Punttisalimeriittejä

Heihou! Jalka kestää koko ajan pikkusen paremmin. Olen kuntouttanut sitä nyt pumppaamalla erityisesti takareisiä, joista löysin yllättävän ison voimaeron. Painot, joilla jaksan tehdä oikealla jalalla kahdeksan toistoa, nousevat vasemmalla jalalla arviolta 11-12 kertaa. Olen nyt reenannut tuota yksi jalka kerrallaan, ja heikommalla tietysti aloittaen. Tenniksen peluu tuolla onnistui jo ihan jees, lähteminen ja kääntyminen oli kuitenkin selvästi hitaampaa verrattuna aiempaan. Lentopalloakin testattiin koulun höntsäturnauksen merkeissä, ja kinesioteippi poisti jalasta pahimmat oireet välittömästi! Tuo on kyllä niin mahtava keksintö, ettei voi kuin kehua.

Rahan haju

Tein hieman yksinkertaistetun version TÄSTÄ teippauksesta, en kuitenkaan vienyt teippejä ylhäällä ristiin. Videolla selostavan naisen puhelinseksiääni oli niin puoleensavetävä, että pakkohan tuota oli kokeilla. Kuntopyöräily on ollut yksi polviystävällinen reenimuoto lisää, 30-60min hönkäisyssä on kerennyt hyvin lukea salilla olevat alan lehdet, ja hengästyttyä vähän siinä sivussa. Olen tehnyt tässä sellaisen pienen päätöksen, että ensi vuonna en höntyile yleisurheilukentällä pituushypyn tai kovin repivien juoksujen kanssa, 110kg on aika katastrofaalinen yhdistelmä noiden kanssa.

Erään projektin alku

Sain meriittilistalle tänään yhden saavutuksen lisää! Kaveri on saanut houkuteltua tekemään useampaan kerran habasarjan, jossa ensin tehdään 7 puolikasta toistoa ala-asennossa, sitten yläasennossa, ja lopulta seitsemän kokonaista, ja nämä kaikki siis putkeen. Tänään räpiköin tuon läpi triplasti, ja lopputulemana oli se, etten saanut peukaloa kiinni olkapäähän! RHP here I come! Seuraava meriitti on sitten se, kun mavepäivän jälkeen ei saa sidottua kengännauhoja. Edes istuvaltaan.

Hitaasti ja varmasti

Odottavan aika on pitkä, laihduttajalla on aina nälkä ja minä en lapsena koskaan osunut pesäpallomailalla palloon. Nämä ovat näitä maailman totuuksia, joiden kanssa vain pitää elää, halusi sitä tai ei. Omalle fysiikalleen voi sitten taas tehdä melko paljonkin, muttei ihan mitä tahansa. Polvesta röntgenit jo otettiin, mutten niistä ole vielä kuullut mitään, ja tuskin niissä mitään suurempaa näkyykään. Koko ajan on menty parempaan, sillä eilen pystyin kävelemään portaat ylös ja alas ilman mitään kipuja, vaikkakin pieni varovaisuus oli tietty mukana. Nyt valo tunnelin päässä näyttää aika kirkkaalta, pikku hiljaa rauhassa kuntoutetaan niin eiköhän tämä tästä lähde taas käyntiin.

Yllä on ote reenipäiväkirjasta tämän kuun osalta. Huomasinkin heti virheen, 21.10 ei ollut lepopäivä vaikka väri niin antaa ymmärtää. Aika tylyä luettavaa näin syksylle, jolloin pitäisi rakentaa peruskuntoa. Venyttelyä on kertynyt kyllä erittäin paljon, mutta ei se oikein ole pystynyt paikkaamaan jumia, joka liikkumattomuudesta on seurannut. Pitänee lähteä kohta tekemään kevyttehoista kävelyä metsään vaikka kameran kanssa, se on luultavasti paras siirtymäaskel kohti kevyitä juoksulenkkejä. Kesällä jo haaveilin kuntopiikin hakemista vuodenvaihteen tienoille, mutta tuo taitaa nyt tulla aivan liian aikaisin heittoja ja hyppyjä ajatellen. Jos ei muu onnistu, niin piikataan vaikka penkki siihen sitten.

Naamat

Alan olla korviani myöten täynnä jo näitä ylä- ja keskikropan reenejä. Kestivät jalat tai ei, tämän viikon jälkeen penkki, pystypunnerrus ja muut venkurat jäävät pariksi viikoksi tauolle. Keskikroppa kaipaisi todellakin reeniä mavejen ja etukyykkyjen muodossa, mutta pitää nyt myöntää että eivät nämä oman painon reenitkään hukkaan tule menemään, päinvastoin. Silti mulla on ikävä heittämään ja kyykkäämään...

Ps. poistin alhaalta pikapalautevaihtoehdot. Kyllästyin niihin.

Helppoa ja hauskaa kuin lapsen tekeminen

En ole ihan hirveän hyvä ottamaan itsestäni kaikkea irti, jos puhutaan oksennuksen rajamaille vievästä happoreenistä. Nyt kun jalka- ja koko kropan reenit ovat loistaneet poissaolollaa, ei pelkällä yläkroppareenillä saada koko kroppaa vedettyä oikein millään kovin puhki. Vaikka jokainen yläkropan lihas huutaisi lepopäivänä armoa ja kaloreita, on meinkin kuin lastentarhassa verrattuna päivään, jossa on vedetty mavessa perusreenin 4x8, ja siihen päälle 2x6 kyykkyä. Eloa ja energiaa riittää siis nyt touhuun jos toiseenkin ylenmäärin, vaikka punttitunteja on jo tässä vaiheessa kuuta kasassa 15 yhteensä yhdeksältä kerralta.

Saakeli ku Brutus liitty salaliittoon

Viimeisestä kymmenestä päivästä on levätty kuusi, ja siltikin tuntikertymä on noin hyvä. Tässä odottelee nurkan takana kuitenkin se mörkö, joka vauhtisokeuden iskiessä alkaa kavalasti nakertaa mieltä ja tuloskuntoa, kun reeni on erittäin yksipuolista. Polvi on jo pääosan ajasta aika hyvä, mutta liian nopea portaiden meneminen tai muu hässäköinti on tuonut aina välittömästi tapakapakkia. Tänään otettiin röntgenit luupiikkien tai vastaavien varalla, mutta epäilenpä ettei sieltä mitään löydy. Oireet viittaisivat jonkunlaiseen rustovaurioon, minkä pitäisi olla melko pieni murhe kaikeksi onneksi.

Kyllästyin harmaisiin iltoihin

Yläkroppa on vastannut reeniin hyvin ilman sen suurempia tuskailuita. Yläselän seudulle on reenissä tullut sarjoja 3-6 kappaletta, ja olenkin enemmän kuin kiitollinen laitteista, jotka koulun uudelle salille on saatu! Ne ovat hieman ylä- ja alataljaa vastaavat vipuvarsilaitteet, mutta lopulta ei sinne päinkään. Miljoonasti vain paremmat. Toinen muistuttaa hieman tätä, ja toisesta en kuvaa löytänyt. Punnerrusliikkeitä on tullut myös paljon. Penkissä on menty taas laidasta laitaan, välillä nostaen itsetuntoa boostaavia ykkösiä, ja välillä taas solttupenkkisarjoja korostetun hitaalla alavaiheella. Tänään nousi melko terävästi ja teknisesti hyvin nosto, jossa tangon molemmissa päissä oli 20kg, 15kg, 10kg ja 5kg. Oli suhteellisen mukava handlata jo tuollainen määrä rautaa, kun tuoreessa muistissa on 2x 60kg epäonnistuminen.

Sydän raunioina

Nyt alkaa taas meininki olla kohdallaan! Lensin nimittäin juuri äsken ulos ohjatulta venyttelytunnilta. En olisi uskonut, että tämä on edes mahdollista, mutta tulipahan sekin nyt kokeiltua. Nyt alkaa olla melko pitkälti kaikki varmaan koettuna mitä tällä koululla on tarjota, eli kai sitä voisi ajatella valmistumista. Tarina kulki seuraavaan tapaan.

Lauantaiaamu lähti käyntiin puntilla, kuten niin monesti aiemminkin. Ja hyvin lähtikin käyntiin. Sitten suihkuun, jonka jälkeen palkintona odotti Ironmaxxin sitruuna-jogurttiesanssinen palautumisjuoma, ja makuhermojahan se taas hiveli niin, että hurina vain kuului. Mieli oli pirteä ja kroppa kankea. Ei sitten muuta kuin venyttelytunnille.

Kotikaupunginosa

Vakio-ohjaaja ei ollut paikalla, vaan tunnit hoisi tällä kertaa tuuraaja. Oli tuo ilmeisesti ollut vetämässä jumppia ennenkin, naama oli ainakin tuttu. Venyttelyn aluksi kaikki käskettiin nousta ylös, vaikka olin juuri saanut itseni aseteltua patjalle niin, että siinä oli sielun, takapuolen ja muunkin ruumiin hyvä olla. Kun sitten ilmoitettiin, että tunti aloitetaan kehonhuolto-osuudella, alkoi meiltä jo vihloa niin, että olisi parempi kuin ei päätä olisi ollut ollenkaan. Ensimmäinen liike muistutti istuen vessassakäyntiä, pönttöön kuitenkaan koskematta, kädet suoraan edessä. Tässä harjoituksessa ei hätä ollut ihan nopea, ja toimitus toistettiin ainakin kolmesti. Ei tämä nyt ollut aivan sitä, mitä halusin punttireenin jälkeen

Sääksjärven silta

Seuraavassa liikkeessä piti sitten seistä yhdellä jalalla, ja leikkiä lentokonetta tai meritähteä. Jalanvaihdon yhteydessä taisin päästää naamalleni kevyen v***u mitä p**kaa -ilmeen, jonka ohjaaja yllättäen huomasi. Sitten tulikin melko suora, hienovaraisesti kohdistamaton kehotus, että ovi löytyy tuolta takakulmasta, jos liikkeet eivät kiinnosta. Muutaman sekuntin miettimisen jälkeen pakkasin kamani ja päätin lähteä kotiin. Kerran kun kehotettiin.

Reenivuosia minulla on takana 5, joista 2-3 on sisältänyt jotain järkeä. Näin alkuvaiheessa harrastusta kuuntelen erittäin mielelläni kaikki heitä, joilla on kokemusta, mielipiteitä ja näkökulmaa asioihin. Teen kuitenkin hommaa 100% itseäni varten, ja tiedän jo melko tarkkaan mitä haluan, ja mikä ei minulle sovi. Joskus on parempi kävellä pois, kuin tehdä asioita vain muiden mieliksi.

Yksilölajien hienous

Tässä vuosien, päivien ja öiden aikana olen saanut aika hyvin selville, minkä takia pidän joistakin lajeista, ja miksi toisista sitten taas en. Joukkulajit tökkivät erittäin pahasti siitä yksinkertaisesta syystä, että joukkueen onnistuminen ei ole ollenkaan sama asia, kuin oma onnistuminen. Jos itse mättää viisi maalia ja tiimi häviää lopulta 6-5, niin siinäkö tilanteessa ei sitten muka saisi olla tyytyväinen? No saa ja pitää olla.

Vain omalle suoritukselleen voi jotain, ja siinä on erittäin iso syy pysytellä yksilölajien puolella. Tämä homma pätee myös silloin, kun itse suorittaa päin honkia, ja viisi tai kymmenen muuta tekevät töitä niska limassa, että saavat yhden tohelon virheet paikattua. Jos itse ei onnistu sitten yhtään, niin ei se ihan oikeasti paljon lohduta, jos Peku takoo paikasta kuin paikasta sisään.

Tämän speklaation synnyntarina juontuu Kangasalan pelloille, jossa kävimme tänään heittämässä frisbeegolffia. Ihan kiva laji, mutta se on korkeintaan sitä, ei mitään enempää. Siitä puuttuu se sydäntä raastava, mutta samalla sen lyömässä pitävä pieni intohimon tunne. Se mikä ajaa aina reenaamaan uudestaan ja uudestaan ihan vapaasta tahdosta. Viikosta toiseen, vuodesta toiseen, aina samaa levyä soittaen.

Miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että siinä on tuurilla aivan liian suuri merkitys. Siitä puuttuvat ne konkreettiset merkkipaalut, jotka saavuttaakseen täytyy oikeasti tehdä töitä. Hyvä pelikierros ei tule sattumalta, mutta onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä on kuitenkin mielestäni aivan liikaa. Yleisurheilussa pyritään kenttälajeissa kuudella suorituksella yhteen täydelliseen suoritukseen. Se on paljon mielekkäämpää, kuin tehdä miljoona suoritusta, joissa yritetään välttää sopivasti virheitä, mutta olla kuitenkin sopivan rohkeita.

Tämä kaveri jos mikä oli rohkea

Parhaat kiksit tulevat siitä, kun pyrkii yhdellä ainoalla yrityksellä täydelliseen suoritukseen ja onnistuu siinä. Raudat tulevat suorille käsille ja heittoväline lentää kauaksi sen takia, että kaikki palaset loksahtivat kohdalleen. Ja ne eivät loksahda vahingossa.

Odottelua

2+5 päivää buranaa naamaan, eikä siitä suuremmin apua ollut. Ylimääräistä painetta ja satunnaista kipua alkoi tuntua jo ainakin 5vko sitten, ja nyt buranakuurin jälkeen olisi fyssarin mielestä pitänyt odotella vielä kuun vaihteeseen, ja kysellä sitten lääkäriä jos on ongelmia. Aavistin että YTHS:n jonot ovat noin 5 viikon mittaiset, joten kävelin jo tänään varaamaan aikaa, ja onnistuinkin saamaan sellaisen jo loppuviikolle. En tiedä kuinka monta porrasta tuota hoitoketjua täytyy nousta, ennen kuin löytyy joku syy noihin vaivoihin.

Pispala

Tässä on käynyt elo rajattoman tylsäksi, kun joutuu varomaan tekemisiään. Olen ollut toiveikas ja yrittänyt mennä pelaamaan lentopalloa ja tennista ainakin 3 viikon ajan, mutta järki on lopulta sanonut, että hoidetaan homma nyt kunnolla loppuun.

Pyynikki

En aivan ymmärrä joogan hypeä

Olen tässä muutaman viime vuoden aikana pehmentynyt melko paljon. Henkisesti siis. Se on kai sitä vanhenemista. En ole jaksanut etsiä uusia ja mullistavia totuuksia reenaamisen tai ruoan suhteen, vaan olen kulkenut hiljalleen vanhalla, hyväksi havaitulla tiellä. Superfoodeja, paleoita, 5:2, 24/7, HYMMG tai mitään muutakaan mahtavalta kuulostavaa dieettiä en muista edes harkinneeni, mutta tänään meinasin lipsahtaa karppaajaksi. Unohdin koulussa nimittäin ottaa linjastolta perunat, ja itkuhan se pöytään päästyä tuli. Livahdin kuitenkin jonon ohi, ja sulloin taskut täyteen noita kumipalloja, ja ninjailin takaisin pöytään. Lohta, porkkanaraastetta, perunoita, maitoa ja valtava kasa kermaviilikastiketta, niistä on kunnon ateria tehty.

Vanha toimi tosi hyvin, buranakuuri pois alta niin päästään kokeilemaan uutta!

Näin muutamia vuosia sitten melko paljonkin vaivaa tehdäkseni hyvää, herkullista ja uudenlaista ruokaa. Tämän päivän menÿ oli valitettavasti samantapainen kuin niin usein viime aikoina. Paistoin jauhelihaa, tein perunamuusia ja sotkin ne sekaisin. Gurméèn tuosta ateriasta teki mikrotetut herneet. Onhan tuo ihan hyvää ja ravitsevaa, mutta samalla aivan saakelin tylsää. Ikää on tullut mittariin jo 25, ja tässä iässä ihminen kuulemma lakkaa kokeilemasta uusia asioita, ja lähtee samoilla raiteilla ajamaan kohti eläkeikää. Pitänee yrittää saada hieman uutta särmää tekemiseen jostakin, en minä nyt ihan näin helpolla vielä antaudu elämän harmaudelle!

Herkku kokeiluun <3

Tästä vanhenemisesta kertoo myös se, että löysin itseni huoltamasta polveani kuluneella viikolla jumpasta nimeltä Kehonhuolto. Tai ainakin luulin sen huoltavan, mutta pashan marjat, kaikkea muuta. Sopivampi nimi olisi ollut vaikka Kuntopiiri laiskoille. Siinä tehtiin välillä muutama punnerrus, kyykky tai selkälihasliike, ja sitten loppuaika vääntäydyttiin mitä ihmeellisempiin jooga-kiemuroihin, mutta en sitä kyllä kehoa huoltavana toimintana pystynyt näkemään mitenkään. Se on hyvä kun yhdellä käynnillä hoituu kaksi kertaa, ensimmäinen ja viimeinen. Tykkään kehon huoltamisesta ja liikkuvuuden parantamisesta paljon, mutta joogajutut jääköön muille.

Paaluu reeni- ja blogimaailmaan

Johan sitä tulikin oltua bloggaamatta. Homma kuin homma, välillä on parempi pitää taukoa, niin sen jälkeen voi ainakin uskotella itselleen, että hommat lähtevät sujumaan paremmin. Ei tätä vaan osannut lopettaa, vaikka pitkään homma ei kiinnostanut sitten yhtään. Syyskuun seitsemännen jälkeen ei ole paljon reenattu, vaan paranneltu paikkoja ja reenailtu muutamia kertoja viikossa niin, että tuntuma pysyy vähän yllä.

Maailman huipulla

Tällä hetkellä tilanne on se, että kyykyt, mavet, olympianostot ja muut jalkoja vaativat riehumiset ovat pannassa, ja tilalle on otettu särkylääkepurkki. Kävin tänään viimein fyssarin puheilla, ja hän totesin saman kuin mitä itsekin olin arvellut. Ei sieltä, tällä hetkellä oikeasta polvesta, mitään isommin pitäisi olla rikki, se on vain jostain syystä vain todennäköisesti tulehtunut. Jos buranat ja lepuutus eivät saa tuota 100% kuntoon, niin sitten katsotaan lääkärin kanssa röntgeniä, ja mahdollisesti jotain muuta hauskaa kuvauslaitetta. Toivottvasti niin pitkälle ei tarvitse mennä, vaan buranakuurilla pärjätään. 4x puolikas 600mg tabletti naamaan päivässä 5pvä ajan, luulisi ja toivoisi että auttaa. Jos jollakin on tietoa reenaamisesta buranakuurien aikana, niin ottaisin ilomielin vastaan.

Suunnittelin Kaurialan stadionista vähän modernimpaa

Nyt kun normaalit pelimerkit on otettu pois käytöstä, niin olen puuhaillut kaikkea tavallisesta poikkeavaa. Kyynerpäiden turvaksi olen viimein ottanut reeniin säännöllisesti mukaan hauisten vemputtamisen, ja olen jokaiseen reeniin sisällyttänyt noin 2x10min sessiot, jossa haetaan keskikropalle pikkuisen kestävyyttä. Kun rutiinit ovat hetkeksi pois pelistä, tässä on todellakin melko avuton olo. Jalkareeni on ollut kuitenkin niin oleellinen osa harrastusta, että kun on jo kuukauden vältellyt niitä satunnaisia prässäilyitä lukuunottamatta, niin olo alkaa olla erittäin orpo.

Överiväritys

Sen sijaan että hirveästi ruikuttaisi, parempi taitaa olla kääriä hihat ja tehdä mitä voi. Tässä vaiheessa vuotta olisi tarkoitus tehdä peruskuntoa, eli toistomäärä kattoon ja sarjoja vielä vähän enemmän. Mikäli tuo polvi olisi ollut samanlainen ongelma vuotta aiemmin, olisin ollut totaalisen hajalla. Nyt olen kuitenkin päässyt sinuiksi sen kanssa, että liikunta on kuitenkin hauska harrastus, pääasia että pääsee tekemään. Helpottaa henkisesti hirveästi niinä hetkinä, kun reenaaminen ei onnistu aivan kuten haluaisi.