21.2.2013

Taiwan, Feng Chia university. Paratiisi reenaamiseen?

Kota Kinabalussa sain lopulta yhden aika totaalisen yläkroppareenin, mihin pystyi hyvillä mielin päättämään vapaamuotoisen reissusta. Matka jatkuu kylläkin aika vapaamuotoisena, sillä seuraavaan viiteen päivään eivät luennot pääse häiritsemään. Länsimainen seura on todennäköisesti lievästi sanottuna kortilla täällä Taichungissa, mutta eiköhän tässä jotenkin päin seuraavat 4 kuukautta tulla selviämään. Paikalliset eivät englantia oikeastaan solkkaa, eli se taitaa olla meikäläisen osa opetella puhumaan mandariinia.

Kävin nopeasti jo tarkistamassa, mitä liikuntapaikoille kuuluu. Positiivisia uutisia: puntti on ainakin nopeasti vilkaistuna ihan hyvä, mutta olympianostoja ei pääse tekemään. Saleja on oikeastaan kaksi, mutta eipä tuosta selostuksesta selvinnyt, että mitä niitä pääsen käyttämään, ja millä maksulla. Myöskään kyykkypaikkaa en onnistunut löytämään, mutta jos kääntää asian positiiviseksi, niin 5kk tauko kyykyistä tekee todennäköisesti ainakin juoksuhermotukselle hyvää. Ehkä se polvikin alkaa meikäläisellä joku päivä nousta...

Feng Chia University

Mutta sitten se tärkein, eli yleisurheilukenttä! Rata on vähintäänkin outo. Kotimaiset tartanit ovat melko karkearakenteisia, kumimaisia ja suhteellisen kovia pinnotteita. Tämä oli taas monin paikoin erittäin tasainen, silikonimainen ja erittäin joustava. Sateella ja lenkkareilla en ottaisi tuossa askeltakaan, mutta kyllä siinä piikeillä oli aiemmin selvästi menty, eli kaippa minäkin. Ei kai sitten muuta kuin StartFitnessiin taas ostoksille, tulee halvemmaksi tilata sieltä kuin postittaa Suomesta.

Pientä korjattavaa

Sitten oleellisin. Täältä löytyy sekä kiekko- että kuularinki! Miinuspuolena tosin on se, ettei kiekkoringissä ole verkkoa, toisin sanoen siitä ei voi heittää kuin korkeintaan paikaltaan. Aika näyttää paljonko tuota tulee tehtyä, varastosta löytyi arviolta 1,5 & 2kg limput, mitkä sopivat tähän hetkeen kuin nenä päähän, luultavasti vieläkin paremmin. Myös nopean ja kielellisesti kankean neuvottelun jälkeen sain luvan työntää kuularingistä "nurmikolle", kunhan tasoittelen paikat. Nurmi on saanut vettä luultavasti viimeksi vettä joskus viime vuosikymmenellä, eli tuskinpa siihen hirveitä monttuja jää. Myös keihäänheittoon on mahdollisuudet, eli ainakin ensituntuma on, että Taiwan oli erittäin hyvä valinta aktiviteettien osalta!

Yummy
Uima-allas myöskin löytyy, mutta siitä liikkuu monenlaista legendaa. Se ehkä aukeaa joko maaliskuun tai toukokuun alussa, josta liikkuu kanssa useanlaista legendaa. Tilanne tällä hetkellä oli kuitenkin se, että pohjalla oli noin 10cm vettä, joka oli väristä päätellen kannettu paikalle Tsernobylistä. Ehkä joku sen siitä putsaa meikäläistä varten vielä :)

2 kommenttia:

  1. Jee! :) Keli on vissiin ollu vähän kökkö?

    VastaaPoista
  2. Tosi vaihteleva. Sillon ku on lämmin, niin on semmonen 27 :) Mutta tuuli on kylmä...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...