Tänään on maailman
tärkein päivä.
Tuohon kiteytyy paljon. En ole oikein ikinä edennyt minkään
reeniohjelman mukaan, mutta tänä vuonna olen tehnyt sitä vielä aiempiakin
vuosia vähemmän. En näe suurtakaan ideaa siinä, jos valtaisan kehityshypyn toivossa vaihtaa 5x5-ohjelman
3x4-metodiin höystettynä kahdella lisäliikkeellä. Saati sitten sillä, että
päättää alkaa käydä kahdesti viikossa lenkillä, ja kerran pelaamassa
höyrypalloa. Tärkeää on pitää selvänä mielessään tavoite, sekä työkalut sinne
pääsemiseksi. En voi myöskään kehua reenanneeni koskaan kovaa, mutta kuitenkin
sen verran kovaa, että reenien liiallinen ja vääränlainen tekeminen on
hidastanut tavoitteisiin pääsyä. Välillä on osuttu maaliin, välillä huti, mutta
asioita on aina tulkittu jälkikäteen.
Tänä vuonna muutin tuon. Nykyään yritän parhaani
mukaan arvata jo etukäteen, mikä tänään tehty asia edistää parhaiten
tavoitteiden saavuttamista. Siinä sivutuotteena on tullut myös hyvin itsevarma
ja luottavainen olo. Toisina päivinä olen hakannut tukevia erikoisliikkeitä
sarja toisensa perään ylimääräisenä, ja toisina taas jäänyt kotiin katsomaan
pienen lapsen touhuja, vaikka vuorossa piti olla viikon ”kovin ja kehittävin”
reeni. Tiedä sitten, onko kyseessä isyyden tuoma kypsyminen, mutta höntyilyn
jäädessä pois on jokaisella reenillä nyt ollut tarkoitus, ja useimmiten ollut
vielä eteenpäin vievä vaikutus. Voin kertoa, että varsinkin heittoreenien
jälkeen on olo kuin hakatulla hylkeellä. Miksi taas minä, tulee vaan
mieleen kysyä. Näinä aamuina on ihan turha lähteä kokeilemaan onneaan ja
riuhtomaan. Perinteisesti toukokuussa olen ollut hyvässä kunnossa, kesä-,
heinä- ja ehkä elokuunkin kärsinyt tasannevaiheesta ja sitten syyskuun
taiteessa taas parantanut. Nyt nousua on ollut koko kesä, aina toukokuun alusta
asti.
Kesä on muutenkin edennyt vauhdilla, ja olen käynyt
heittämässä 1 – 2 kertaa viikossa, tehnyt yhden isojen rautojen puntin ja
satunnaisesti harrastanut jotain kevyttä siihen viereen. Kahdesta kolmeen
reeniä viikossa, ei kuulosta kovin kovalta, eihän? Ei varmasti niin. Mutta se
on toiminut. Kovimman työn olen tehnyt syksyllä ja keväällä, joten tyhmintä
olisi nollata tuo hyöty vetämällä kesä ylenmäärin suorituksia kehnoista
lähtökohdista. Aiemmin on ollut hieman sitä vikaa, että olen päivästä toiseen mennyt
katsomaan, että josko se väline lentäisi tänään hieman paremmin. Harvoin se
lensi, joskus kylläkin. Vaikka tavallaan virheeni tiesin, niin usein tuli
haettua onnistumisia toistomäärän lisäämisellä ja todennäköisyyksiin
luottamisella. Nyt olen vähentänyt määrää, mutta panostanut siihen, että kaikessa
tekemisessä on todellakin järkeä. Sama homma toiminee myös työnhaussa. Olen
hakenut noin 86 eri lääkärin virkaa, enkä ole päässyt niistä yhteenkään.
Inssihommat sitten yllättäen ovat tärpänneet hieman paremmin kohdennetulla
haulla.
Tämä on nurinkurista. Nykyään päivittäisestä tekemisestä kirjoittaminen
tuntuu jotenkin tyhjänpäiväiseltä, vaikka se on lopulta kaikista tärkein asia.
Siltikin, tämän päivän onnistuminen penkissä ei korreloi juuri mitenkään viiden
viikon päässä siintävään kuntohuippuun. Sen sijaan tämän viikon suunnitelma liittyy siihen hyvin paljon. Tänään 1.8. tehtiin kovia penkkinostoja, tempausta ja yleistä
toiminnallisuutta parantavia hommia, ja hierottiin viimein monen mutkan jälkeen
jalkojan hieman auki. Sitten vähän levätään, hierotaan uudestaan ja otetaan
suhteellisen kova heittoreeni. Taaskin on mätkitty olo,
joten sitten taas levätään päivä pari, kunnes ollaan valmiita. Näin viikkoon
sujahtaa 2 reeniä ja 2 hierontaa, joista kaikista vielä palaudutaan
mallikkaasti seuraavaan koitokseen. Vuorossa onkin sitten viimeinen ”työviikko” vuodesta,
ja sitten vain levätään ja heitetään. Aina kulloisenkin päivän olotilan mukaan.
Ps. numeroitakin löytyy, onhan pelkkä teksti aika tylsää.
Katso vielä yksi kirjoitus alaspäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti