Sata ja yksi tapaa epäonnistua

Tämä ja viime kesä ovat tuoneet esiin niitä reenaamisen monimuotoisuuden iloja! Koskaan ei nimittäin voi tietää, että millä tavalla tällä kertaa epäonnistuu. Viime kesänä tein hyvällä fysiikalla ja melko hyvällä tekniikalla heittoja, jotka olivat pääosin lyhyitä. Tänä kesänä taas olen tehnyt huonolla fysiikalla ja kehnohkolla tekniikalla paljon ja tasaisesti heittoja, jotka ovat pidempiä.

- Viime kesänä penkistä nousi 130 kiloa helposti, tällä hetkellä saan räpellettyä ehkä 115.
- Etukyykky viime vuonna 140, nyt 150.
- Kuulanheittotuloksista (=räjähtävä voima) -10%
- Viime kesänä ei (muistaakseni) vammoja, nyt sisäreisi vaivaa jatkuvasti

Viime vuonna lähes joka heittokerralla lävähti yhdestä kolmeen heittoa, joissa repäisy tuntui hauiksesta välilihan kautta jalkapöytään niin, että muutama metri tuli lisää pelkästä kiljumisesta. Tänä vuonna on taas ollut aivan sama osuuko tekniikka enemmän vai vähemmän sinne päin, kymmenen pisintä kaarta ovat silti olleet täsmälleen saman mittaisia. Tuloksen kannalta on ollut aivan sama, syökö suorituksen aikana vapaalla kädellä pingviinitöttöröä vai onko naamaan heitetty kaikki kaapista löytyvät piristeet, ja keskittymisen aikana huudatettu euroviisumetallia korvat soiden.

Nuoret lahjakkuudet

Kuten jo aiemmin vinkkasin, kiekossa tapahtui selvä tason hyppäys tuosta 40 - 42 metrin junnaamisesta (1,5 kg). Yli 43 m kaaria on tullut viikon sisään jo yli 15 kpl, ja pisimmillään tömähdys kuului 44.12 metrin päästä. Heittona tuo oli puhdas ja rento, mutta ei millään tavalla säväyttävän hyvä, tai edes kovin hyvä. Lähinnä suoritus ilman sähellystä. Kun tukijalka löytäisi tiensä aiemmin maahan, ja yläkroppa ei menisi raketin lailla sektorin suuntaan, 47 m viivan pölähtäminenkin olisi hyvin mahdollista. Se vaatii kuitenkin erityisesti tuota tukijalkaa, koska kaaret ovat aivan liian matalia lentääkseen pitkälle

Katsoin miesten 100 m finaalin telkkarista. Jännitti vähän.

Metri sinne, metri tänne, noilla tuloksilla ei kuitenkaan ole väliä, koska kuluneet kaksi kesää ovat olleet silkkaa paskaa. Viime kesänä toimi lähes kaikki muu, paitsi keskikropan kiertäjät. Toisin sanoen, tärkeimmät mitä heittämiseen tarvitaan. Tänä kesänä ainoa toiminut asia on lepopäivien rytmittäminen reenin sekaan, mutta kalenterinhallintataidoilla ei näissä hommissa valitettavasti paljon saada aikaan. Mutta kun (tai siis jos osaisi) yhdistää viime kesältä loistavasti toimineen fysiikkareenin, sopivan lepojaksotuksen ja mukavasti ympärillä soljuvan siviilielämän, niin toiveet ovat korkealla parin alakuloisemman vuoden jälkeen.

Kankaanpään inkkariteltta

Irtiottokyvyn puute on ongelma. Olen kokeillut juoksuvetoja, eivät auta. Olen kokeillut punttia, ei auta. Olen kokeillut lepoa, ei auta. Olen kokeillut herätteleviä toistoja, eikä auta. 30 000 km 7 kuukauteen taisi olla reisille sellaista myrkkyä, ettei siitä paranna kuin aika ja huoltotoimet.