Tänään kulki niin hyvin, että nyt täytyy vetää jarrua. Se on
ehkä isoin oppi tässä vuosien varrella. Aiempina nuoruuden innon vuosina
huippuhyvä reeni tuli aina tulkittua ”uudeksi normaalitasoksi”, ja siitähän
jatkettiin kahta kovempaa, kunnes tuli stoppi. Nyt kun taso hyppää ylöspäin,
niin osaa jo vetää hetken tauko ja lähteä kevyemmän kautta lisäämään rasitusta pykälän kovemmaksi.
Pitkäjänteisyys on tässä vaiheessa tärkein asia jos eteenpäin haluaa mennä, ja se
tässä olisi tarkoitus.
Ensimmäisenä lämmittelyn päätteeksi otin 500 m soudun. Kello
pysähtyi aikaan 1:32,5. Ennätysparannus 3 sekuntia, ja aivan yhtä tiukille en
vetänyt kuin tuossa edellisessä kovassa. Tuo on hirveä soutumatka, yritän
ensimmäisen 300 m vetää silmät kiinni, ja viimeiset 200 m mennä 5 vetoa
kerrallaan. Tuskaa se on, mutta on siitä iloakin. Kun happi kulkee, niin se
näkyy positiivisena kaikkialla.
Kuten vaikka siinä, että kyykkyjä jaksaa tehdä enemmän kuin
kolme. Jalatkin alkaa olla kunnossa,
etukyykyssä 8 x 120 kg ja 1 x 150 kg kohtuuhelposti, 4x140 kg vähän
tiukempanakin. Vähän lisäpitoa ylävartaloon, niin haviteltu 180 alkaa olla lähettyvillä. Ajamisen määrä on vähentynyt niin, että askelkyykkykin onnistuu.
Viime vuonna ei onnistunut. Penkissä pomputtomana viikon sisään 4 x 125 kg ja pompulla 1 x
145 kg, ja seuraavan parin kuukauden reenisyklissä pitäisi pamahtaa kovaa yli.
Pienet mutta merkitykselliset edistysaskeleet eivät ole
löytyneet salilta. Ne ovat löytyneet uima-altaasta. Syyskuun lopusta
uintikertoja on tullut 18 (viime reenivuosi 2 kpl) matkana 200 – 1300 per
kerta, yhteensä 14150 m, (ka 786 m). Uinti on sikäli loistavaa tekemistä, että
se pitää keskikropan hereillä, huoltaa paikkoja ja kierrättää keuhkoissa olevaa
mönjää sen mukaan miten haluaa mennä. Kunhan pysyy pinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti