![]() |
| Polvivekin paikkailua... |
Tänään aamulla oli erittäin mukava fiilis lähteä kisaamaan, yö oli nukuttu hyvin ja kroppa oli tosi rennon tuntuinen. Reilu annos puuroa, hetki muita touhuja ja sitten kunnon ruokaa naamaan. Klo 11 starttasi auto kohti Kangasalaa, jossa lämmittelyt lähtivät käyntiin noin tunti ennen erän starttia. Paikat aukesivat erittäin hyvin, ja tunne oli sellainen, että tänään voi tulla erittäin hyviä tuloksia. Niinhän sitä luulisi...
Aitajuoksu
Yksi lämmittelystartti lupasi hyvää, ja pian käskettiin jo telineisiin. Paukusta liikkellelähtö meni ihan ok, ja ensimmäiselle aidalle tultiin niin kuin pitää. Ensimmäinen aitaväli meni myös kolmella askeleella, eli vauhti pysyi hyvin yllä. Toisella aidalla tapahtui sitten lähis pahin mahdollinen, vihlaisu sisäreiteen. Sain jollakin ihmeen kaupalla kammettua itseni maaliin ajassa 17,51s, joka oli suorituksena niin ehjä kuin tällä taustalla voi olla. Samalla kuitenkin tiesin, että ottelu kokonaisuudessaan meni siinä, reisikipu ei ollut menossa mihinkään, päinvastoin.
![]() |
| Tyylillä. Kohta paukahti |
Korkeushyppy
Jätin tarkoituksella lämmittelyhypyt pois, katsoin yhdellä askelmerkin paikalleen, ja toivoin parasta. Aloituskorkeudeksi otin 140 hyppyjen minimoimiseksi, kovin montaa jalka ei todennäköisesti kestäisi. Vauhtia hölkkäsin patjan lähelle, ja viimeiset kolme askelta vasta kiihdytin. 140 helposti ensimmäisellä, jes! 145 meni viime vuonna kolmannella, tällä kertaa homma toimi ja sekin meni ensimmäisellä. Ikävä kyllä tekniikasta tuli kuvaa, en pystynyt tekemään oikealla jalalla yhtään mitään, ja 150 jäi sitä myöten haaveeksi.
![]() |
| Tää on mun leipälaji. Ei paljon vapaata jalkaa käännetty muualle, kuin suoraan eteen |
Kuulantyöntö
Päässä pyöri vain, että mitenkähän tästä nyt jatketaan, vai jatketaanko. Sain jotenkuten työnnettyä kolme, muttei niistä sen enempää, tulos 15,91m on tilanteeseen nähden ihan hyvä. Kisatilanteessa kaksi kolmesta työnnöstä oli niin hyviä kuin ne tuossa tilanteessa nyt voivat olla. Kuluneella viikolla tuosta meni tosin vielä 17cm pidemmälle paikaltaan.
![]() |
Tässä harmitti kaikista eniten, en vieläkään päässyt tekemään kunnon tulosta! Oli aivan järjetöntä lähteä hölkkäämään, mutta jostain kumman syystä lähdin. Aikaa kului 39,90s joka toi kilpailussa huikeat 38 pistettä, mutta yhtään enempää ei vain päässyt, enkä yrittänytkään. Tulipahan edes pohjatulos ensi vuodelle...
![]() |
| Mietin vain, että mitähän hemmettiä oon tekemässä |
Pituushyppy
Mielessä pyöri se, että erän kolmanteen sijaan oli muiden kisaajien erinäisistä vammoista johtuen vielä kelpo mahdollisuudet, hyppäsin siis 5 askeleen vauhdilla. Tulos 364 kannattanee merkitä jonnekin historian kirjoihin, noin lyhyellä vauhdilla ei ole taittu kisahistoriassa hypätä.
Keihäänheitto
Nyt alkoi taas harmittaa entistä enemmän. Yksi lämmittelykokeilu, ristiaskeleistahan ei tule krampanneella sisäreidellä mitään. Viimeistään lantion kääntö toi sen verran pahaa venytystä, että lähdin tekemään tulosta pelkällä ristiaskelkävelyllä. Lähes paikaltaan ensimmäisellä 42m, toisella 43m ja viimeiseen sitten ladattiin kaikki, ja otin hieman kovemman vauhdin. 45.57m lähes pelkällä kädellä ja täysin arvatulla askelmerkillä. Ensimmäinen vitosella alkava heitto olisi ollut mahdollinen, mutta se jäi nyt ensi vuodelle.
![]() |
| Vauhtia nolla |
800m en lähtenyt juoksemaan, kuten arvata saattaa, ja näin loppupisteet 3059. Kun kohdalle osuu toistaiseksi pahin loukkaantuminen, tuntuu melko turhalta lässyttää hyvistä suorituksista. Siltikin, onnistuin lajeissa niin hyvin kuin se oli vain mahdollista. Nyt levätään mies kuntoon, ja lähdetään kohti uutta nousua.






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti