Can someone else Just Do It?

Väsymys on vain mielen heikkoutta, mä annan itsestäni aina satakymmenen prossaa ja selviän kaikesta voittajana, koska mun seinällä on tsemppaava kuva leijonasta ja jostain motivaatiolauseesta, jota se leijona ei sitten tasan varmasti ole sanonut. Ajatelkaa nyt itse leijonaa, joka kiipeää maasta puun latvaan ja takaisin kakskytyks kertaa amrappia ihan wodina aina kun ei metsästä gaselleja. Ei tolkun hiventä.

Oikeasti olen ihan helkkarin rikki. Lapsiperheen elämää vissiin. Töissä pitää nuorena insinöörinä tuoda taloon sitä ihanaa uutta näkemystä, ja olla muutenkin dynaaminen ja aina valmiina kuin partiopoika. Ja jos joskus pääsee virka-aikaan lähtemään kotiin, niin edessä on tietysti iltavuoro naperon kanssa. Normihommia, eilen pidin vessapaperirullaa puolen metrin korkeudella lattiasta, jotta lego-ukot voivat laskea siitä läpi. Reilun puolen tunnin urakka. Ja uskokaa tai älkää, niin tätä voi leikkiä väärin ja sen saa todellakin kuulla.

Opiskeluaikoina tapana oli, että ennen reenin kovimpia sarjoja pidettiin kovaa puhinaa ja melskettä, ja puhuttiin itselle motivointilauseita siihen tyyliin, että tottakai sä pystyt, sen takia sä täällä oot! Nykyään puhina on ihan samanlaista, mutta mielessä pyörii vain ”ihan sama pystytkö vai et, miks sä edes oot täällä? Mee kotiin nukkumaan.” Ihmisen kroppa ja mieli on vähän samaa sorttia kuin vastavirtaan uiminen: Ne laittaa sut lopulta ojennukseen vaikka kuinka pyristelisit. Joko kertalyönnillä tai väsyttämällä, mutta laittaa kumminkin. Jos et usko, niin et ole pyristellyt tarpeeksi kauan.

Muuten kulkee helkkarin hyvin. Hierotutin tänään vatsalihakset, ja auttoi ihan tolkuttomasti! On kova suunnitelma olla ensi kesänä kovemmassa kunnossa kuin ikinä, ja sitten se kolmekymppiä pamahtaakin mittariin. Tarttis varmaan miettiä uudestaan, että onko tässä niin tolkkua yrittää tulla aina hitusen vahvemmaksi.