Intervalli maistuu joulutortuilta

Kaikesta kurjuudestaan huolimatta olen palauttanut intervallityyppiset reenit taas ohjelmaan, ja onhan ne nyt hirveintä ikinä. Ne antavat yleisen olotilan sekä voimailunkin puolelle sen verran lisäpotkua, että kerrankos sitä muutaman sähäkämmän vedon kestää. Aluksi 130 kilon varrella käy niin, että lihakset hapottuvat ennen kuin ehtii hengästyä. Melko nopeasti tuosta päästiin tälläkin kertaa siihen, että keuhkot ovat ne jotka aloittavat vinkumaan reippaan miljoonan syklin minuuttitahdilla. Tänään viimeksi hapotin reenin loppupuolella 500 m soutua ja ensimmäistä kertaa lattialla keräillessäni pelkäsin, että loppuuko se hapen haukkominen ikinä. Loppuihan se, mutta pari kirosanaa siihen tarvittiin ensin. 1:35.5 tuli yllättävän helpostikin. En ole ihan varma olenko tuota paremmin koskaan vetänyt, mutta se tosin on toissijainen seikka.

                                                                                                                                          

Puls on valikoitunut omaksi salikseni Porissa. 10 kertaa 50 kerran sarjakortista on käytetty, ja varmaan samassa paikassa hommat jatkuvat tuonkin jälkeen. Voimailuun tilat ovat tiptop, ja loikkimiseenkin löytyy kevyet perustarpeet. Eniten on ihmetyttänyt tuo Porilaisten aamu-unisuus, kun aamuisin saa reenata voimalupuolella lähestulkoon itsekseen. Kelpaa toki minulle, mutta asiallinen varmistaja penkissä alkaa olla nykyään enemmänkin pakko kuin silloin tällöin tarvittava juttu.

Vielä en ole mennyt halliin heittämään, mutta ei se kaukana ole. Jalat ja kroppa alkaa olla terävämpiä kuin mieli, ja vielä kun päivä taas pitenee niin hymyhän tässä huulille helahtaa. Kyllä tää vielä tästä!