Vuoden 2017 pannukakku

Vuodet eivät totisesti ole veljiä keskenään. Olen tässä jo noin kuukautta suunniteltua aiemmin pakkaamassa heittotarpeita jonnekin muuttolaatikkojen syövereihin melko apein mielin ja vähintäänkin turhautuneena. Talvella tein jokseenkin hyvää työtä, mutta lopputuloksena oli  sittenkin vain reunoilta palanut pannukakku, joka on keskeltä vain puoliraakaa velliä. Ei muuta kuin hilloa päälle ja uskotellaan vaimolle, että hyvää on.

Kun pannukakku menee pilalle, niin vika on joko reseptissä tai kokissa. Tällä kertaa molemmissa. Otin tietoisen riskin, ja aerobinen liikunta oli hyvin minimaalista koko kauden. Priorisoin vähäisen reeniajan voimanhankintaan, ja lopputulos on tässä. Olen kyllä helkkarin vahva, mutta auttaisko joku mut tästä sohvalta ylös kun en itse pääse. Toinen virhe oli se, että en malttanut olla tekemättä maksimirautanostoja näin kesän heittokaudella. Heinäkuun puolivälissä penkkienkkaan kerralla+7,5 kg (150 kg) ja rinnallevetoon elokuun alussa 122,5 kg uusiksi ennätyslukemiksi. Penkissä olisi vielä ollut varaakin parantaa, rinnallevedossa 125 kg taas tuli syliin niin että rannetta paranneltiin pari viikkoa. Ja kun tämän pannukakun kokki koki olevansa supermies, onhan päällä sininen paita, niin oikeaa lepoa ei kesään mahtunut. ”Lepohetkinä” oltiin joko ulkomailla työmatkoilla, tai sitten elettiin yksinhuoltajasimulaattoria nipistäen pois viimeisetkin voimanrippeet.

Kaivetaan positiivista! Suurimmat liikkuvuusongelmat sain pois, tosin liian myöhään. Hankittu voima myöskin säilyy taustalla, ylläpito on monin verroin helpompaa kuin uuden rakentaminen. Kiekossa sain myös monta teknistä palasta lisää hiottua, vaikka kokonaista niistä ei vielä tullut. Lisäksi luulen löytäneeni reseptin, jolla voimaa kertyy vähän niin kuin itsestään. Kuulostipa douppaukselta. No, niin tärkeää tämä ei ole että tarvisi lähteä niihin touhuihin pelleilemään.

Ensi vuosi on monella tapaa vedenjakaja. Niin monta sataa tuntia (ja euroa) tähän uppoaa vuodessa, että olen kyseenalaistanut tekemisen mielekkyyttä tasaisin väliajoin, mutta todennut silti haluavani kokeilla rahkeitani. Kerron kuitenkin salaisuuden. Reenaaminen ja tuloksenteko ei ole rankkaa, palautuminen on. Siinä vaiheessa kun huippuveto ei pysty enää korvaamaan kaikkia reenaamisen aiheuttamia kärsimyksiä, niin on parasta pakata kamat kasaan, ja tehdä jotain ihan muuta.

Mutta ei vielä.