Kolmekymppinen?

Kohta lähtee käyntiin elon neljäs vuosikymmen. Kolotusten vuosikymmen, kuulemma. Ja kun neljäkymmentä tulee täyteen, niin sitten läskiä tarttuu pelkästä ruoan hajustakin. Hah.

Alla on kuva. Valkeapaitainen pojankloppi, armeijasta juuri vapautunut ja poikien kanssaa Interreilaamassa jossakin Zagrebin perukoilla. Ikää karvan vaille 20 vuotta, ja mieli täynnä intoa! Keskimmäisellä pojalla on 25 vuotta mittarissa, reenivuosia noin viisi takana ja vähän jo lihaa kertynyt luiden ympärille. Oikealla sama kaveri tänään, 29 vuoden ja 7 kuukauden kokemuksella. Voimaa on kertynyt, kropan pienistä kolotuksista saisi tehtyä vähintään D-hintaluokan pokkarin ja pientä pehmeyttä keräämällä ovat taudit pysyneet viime vuodet poissa.

Muutamat viime vuodet ovat olleet vähän hankalia, mutta tänään taas hymyilen. Sinetöin oman ikääntymiseni toteamalla, että tärkeintä on olla terve. Kuulostaa niin pappojen horinoilta, että voisi hyvin luulla mittariin tulevan 50, mutta näin se vaan on. Reenatessa tunnelmat ovat kovin kaksijakoiset. Toisaalta olen pystynyt paljon enempään kuin olisin ikinä uskonut, ja toisaalta tuntuu että lähes kaikessa pystyy vielä parantamaan.

Usein jossitellaan sitä, että saisinpa puhua kymmenen vuotta nuoremmalle itselleni järkeä. Ajattelin olla erilainen nuori, ja puhua jo nyt tolkkua päähän tulevaisuuden 30 vuotta täyttäneelle itselleni. Ihan ensimmäisenä päässä kannattaa pitää se, että uusien asioiden pelkääminen on kovin hölmöä. Jos perhoset (tai joku vähän isompikin, kuten vaikka strutsi) pyörii vatsanpohjalla, kannattaa useimmiten tehdä kuin jättää tekemättä. Toisena neuvona on se, että pidä hyvää huolta selästäsi. Pullistunut välilevy on lähes yhtä helppoa löytää mistä tahansa porukasta, kuin kepun kannattaja. Jos noiden lisäksi vielä muistat pitää silmän auki ja nauttia maailman pienestä ja suuresta kauneudesta, niin tuskin se vuosikymmen kovin pahasti pieleen menee.