6.9.2011

Pakko se on myöntää, että onnistuin paremmin kuin uskoin!

Kiitän ja kumarran, kausi 2010-2011 on paketoitu näiltä osin, ja erittäinkin hyvillä mielin! Niin matkan aikana tehty työ kuin tuloksetkin olivat jopa enemmän kuin odotin, vaikka tarkoitus oli ottaa iso askel eteenpäin. Nyt on hetki aikaa olla tyytyväinen, paikkailla jumit ja pienimuotoiset vammat, sekä ennen kaikkea ajatella hetki jotain aivan muuta. Mitä sitten on tapahtunut?

Muutama hetki sitten juttelin tässä postissa siitä, kuinka paljon odotettua parempia tuloksia tuli vähän kuin itsestään. Liian helposti. Tiesin kuitenkin, että parempaa on tulossa, ja ongelma oli vain se, millä ne saisi esille. Kuulostaa helpolta, muttei ole: Rentoudu. Rentous, hyvä mieli ja positiiviset ajatukset harvoin saavat aikaan mitään huonoakaan. Ja jos rentoutta ei löydy itsestään, sitä saa ostettua rahalla. Tällä kertaa yhdistin nuo, ja normaaliin rentouteen otin pientä lisää muutamalla eurolla, suuntaamalla Marsun© kanssa Laajavuoren kylpylään vain olemaan viikonlopuks. 37°C allas, illallisbuffet, runsain näkemäni aamupalapöytä, upeat maisemat, aamu-uinnit, hieno syyskeli, omaan tahtiin suunniteltu aikataulu ja kelpo seura, näin muutamia mainitakseni, toimivat juuri niin hyvin kuin voivatkin. Otin muuten noin vuosi sitten tavoitteeksi opetella perhosuintia. Harjoitustunteja on ehkä 3, mutta alla on tulos ;) En siis omaa minkäänlaista uintitaustaa, tää menee vaan kategoriaan "Hauska kokeilla"!



Oikeastaan suoraan tuolta reissulta, 1h ajamisten + 1h kyydissä istumisen jälkeen lähdin lähes samalla vauhdilla urheilukentälle, koska olo oli parempi kuin ikuisiin aikoihin. "Katsoin ulos ikkunasta, ja tiesin että tänään on minun päiväni", vai miten se meni?
Klikkaamalla ylläolevaa kuvaa saatte taulukon auki, mikä näyttää, että 5.9.2011 oli todellakin hyvä päivä. Kun samalla kerralla saa tehtyä oman ennätyksen jokaisessa näistä nopeusvoimatesteistä (ks. video) niin 4 kuin 5 kilon kuulilla, joutuu oikein miettimään tapoja miten tuulettaisi, ettei tule kahta samanlaista. Taulukkoon on siis kerätty paremmuusjärjestykseen heittokerrat, kerran paras tulos huomioiden. Taulukosta puuttuu PYT 4kg kohdalta tulos vuodelta 2009, joka on 15.39, eli siitä on tultu reilut 5 metriä ylöspäin, mitä pidän enemmän kuin jonain.

KAIKENKATTAVA ANALYSOINTIOSIO
PLUSSAT: Ehkä eniten plus-merkkejä vuoden saldosta antaa se, että vuoden 2011 tulokset on poikkeuksetta listan ylimpinä Tämän vuoden 5kg tulokset on aika lailla samoja, kuin viime vuoden 4kg vastaavat. Oon ilmeisestikin tullut siis vahvemmaks!

NOPEA KEHITYS: Toukouun 23.pvästä Heinäkuun 15.pvään tuli aikamoinen suvantovaihe voimailun suhteen. Oli tautia, kertausharjoitusta, ulkomaanmatkaa ja juhannusta, melkein 2kk vain kahdella säälittävällä punttisalikäynnillä, ja tästä johtuen kaikista listoista löytyy vuoden 2011 huonoimpina tuloksina 16.7. tehdyt. Tästä 10pvä eteenpäin, 3 punttireeniä ajatuksella ja loppun asti, ja 30.&31.7. kokeilemaan uuden kerran, ja tulostaso nousi käsittämättömän paljon. Kahdessa viikossakin saa siis aikaan ihmeitä! :) Lisättäköön, että kreatiinikuuri alkoi 21.7, ja loppui muuten 4.9. Saa nähdä miten käy tuloksille vaikka viikossa, montako metriä on kreatiinilisää.

TEKEMISET VUODEN AIKANA: Jutta Urpilaisen sanoin, aivan aluksi haluan esitellä teille vuoden aikana tehdyt määrät. Näillä tänne asti mentiin. Puntillakäyntiä on hirveän vähän, aivan hirveän vähän. Tuo on vain noin 5 kertaa kuukaudessa! Korjataan...
Koska tärkein tavoite on ja oli pysyä terveenä ja ehjänä, venyttelyä lisään myös. Vuoteen tulee noin 350h tekemistä, mitä en pidä hirveän paljona, mutta riittävänä kuitenkin. Tauteineen ehkä 400-450 on omalla kohdalla maksimi, riippuen vähän pitkien airobisten lenkkien määrästä.

NOPEUSVOIMAN HANKKIMINEN: Tämäntapaisella hakusanalla on tultu blogiin yllättävän paljon, valaistaan siis omaa tekemistä lyhyesti. Eristäviä liikkeitä, tai aivan tappiin asti tehtyjä sarjoja en juurikaan harrasta. Ne kyllä kasvattavat lihasmassaa tehokkaasti, mutta myös kangistavat ja jumittavat, nopeusvoima ja raaka voima kun ovat kaksi lähes täysin eri asiaa. Siis monipuolisten liikkeiden pariin! Paras ystävä tässä on, yllätys yllätys, levytanko. Kyykyt, rinnalleveto, työntö, ja penkkipunnerrus ehdottomasti mukaan ohjelmaan siis, ja tietysti kuntopallot! Sarjojen suunnittelu on sitten taitolaji. Liian isolla painolla ei saa tehtyä liikettä tehokkaasti, ja pienillä painoilla tehdessä voima ei kehity. Siis --> Tee jaksottain lyhyitä sarjoja lisävoiman hankkimiseksi, ja pidä nopeutta yllä käyttämällä painoja, joilla terävä ja teknisesti puhdas toisto onnistuu. Puhdas siksi, että pysyt ehjänä pidempään kuin kuukauden kerrallaan. Tämän linjan totesin hyväksi, ja sitä myös jatkan.

PARANNETTAVAA: Raaka voima ei kehittynyt niin paljon kuin olisin halunnut. Toisaalta juuri sen verran, kun töitä sen eteen tein. Eniten kuitenkin parantaisin asioiden priorisointia; parempia kokonaisuuksia, eikä rääppimistä sieltä täältä. Syöminen on ollut kunnossa, mutta nukkuminen on ollut välillä aivan erinomaista, välillä täyttä tuskaa.

_____________________________________________________________________

ENTÄS SE TULEVA?

Tästä vuodesta lähdetään parantamaan. Se tuntuu jotenkin hankalalta nyt, mutta niin se tuntui myös viime vuonna. Miten tästä nyt muka päääsen ylöspäin? Tässä vaiheessa kannattaa aina katsoa motivaatiovideo, missä kuulantyönnön olympiavoittaja ottaa rinnallevedossa melko helpon näköisesti 175kg. Jos hän pystyy, miksen minäkin. Usko siis vain itseesi.

Menneen vuoden teema oli voima, tulevan vuoden taas voima&nopeus. Se tulee tarkoittamaan erittäin monta päivää penikkakipujen kanssa, Pirkkahallin tartan kun on suoraan betonin päällä. Tavoitteet on tarkotus pyöritellä valmiiksi ennen kuin alotan työnteon uudestaan, tämän kuukauden puolella siis.

Voimanhankinnan ikävänä puolena on se, että massaa kertyy myös lisää. Kesällä se oli matalimmillaan 92.x kg, ja nyt se on taas 96kg, kiitos kerääntyneiden nesteiden. Jos jotain arvaan, niin paino käy 104-105kg lukemissa talvella, ja tulee kesäksi takaisin alimmillaan 97kg:hen. Naureskellaan sitten myöhemmin kuinka väärässä olin :)

Yrittämällä harvoin häviää!
Tunnelmakuvien myötä kiitos kaikille, myös itselleni. Elämä jatkuu uusin haastein, niistä lisää myöhemmin! Loistavaa syksyä, talvea, kevättä ja loppuelämää kaikille aivan tasapuolisesti, että tulee kaikille hyvä mieli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...