14.2.2013

Mikä tätä manteretta vaivaa: Aasia-spesiaali

Toiset varmaan toivoisivat hunajakuorrutteisia ylistysrunoja siitä, kuinka kaikki elämän ongelmat ratkeavat sillä, että lähtee Aasiaan matkailemaan. Ainakaan ravinnon ja reenaamisen suhteen asiat eivät ole toistaiseksi olleet näin, eivät sinne päinkään. Heti kun tulee perheturismialueen ulkopuolelle, niin ruoalle tapahtuu jotain aivan käsittämätöntä. Knoppitietona heitettäköön, että aasialaisen ravintosuosituksen mukaan ihmisen tulisi saada proteiinia 50g päivässä. Voi helvatan 50, Suomessa omalla kohdalla suositukset menevät välillä 100 - 250g (viranomaiset - pakkotoisto.com).

Gong Chi Fa Cai!

Penangin saarella ruokailu oli silkkaa nautintoa, mutta asia muuttui täysin, kun tultiin Borneon puolelle, ja kaupunkina on tällä hetkellä Kota Kinabalu. Ruokapaikkoja on kyllä auki kiinalaisesta uudesta vuodesta huolimatta, mutta kokeillut 5-10 paikkaa ovat kaikki flopanneet. Mäkkäriin tai KFC:hen en suostu, PizzaHuttiin ehkä nälkäkuoleman jolkotellessa kantapäillä. Paikka kuin paikka tuntuu tarjoavan annoksena aikuisen miehen nyrkin kokoisen mäjäyksen riisiä, ja kyytipojaksi sitten sellaisen 50-80g kanaa, ja ehkä puolikas paistetusta kananmunasta. Ja nuudelien määrä, siinä ei ole pienintäkään järkeä, eikä myöskään tolkkua! Niitä kasataan noin 3 pikanuudelipussin verran lautaselle, ja sitten ihmetellään kun kalpeanaamalle ei maistu. Ugh vaan, ja kassan kautta pihalle.

Nesteytykseen

Tähän liittyen ei tule varmastikaan suurena yllätyksenä, mutta allekirjoittanut on jälleen kaksinumeroisissa painolukemissa :| Edellisestä kerrasta onkin sitten 22 kuukautta, eli johan tuota iki-ihraa olikin ehtinyt kertyä. Uskottava se on myös, että vatsalihaksia alkaa yksitellen pilkistää entistä enemmän, muttei kuitenkaan kuvamateriaalin arvoisesti. Ennen reissua otin uljaasta kuontalosta lähtötilannekuvan, ja kesällä Suomeen palattua on pienen vertailun paikka.

Eilen kuitenkin löytyi pieni valonpilkahdus tähän synkkyyteen, kun löysin eräästä ostoskeskuksesta urheiluravinnekaupan. Pelastin tätä päivää sillä, että ostin kaksi proteiinijuomatetraa, 20g (3,5e) ja 42g (5e) proteiinia sisältäneet. Eipä noillakaan sinne totutun 200g/vrk tienoille päästä, mutta askel parempaan. Tänään piti hakea hieman lisää, mutta tein lopulta sen verran kovan ratkaisun, että ostin kotoa tuttua Optimum Nutritionin proteiinia kokonaisen pöntön, ja vielä ihan samaan hintaankin. Kiskotaan sitä 7 päivän ajan sen verran kun maistuu, ja pakataan sitten loppu mukaan Taiwaniin. Sen paikan ruoka onkin sitten taas aivan täydellinen arvoitus...

Intialainen mössö <3 Ja kanaakin on riittämiin

Mutta tosiaan, 2 viikkoa on vierähtänyt ilman punttia. Ylihuomenna asia korjaantuu, kun päätin hieman leikkiä porvaria, ja sijoitin majoitukseen neljäksi yöksi, 4 tähden hotelli kelvollisen näköisellä kuntosalilla ja uima-altaalla. 37e ei ei ole ihan kohtuuttomasti, kun on viimeiset kaksi viikkoa kitkutellut 5-8e hintaisilla yöpaikoilla. Sinnehän pamahdetaan pukuherrojen keskelle aurinkorasvaisissa shortseissa, villin vallattomalla tukalla ja sarvikuonon kokoisella rinkalla!

Ps. ei ihme että paikalliset pysyvät pieninä, nää ei ole kuullutkaan nostoremmeistä täällä. Tai sitten niillä on hemmetin vahvat forkut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...