Huomaan nykyään ajattelevani melko usein vanhenemista. Kuulunee tähän elämänvaiheeseen, jossa ensin on yllättäen luovuttu ikuiseksi kuvitellusta parikymppisyydestä, ja sitten huomataan ettei 30 v ollut mikään pysäkki. Se oli kiihdytyskaista kohti seuraavia kymmeniä. Tässä olisi selvä kriisin paikka, mutta ei. Ihmettelen syvästi tätä ajatusten tyyneyttä. Tavallaan toivoisin oikein syviä ahdistuksen henkäyksiä - mutta ei. Tyynen tyyntä. Pelottavaa.
Tässä välissä kiitos, kun tänne asti päädyit lukemaan. Jatkahan toki, ja toivottavasti saat jotain hyödyllistä myös mukaasi.
Sain itse noin 10 vuotta sitten aivan loistavan neuvon. Tee tänään sitä, mistä olet 5 vuoden päästä kiitollinen. Ai että kuin yksinkertaista, ja ai että kuin toimivaa. Ei helppoa, mutta ei sen mielestäni tarvi ollakaan.
Seurasin tuota neuvoa enemmän tai vähemmän tähän päivään asti. Tuloksena maisterin paperit, lopulta kelpo työpaikka ja palkka, sekä ehjä kroppa kaiken sen raudan nostamisen jälkeen. Ruskea tupa, mansikkamaa ja farmariauto. Pala sitä perinteistä suomalaista unelmaa, jonka voisi välillä luulla kadonneeksi, mikäli seuraa mediasta oman tiensä löytäneiden ihmisten tarinoita. Ei se ole kadonnut. Päinvastoin.
Mutta nyt itselläni lyö tyhjää. Kun kolmaskin lapsi syntyi terveenä, niin mitä kohti tässä nyt oikein menisi? En tarvitse kalliimpaa autoa, isompaa kotia saati venettä itselleni. Suksiakin on neljät. Ehkä voisin tavoitella ensimmäistä miljoonaani? Tunnen muutamia miljonäärejä, terveisiä vaan ruudun sille puolen. Ainakaan ulkopuolelle ei näytä, että ne miljoonat hirveästi elämää heilauttaisivat. Tietyn, merkittävän turvan ne toki tuovat. Kun ruokakaupasta voi ostaa kaiken mitä haluaa, ja harrastuksia ei joudu rajoittamaan rahan takia, niin lisätienestien merkitys tuntuu jotenkin toissijaiselta.
Juttelin psykologin kanssa tästä. Nyt kun tuo viiden vuoden päähän tähtääminen on tavoitteen puuttuessa jäänyt pois, olo on kovin tyhjä. Haittaako se, onko se normaalia, vai peräti ahdistavaa?
Kun kaikki on hyvin, en oikein osaa reagoida siihen. Pelkkää tyyntä. Pelottavaa. Mutta niin hienoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti