Kolmanteen reeniin lähdin nöyrän kunnioituksen kera, huoltotoimenpiteet eivät olleet onnistuneet aivan niin hyvin kuin toivoin. Yläkerroksissa ulvonut koira toimi herätyskellona jo ennen aamukuutta, mutta jatkoin sitkeästi uniani aina varttia yli seitsemään asti. Ruoka naamariin, ja vähän vaille yhdeksän oltiin aloittamassa jo ensimmäisen viikon viimeistä reeniä. Ensimmäinen viiko on pitkälti volyymiä, ja jälkimmäisellä viikolla tulee sitten vähemmän toistoja isommalla raudalla.
Penkki: Koska edellisessä reenissä 4x6 vain hieman suuremmalla painolla teki tiukkaa, en ollut kovin toiveikas tuosta 4x8 tulemisesta. Sarja kerrallaan nuo menivät kuitenkin hyvin, ja viimeisessä sain tehtyä pari toistoa hyvin varastoon. Vaisto sanoi, että tee vielä 1- 2, mutta järki sanoi että noista seuraisi sellainen jumi, josta ei kahdessa päivässä noustaisi. Lopputulos kuitenkin hyvä, tästä on kiva jatkaa. Ensi viikolla sarjojen painoja saatetaan nostaa jos hyvältä tuntuu, ja toivottavasti tuntuu.
Kyykky: Lähtöasetelmat olivat karmeat. Viimeksi 4x6 tuntui kamalalta, ja nyt olisi vuorossa 5x8. Ensimmäinen sarja meni hyvin, toisessa sähläsin laskennassa ja saatoin tehdä yhden ylimääräisen. Kolmannessa hapot alkoivat jo todella hiipiä, ja kahteen viimiseen käytin vyötä. Selkä kesti jokaisen sarjan ja jokaisen toiston täysin ilman ongelmia, mutta hapot jaloissa olivat loppua kohti melko rajut. Suunniteltu 5x8 kuitenkin oli saavutettu, ja hyvä niin. Ensi viikolla sitten kunnolla progressiota kehiin.
Apuliikkeet: Pystypunnerrus käsipainoilla on ilkeää, varsinkin painojen ottaminen ylös. 27,5 kg x 4x5 per käsi, takareisirutistus 40 kg 2x6 kaikki putkeen ja hieman vatsoja väliin. Vinopenkin korvasin pakon edessä flyerseilla, mutta kun en perhana osaa tehdä niitä.
Illalla vielä kevyt 1 km uinti paikkojen palautukseen. Venytellä ja rullailla olisi pitänyt paljon, mutta pyhitän huomisen sille. Jalat ovat aika poikki, yläkroppa ei niinkään.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti