Tänään minua lähestyi nainen

Elämässä on omat kommervenkkinsä, kun on 130-kiloinen jässikkä, joka antaa tukan kasvaa puoli vuotta kerrallaan ja on kaikin puolin yhtä sulava kuin puujaloilla kävelyä harjoitteleva norsu. Sellainen symppis ja harmiton, mutta samalla vähän liian kuhmurainen kulkeakseen virrassa sulavasti kuin kaarnavene. Puukuutio pallomeressä, tai jotain. Kun tovi sitten seisoin tien vieressä heilutellen ohiajaville hinausköyttä, niin yksi ainoa herra pysähtyi, ja hänkin halusi vain tietää paljonko olen maksanut tuosta 15 vanhasta sitikasta. Jumissa olin, ja jumiin jäin. Jos joku lähestyy, niin hän luultavasti haluaa että ojennan ylähyllyltä kohtuupainavan laatikon. Humalaisiakin ihmisiä välttelen, koska yleisin repliikki on ”Moro mitä äijä. Tuu painiin Jartsan kaa”. Tällaista se elo on.

Mutta tänään minua lähestyi nainen. Silmissä täyttä paloa hän asteli lähelleni, ja kuiskasi erittäin äänekkäästi korvaani ”Et sä noin voi tehä! Sori kauheesti mut lopeta. Tee  vaikka… eiku älä tee mitään!” Oikein viehättävä naishenkilö, personal trainer kai, mutta totuus oli se että toimintani ei ollut soveliasta. Pienemmän olisi heittänyt varmaan pihalle, mutta kun vauhtipunnerruksessa tangossa oli hieman reippaan hänen verran painoa, niin totesi kait parhaaksi pysyä verbaliikassa. Nykyaikaisen asiakaspalvelun malliesimerkki on nimittäin juurikin tämä, että ulkoistetaan ulosheittotoiminnotkin asiakkaille. Kyllä minä toki ymmärrän ettei painojen pudottaminen katonrajasta ole soveliasta, mutta allani nyt sattui olemaan paras näkemäni nostolava, jolle painojen pudottaminen olikin kielletty. Porissa on vissiin jopa ihan kohteliasta kysyä, että Mikä vittu näitä Porilaisia oikein vaivaa, ja teenpä sen nyt.  No, painonnoston jaloa harrastamista varten tarvii etsiä nyt uusi kolo. Juuri kun viime tekstissä pääsin kehumasta.

Elämä on kovin mukavaa, kun asennoituu niin että kunnon paskamyrskyn raivotessa tuumaa tämän menneen vielä kehnommin kuin olisi itse osannut edes keksiä. Sitten jos kaikki sattuu menemään oikein hyvin, niin voi iloita ja ihmetellä, että välillä näinkin. Kun elämä on yhtä aurinkoa niin siinä saa kunnon rusketuksen, ja jos ympärillä on pelkkää synkkyyttä, niin pimeässähän saa paremmin nukuttua.

Totta puhuen, kyllä mua nyt vähän vituttaa. Hyvin mennyt reeniputki menee nyt kunnolla sekaisin, kun joutuu etsimään paikat jossa toteuttaa itseään ilman turhia rajoitteita.