Tänään minua lähestyi nainen

Elämässä on omat kommervenkkinsä, kun on 130-kiloinen jässikkä, joka antaa tukan kasvaa puoli vuotta kerrallaan ja on kaikin puolin yhtä sulava kuin puujaloilla kävelyä harjoitteleva norsu. Sellainen symppis ja harmiton, mutta samalla vähän liian kuhmurainen kulkeakseen virrassa sulavasti kuin kaarnavene. Puukuutio pallomeressä, tai jotain. Kun tovi sitten seisoin tien vieressä heilutellen ohiajaville hinausköyttä, niin yksi ainoa herra pysähtyi, ja hänkin halusi vain tietää paljonko olen maksanut tuosta 15 vanhasta sitikasta. Jumissa olin, ja jumiin jäin. Jos joku lähestyy, niin hän luultavasti haluaa että ojennan ylähyllyltä kohtuupainavan laatikon. Humalaisiakin ihmisiä välttelen, koska yleisin repliikki on ”Moro mitä äijä. Tuu painiin Jartsan kaa”. Tällaista se elo on.

Mutta tänään minua lähestyi nainen. Silmissä täyttä paloa hän asteli lähelleni, ja kuiskasi erittäin äänekkäästi korvaani ”Et sä noin voi tehä! Sori kauheesti mut lopeta. Tee  vaikka… eiku älä tee mitään!” Oikein viehättävä naishenkilö, personal trainer kai, mutta totuus oli se että toimintani ei ollut soveliasta. Pienemmän olisi heittänyt varmaan pihalle, mutta kun vauhtipunnerruksessa tangossa oli hieman reippaan hänen verran painoa, niin totesi kait parhaaksi pysyä verbaliikassa. Nykyaikaisen asiakaspalvelun malliesimerkki on nimittäin juurikin tämä, että ulkoistetaan ulosheittotoiminnotkin asiakkaille. Kyllä minä toki ymmärrän ettei painojen pudottaminen katonrajasta ole soveliasta, mutta allani nyt sattui olemaan paras näkemäni nostolava, jolle painojen pudottaminen olikin kielletty. Porissa on vissiin jopa ihan kohteliasta kysyä, että Mikä vittu näitä Porilaisia oikein vaivaa, ja teenpä sen nyt.  No, painonnoston jaloa harrastamista varten tarvii etsiä nyt uusi kolo. Juuri kun viime tekstissä pääsin kehumasta.

Elämä on kovin mukavaa, kun asennoituu niin että kunnon paskamyrskyn raivotessa tuumaa tämän menneen vielä kehnommin kuin olisi itse osannut edes keksiä. Sitten jos kaikki sattuu menemään oikein hyvin, niin voi iloita ja ihmetellä, että välillä näinkin. Kun elämä on yhtä aurinkoa niin siinä saa kunnon rusketuksen, ja jos ympärillä on pelkkää synkkyyttä, niin pimeässähän saa paremmin nukuttua.

Totta puhuen, kyllä mua nyt vähän vituttaa. Hyvin mennyt reeniputki menee nyt kunnolla sekaisin, kun joutuu etsimään paikat jossa toteuttaa itseään ilman turhia rajoitteita.

Intervalli maistuu joulutortuilta

Kaikesta kurjuudestaan huolimatta olen palauttanut intervallityyppiset reenit taas ohjelmaan, ja onhan ne nyt hirveintä ikinä. Ne antavat yleisen olotilan sekä voimailunkin puolelle sen verran lisäpotkua, että kerrankos sitä muutaman sähäkämmän vedon kestää. Aluksi 130 kilon varrella käy niin, että lihakset hapottuvat ennen kuin ehtii hengästyä. Melko nopeasti tuosta päästiin tälläkin kertaa siihen, että keuhkot ovat ne jotka aloittavat vinkumaan reippaan miljoonan syklin minuuttitahdilla. Tänään viimeksi hapotin reenin loppupuolella 500 m soutua ja ensimmäistä kertaa lattialla keräillessäni pelkäsin, että loppuuko se hapen haukkominen ikinä. Loppuihan se, mutta pari kirosanaa siihen tarvittiin ensin. 1:35.5 tuli yllättävän helpostikin. En ole ihan varma olenko tuota paremmin koskaan vetänyt, mutta se tosin on toissijainen seikka.

                                                                                                                                          

Puls on valikoitunut omaksi salikseni Porissa. 10 kertaa 50 kerran sarjakortista on käytetty, ja varmaan samassa paikassa hommat jatkuvat tuonkin jälkeen. Voimailuun tilat ovat tiptop, ja loikkimiseenkin löytyy kevyet perustarpeet. Eniten on ihmetyttänyt tuo Porilaisten aamu-unisuus, kun aamuisin saa reenata voimalupuolella lähestulkoon itsekseen. Kelpaa toki minulle, mutta asiallinen varmistaja penkissä alkaa olla nykyään enemmänkin pakko kuin silloin tällöin tarvittava juttu.

Vielä en ole mennyt halliin heittämään, mutta ei se kaukana ole. Jalat ja kroppa alkaa olla terävämpiä kuin mieli, ja vielä kun päivä taas pitenee niin hymyhän tässä huulille helahtaa. Kyllä tää vielä tästä!