2.4.2014

Seikkailu Keski-Suomessa

Tänään oli jo päivällä niin kova vauhti, että ajattelin lähteä samaa hyvää fiilistä pitämään kaupungille. Vastaanotto oli kuitenkin aika kylmä, enkä tiedä mistä tuo johtui. Kokemuksesta kuitenkin tiesin, että alku uudella seudulla voi olla hieman vaikea, ja pitää vain jatkaa sinnikkäästi yrittämistä, kyllä jossain vaiheessa jokaisella tärppää. Olin pistänyt kaikki parhaat vaatteet kuitenkin päälle, mutta sehän ei ketään kiinnostanut. Tänään ei kuitenkaan tärpännyt. Hirveästi kuului valitusta liian pienistä koosta, mutta sille ei saa tehtyä mitään ellei omista valtavaa rahasummaa. Kun olin kuitenkin kerran reissuun lähtenyt, niin yritin sinnikkäästi. Yksi ihan nätti oli melko lähellä, mutta ei aivan kuitenkaan natsannut. Erään toisen kanssa kävi niin, että kaikki tuntui synkkaavan ja olevan kohdallaan, mutta se oli aivan liian lyhyt, sen näki jo kaukaa. Liian lyhyistä ei vain ole mitään iloa. Olo ei ollut hirveän motivoitunut, kun kropassa olivat jäykkiä ne paikat, joiden olisi pitänyt olla notkeat, ja taas aivan löysiä ne, joiden olisi pitänyt olla jännittyneinä. Onneksi aina taitavalla kädellä voi pelastaa tämmöiset pienet murheet.

Näin

Suomennetaan hieman. Työpäivä meni matkatessa, 450km niin kovaa kuin rellu vain kulki. Päätin kuitenkin lähteä kiekkohäkkiin tekemään ensimmäiset ulkoheitot, aurinko paistoi mutta lämpömittari oli tukevasti yhden asteen plussan puolella. Kelpaa mulle. Vedin todellakin kaikki vaatteet päälle, ylikerrassa oli neljä kerrosta eikä kylmä päässyt tulemaan. Pettymys noin 10km päässä olevalle heittohäkille päästessä oli rajaton, kun rinki oli aivan liian pieni, moukaririnki eikä kiekkorinki. Saakelin saakeli, samalla rahalla olisi tehnyt isomman mistä voisi heittää molempia. Päätin kuitenkin heitellä siitä, kerran kun paikanpäälle tultiin. Heittoja tuli semmoinen 20 – 30 kpl, joista aivan pari tuntui ihan kelvollisilta, ja muut olivat sitten aikamoista läiskimistä. Liian pienessä ringissä on kuitenkin lähes mahdoton saada mitään fiksua aikaan. Kaikesta istumisesta johtuen kropan kierto tuntui mahdottomalta, ja yläkroppa oli erittäin vetelä. Sen verran bluffasin tuolla ylhäällä, ettei käsi ollut taitava eikä vireessä.



3 kommenttia:

  1. missä tuo rinki on? jos saa udella.. :D

    VastaaPoista
  2. no niin mä vähän arvelinkin.. :D Tuttu rinki itsellekin..muutamat pikkukisat/pm-kisat käyty siellä heittelemässä.. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...