka kyllä huutaakin saa. Rakastan itse hiljaista intohimoa, jota kohdatessaan ei voi kuin olla hiljaa, katsoa ja kuunnella. Olen itse tehnyt kuluneiden kolmen vuoden aikana opettajan sijaisuuksia aiheista, jotka vaihtelevat aina ruotsin kielestä kirjanpidon kautta fysiikkaan asti, ja opettajan työtä ei voi mielestäni tehdä muuten, kuin heittäytymällä täysin mukaan. Se on henkisesti välillä erittäin rankkaa, mutta samalla myös antoisaa. Ihailen vieläkin monia omia opettajiani aina yläasteelta lukioon asti, ja mieleen ovat jääneet persoonat, jotka ovat työssään täysillä mukana. Asiansa täysin osaavat henkilöt eivät säväytä, vaan tapa jolla tilanteessa olleen mukana, ja heitä saan kiittää paljosta.
Matti Heikkinen
Tuomas Holopaisessa, Matti Heikkisessä, Arsi Harjussa ja monessa muussa henkilössä näkyy tämä intohimo. Kokemus, karisma, määrätietoisuus tai mitä ikinä se onkaan, näitä henkilöitä katsellessa tai kuunnellessa ei tee edes mieli puhua, vaan ottaa irti kaikki, mitä heillä vain on annettavaa. Erityisesti tuon Tuomaksen haastattelun jälkeen ei tule edes mieleen kysyä, että miksi teet tätä.
Tänä syksynä oma asenteeni reenaamiseen on muuttunut melko paljon. Aiempina vuosina motivaation lähteenä on toiminut jossain kaukana horisontissa kiiltänyt tavoite, mutta kun on alkanut katsoa elämää kokonaisuutena eri kannoilta, olen alkanut olla tyytyväinen jokaiseen reeniin jonka pääsen viemään läpi. Matkalla tulee huonoja päiviä, mutta ne saavat hyvät päivät tuntumaan sitäkin paremmilta. Toiset rakastavat olla esillä, mutta pysyttelen itse mielummin hieman syrjässä.
Toinen intohimo vei myräkän keskelle
En minä nyt ihan välttämättä haluaisi painaa niin paljon, että vaa'assa mennään viimeisellä kymmenluvulla. Aamuisin olisi todellakin mukavaa nukkua vaikka yhteentoista, ihan vain koska voi. Mutta silti jostain syystä vain nousen ylös. Reenaamisen jäljiltä kolottaa, jumittaa, nälättää ja väsyttää. Ei koko ajan, mutta jatkuvasti. Siltikin kaikki nuo päivittäiset "uhraukset" ovat sen arvoisia, että kuula tai kiekko lentäisi joku päivä metrin tämänhetkistä pidemmälle. Mutta vaikka ne eivät lentäisikään, niin on se ollut perkuleen mukavaa tehdä 250 kertaa vuodessa hyvä lämmittely reeniä varten, puhumattakaan kaikesta muusta mitä tämä on antanut.
Kroppa on lievästikin muotoiltuna aika ihmeellinen vekotin. Olen tässä parin viime viikon aikana alkanut salaa tehdä mavea, ja polvi ei ole rajoittanut tuota lähes ollenkaan! Nyt alkaa näyttää ensimmäistä kertaa siltä, että kohta pääsen taas kyykkäämisen pariin myös, sillä tänään tehdyt muutamat atg-testit eivät tuntuneet yhtään missään, ja alla oli ensimmäinen kunnon mave-setti noin kolmeen kuukauteen. Maverauta liikkui äärettömän helposti, 1RM olisi ollut noin 180kg tienoilla ja sitä tässä ihmettelen todella. En koko alkuvuonna päässyt tekemään yhtään kunnon mave-reeniä, ja sitten polvi alkoi syyskuussa vihoitella, niin että mitäkös hemmettiä, kysyn vaan.
Näilläki jätkillä oli vähän kremppoja, mutta olipahan ikääkin
Jos reenaamattakin pysyy tuolla tasolla, niin kai sieltä nyt sitten työtä tekemällä tankoon saa alkaa lisäillä vihreitä limppuja viiden minuutin välein. Taistelen tällä hetkellä kuitenkin pienen tekniikkamurheen kanssa, mikä pakottaa pitämään sarjat hieman pidempinä. Lähtöasento on hyvä, mutta kun liike alkaa, niin suoristan jalkojani aivan liikaa, hartioiden pysyessä lähes paikallaan. Tangon liikkeestä valtaosa tulee aika karun jullen voimin, kun jalat tekevät vain vähän työtä. Alla on video kesältä, jonka lopussa sama ropleema näkyy selvästi.
Pienillä painoilla hiominen ei oikein auta, liike on silloin niin timanttisen täydellinen että yhdellä jos toisellakin kostuu silmäkulma liikutuksesta. Tänään lääkkeet tuohon olivat löysä hirsi vyö ja katseen suuntaaminen reilusti eteen, ja ne auttoivat hieman. Eivät kuitenkaan täysin...
Kysyin vaa'alta että mikä elukka oon. Vaihtoehdot oli kanadanhanhiparvesta villisikaan...
Polven salliessa pirkkahalli kutsuu, katselin vanhoja heittovideoita kentältä, niin alkoivat kämmenet todellakin syhytä!
Ehtipäs tässä tapahtua taas monenlaista. Isoin muutos on joka tapauksessa se, että jo 6-7 viikon päästä muutan noin 200km pohjoisempaan, Äänekoskelle. Opinnäytetyölle löytyi erittäin hyvältä kuulostanut aihe ja työnantaja tuolta, niin ei auta kuin pakata oleellisimmat kamat mukaan ja siirtää itsensä ainakin arkipäiviksi tuonne kauas pohjoiseen. Aikuisiällä en ole käynyt Leppävirtaa pohjoisemmassa, eli onhan tässä nyt muutosta kerrakseen. Asuntoa ei vielä ole, mutta eiköhän tämä tästä jotenkin järjesty.
Toinen muutos on sellainen, että oma tietokoneeni sanoi sopimuksensa irti, enkä saanut sitä mitenkään pelastettua. Viikon päivät tuota yritin, mutta sitten taivuin ostamaan uutukaisen Acerin koneen, jossa on KOSKETUSNÄYTTÖ. Olen lähtökohtaisesta pitänyt noita aivan turhana teknisenä juippiutuna, jonka oikeasti hyödylliset sovellukset ovat aika vähäiset. Eihän tämä nyt ole hirveän kiva muokata kuvia, kun näytössä on viiruja joulutorttujen rasvasta ja luumuhillosta...
Kurja maa, muutetaan pois
Reenirintamalta on ihan positiivisia uutisia! Kulunut viikko on myllerryksestä johtuen ollut aika kevyt, mutta eilen tein kokeilin pitkästä aikaa jalkaprässiä, jossa ei tuntunut polvessa kipua ollenkaan! Painoa oli aluksi pelkkä kelkka, ja sen jälkeen 20kg molemmilla puolilla. Valoa todellakin taitaa näkyä tunnelin päässä. Kokeilin innon puuskassa myös hack-kyykkyä, ja pelkällä kelkalla tuokaan liike tuntui jo lähes täysin sujuvalta. Ihan kivoja uutisia sen jälkeen, kun YTHS:n lääkäri totesi, ettei hän lähetäkään ortopedille, vaan minun tulisi laihduttaa. Reilu peli.
Tiedän olevani kyllä monen sortin mestari onnistumaan asioissa, eikä 7.11. vuonna 2013 tehnyt poikkeusta tuossa asiassa. Tarkoitus oli ottaa täysin normaalista poikkeava, ja pykälän tiukempi reeni kuin normaalisti. Valmistautumista varten laukkuun pakkasin sheikkeriin 2dl hanavettä, 1 rkl kreatiinia, 1 rkl beta-alaniinia ja yksi mitallinen DMAA-aikakauden Neurocorea. Ongelmia alkoi ilmetä pukuhuoneessa, kun huomasin että puolet tuosta litkusta oli valunut pullosta ulos... Kun beta-alaniinilitku on kastellut koko pitkähihaisen reenipaidan, oli reeniin lähtiessä todella hyvät kutinat aina olkapäitä myöten.
Maailmalla oli hauskaa, mutta kotisali on aina kotisali
Tässä on nyt koko syksyn alkupuolisko tykitetty puntilla lähes pelkästään suoraa 3-8 toiston sarjaa yläkropalle, ja tuohon oli suunnitelma saada muutosta penkin osalta. Lopulta suunnitelmaksi varmistui tehdä sarjoja, joissa aina toistojen jälkeen kaveri ottaa rautaa pois, ja tehdään heti muutama lisää. Ei body-tyylin pudotussarjoja, mutta vähän sinne suuntaan kuitenkin. Aloitettiin isommista raudoista ja vähistä toistoista, ja päädyttiin naurettaviin rautoihin ja vähän pidempiin sarjoihin. Rautoja lähdettiin latomaan sillä oletuksella, että ykkösmaksimi olisi noin 110kg
Setti 1:
1 x 100kg
1x 95
2 x 90
2 x 85
3 x 80
3 x 75
____Bonus 2 x 70____
Toistot 14, kiloja 1150
Tahti oli reipas, ja pidin tankoa hyvässä kontrollissa rinnalla niin kauan kuin se oli mahdollista, mutta jo 80kg siirryttäessä happo alkoi painaa aika lailla. Kaveri huusi tekemään vielä pari toistoa 70 kilolla, mutta jo kahden toiston jälkeen ojentajat olivat niin umpipuuta, etten sarjaa saanut jatkettua. Sitten vedettiin henkeä, ja otettiin toinen setti.
Setti 2:
5 x 80kg
5 x 75
5 x 70
5 x 65
___Bonus 2 x 60____
Toistot 22, kiloja 1570
Sama homma. Siitä on aika monta vuotta, kun 60kg on tuntunut noin pahalta. Sarjojen aikana musiikki kyllä pauhasi korvissa, mutta siitä ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Viimeisen toiston jälkeen oli ensimmäistä kertaa pakko nousta penkiltä sivukautta kierähtämällä, kun istumaan nouseminen ei tuntunut mitenkään mahdolliselta. Kun kerran vedetään rankemman pään reeni, niin koko komeus piti kruunata vielä kolmannella setillä.
Setti 3:
8 x 60kg
8 x 55 kg
8 x 50 kg
___Bonus 4 x 45____
Toistot 28, kiloja 1500
TOTAL:
Toistoja 64 kpl
4220 kg
Keskim 66 kg / toisto.
Tämä oli aika hauska setti kokonaisuudessaan! Jokainen sarja tyssäsi siihen, että ojentajista loppui potku, rinnassa pihisi henki aina edes hieman. Näitä toistoja tehdessä huomasin itsekin, että saatoin päästää jonkun sortin eläimellistä mylvintää tankoa liikutellessani. Se oli kuitenkin kaikki tarpeen, sillä viimeisen toiston ja parin sekuntin penkillä retkottamisen levon jälkeen en saanut suoristettua käsiäni ylös. Ei siinä sitten muuta, kuin oikean kyljen kautta kierähdys lattialle, ja huutelemaan kun kaveri toistaa saman sarjan.
Olis pieni polte päästä takaisin Pekingiin, HDR-kuvaaminen areenalla polttelis todella paljon
Koko setissä tärkein idea oli vähän ravistella niitä omia reenirutiineita. Itselläni on eniten kehittymistä haponkeston ja henkisen sitkeyden kanssa, ja tämä oli omiaan parantamaan noita. Palautumiseen lyötiin taas ekstrahuomiota syömällä hyvin ja nukkumalla hieman yli 10h unet perään. Polvelle taas kuuluu tällä hetkellä kohtuullista, ei hyvää eikä huonoa. Nyt ollaan jonossa ortopedille, ja katsotaan että löytyisikö ongelmiin joku järjellinen syy.
Eipä riittänyt se, ettei mene peukalo kiinni enää olkapäähän, vaan uskomattomia suorituksia meinaa tulla ihan solkenaan. Tällä kertaa onneksi vain meinasi, ja kunnia ei olisi ollut ihan niin iso. Uutisoin aiemmin tämänlaisesta laitteesta, jota me lihavat voimme käyttää, kun emme voi vetää leukoja. Painoa oli lastattu kättä kohti noin kuusikymmentä kiloa, ja fiilis viidennessä toistossa aivan valtava. Unohdinpa sitten ilmeisesti vetää käsillä, ja työnsin vain lattiasta jaloilla, kun laitteen etureuna ja allekirjoittanut nousivat ainakin puoli metriä ilmaan, ja laite keinahteli taakse kaatumisen rajamailla. Onneksi tämä puoli metriä taisi oikeasti olla 5 senttiä, mutta olisi siinä ollut hienon tarinan aines, kun valtava metallihäkkyrä 120 kilon ja meikäläisen kera kaatuu jalkaprässin päälle, ja mies lentää lopulta kaaressa prässäävän trikoohousun päälle, aivan kuin Marko Asell Atlantan olympiafinaalissa. Ainakin yläasteikäiset olisivat antaneet välittämät aplodit, mutta teekkarit lienevät vähän jäyhempää väkeä, ja olisivat luultavasti vain tulleet auttamaan.
Yritin pestä sukseni. Ei ihan mahtunut.
Tilattiin kaverin kanssa taas Leaderin prodepatukoita ja muuta kivaa, aiemmat nannat olivat nääs loppuneet herkkulaatikon pohjalta. Äskettäin siellä lojui vain 4kg maltoa, mutta säästetään nuo parhaat pahan päivän varalle. Ehdottomasti yksi maailman parhaista proteiinipatukoista on Leaderin So Low-Carb sarjan salmiakki-lakritsi, jota tilauksessamme oli kokonaiset 4kg, ja toinen 4kg muita patukoita. 13kg paketti saapui nopeasti postiin, jossa oli tarkoitus jakaa kilon patukkapussit reppuihin, ja lähteä sitten kotiin, aivan kuten viime kerrallakin.
Taiwanin matkakuvat on vihdoin ja viimein teetetty. 527kpl kauneutta.
Tällä kertaa homma ei ollut aivan niin helppoa, sillä kaikki patukat olivat irrallaan laatikon pohjalla. Kaksi sataa saakelin hihhulipatukkaa täysin sekaisin ja irtonaisena laatikossa, kysyn vain että mitä hemmettiä! Jaappa siitä sitten nuo kahteen osaan, ja katso tuliko kaikki tilattu.Viimeksi kaikki oli pakattu siisteihin pusseihin, josta oli helppo punnita tulleet kilohintapatukat. Onneksi on olemassa matalasuosioinen blogi, jonne voi tästä asiasta avautua!
Tiedäpä se.
Olen tänään vihainen muutenkin. Onneksi kouluruoka-ajat ovat aivan kohta ohi, mutta vieläkin ihmetyttää tuo, minkälaista paskaa ihmisten suuhun laitetaan einesten muodossa. Otetaan Putesta ja Mansikista kaikki liha pois, ja sitten heitetään loppu raukka myllyyn pyörimään. Lisätään hieman vehnäjauhoa, lisäävehnäjauhoa, timjamia, korppujauho-vehnäjauhoseosta, korianteria, sementtiä, valkoista väriainetta ja puolet pyhästä hengestä. Näin saadaan tänäänkin koulun paistinpannulla tirissyt, valkoinen vohveli, johon valmiiksi värjätyt viivat tekevät "jauhelihapihvistä" erittäin houkuttelevan näköisen. Se onkin aikamoinen taikavohveli, sillä jo suussa olevat entsyymit ehtivät pilkkoa koko komeuden, ennen kuin siitä pääsee vatsaan asti mitään muuta kuin pyhä henki.
Ps. Äsken soitti puhelinmyyjä, ei halunnut myydä mitään, vaan laittaa tulemaan kaksi ilmaista näytepakkausta. Sanoin vain ettei se nyt onnistu, koska postilaatikko on aivan täynnä. Ei vängännyt enempää.
