12.12.2011

Simple things for simple people

Tässä jalka- ja ojentajajumeista kärsiessä voisin avata omia mietteitäni melko lyhyen oppimäärän verran aiheesta venyttely, ja lähinnä sen haitoista. Kun ihminen lenkkeilee tai pelaa jotain muuta kun pleikkaria, on yleisen totuuden mukaan hyvä venytellä, ja sen lähestulkoon uskon itsekin. Tämän totuuden, urheilun jälkeen kuuluu venytellä, muistan kuulleeni joskus kauan sitten, kun Aki Parviainen oli vielä kovaa valuuttaa. Tämän lauseen julistajat eivät kuitenkaan ilmeisesti tarkoittaneet urheilulla voimaharjoittelua, ja heittolajitkin ovat asia erikseen.

Epäilen tätä punttailun jälkeistä venyttelyä siksi, että tälläkin hetkellä tunne on enemmänkin kipu kuin autuus, vaikka toissapäiväisen puntin jälkeen tuli tehtyä enemmän kuin hyvät venyttelyt. Omat periaatteet mm. kaikessa perustuu ikiaikaiseen viisauteen, Simple things for simple people. Käytössä on kahden kohdan päättelyketju, joista osa 1 kuuluu näin: "Kun lihasta rasitetaan voiman hankkimiseksi, kuormitetaan sitä suuresti. Tällöin lihakset repeilevät solutasolla, joiden paikkaantuessa lihas kasvaa". Toinen osa menee jotakuinkin näin "Ota kuminauha, ja tee siihen pieniä viiltoja. Nyt venytä sitä kahden minuutin ajan niin paljon, kuin se antaa kiltisti myöten. Tätä höpinää tulkitakseen ei tarvitse olla materiaali-insinööri, mutta helpottaa se kummasti. Kansankielellä ilmaistuna materiaalia ei kannata rasittaa silloin, kun se on heikoimmillaan. Sait kiinni? Hyvä. Luulisin lihaksen nouttavan tätä samaa logiikkaa, että kun se on jo valmiiksi repeillyt, venyttäminen vain pahentaa tilannetta.
Tätä tahtia saadaan oikein reipas joulukinkku!

Valmiiksi muusina olevan lihaksen venyttäminen, ei hyvä siis. Jos vaihtoehtona on viimeisen kovan toiston jälkeen heittää reenivihko kassiin, ajaa autolla kotiin, käydä suihkussa ja surffailla loppupäivä PAKKOTOISTOLLA, on tulos varmastikin yhtä hemaiseva, mutta onneksi elämä ei ole mustavalkoista, vaan on myös useita harmaan sävyjä, joista jokainen voi valita mieleisensä! Rehellisesti, en todellakaan tiedä mitä pitäisi kovan puntin jälkeen tehdä huoltamisen kannalta. Jos on kertynyt happoja, niin niiden poistaminen hitaasti esim. erittäin kevyellä soutamisella on todettu erittäin hyväksi. Entäs sitten, kun sarjojen pituus on noin 3 toistoa, millä ihmeellä sillon pystyy välttämään jumin, ettei kävelemisestä tai ruokatarjottimen kantamisesta yksinkertaisesti tule mitään?

Ollaanko tässä nyt ihan hukassa, vai onko tässä jopa hieman järkeä?

2 kommenttia:

  1. Ootko nähnyt mut puntin jälkeen? Oot ehkä, hyvä. :D Niitä lihaksia ei ainakaan voi venyttää ku samantien reenin jälkeen melko lyhyesti mut rauhassa. Ja sit toivoo, että ne ei olis ihan hirveet montaa viikkoa. :D :D

    Toiset tykkää muhkummasta, toiset ei. <3

    VastaaPoista
  2. Mutta punttihan on aivan järjettömän pitkän sarjan tekoa! :D Sillon kannattais ehdottomasti tehdä pitkä loppuverryttely että hapot lähtee pois, tosi harva vaan malttaa. Hämmennys koski enemmän sarjoja, joiden pituus on 1-5.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...