6.1.2015

2+1 -systeemi, kuulumiset kahden reenin jälkeen

Kuulumiset kahden reenin jälkeen. Alku on ollut juuri sen verran tiukka, kun sen odotinkin olevan. Lauantaina kahden tunnin puserrus, ensimmäisenä liikkeenä sotilaspenkin 4x6 82,5 % painolla. Erityisesti rinnaltalähtö oli melko tukkoinen joulutauosta johtuen, mutta sain kaikki sarjat kunnialla läpi, ja vielä viimeisee sarjaan kaksi toistoa ylimääräistä. Etukyykyssä samat sarjat ja prosentit, enkä lähtenyt haalimaan toistoja yhtään kirjoitettua enempää, koska asento lähti kaatumaan eteenpäin, mikä rasitti selkää melko paljon. Apuliikkeinä pystypunnerrus käsipainoilla ilman selkänojaa 4x8x22,5 kg, nosto meni pääosin olkapäälle kuten piti, eikä ojentaja joutunut koville. Takareisirutistus 3x6x45kg per jalka ja vinopenkki smithissä 3x6x60kg hieman normaalia leveämmällä otteella.


Seuraavana päivänä paikkoja jomotti jonkun verran, ja tiesin että jumi pitää saada jotenkin pois. 30 min kuntopyöräilyä, hieman soudun sykearvojen hakuaa ja näiden päälle verryttelyä ja putkirullausta, jotta ollaan valmis seuraavaan reeniin. Apu tästä huoltokerrasta oli aika merkittävä. Merkittävämpi, kuin turhanpäiväiseen blogin kirjoittamisesta :)


Viime kerralla tätä ohjelmaa tehdessä en kirjoittanut tarpeeksi hyvin kaikkia tuntemuksia ylös, joten nyt sen teen. Toinen reeni maanantaina, lähtö töihin klo 7:30, paluu hieman ennen iltaseitsemää ja suoraan kotimatkalla salille. Alkuverryttelysoutu ei luvannut hyvää, 1:51 aika ei tullut sellaisella kevyellä pyyhkäisyllä, vaan sitä joutua ihan koko ajan keskittymään. Verryttely, lämmittely ja varsinaisiin sarjoihin, 4x6 80 painolla. Ensimmäinen sarja ihan ok, mutta toisen ahnehdin ihan liian lyhyen palautuksen jälkeen, ja siitä seuraten kaksi viimeistäkin olivat vähän heikompia. Lopullinen tulos 4x6, mistä siirryttiin kyykkyyn. Sarjat menivät yllättävän helposti, ja tein kahdesta viimeisestä sarjasta pidemmät, tulemana 6+6+7+7. Jatko taas pystärillä, 25 kg x 5x6 per käsi. Viimeksi tukeva liike oli takareidelle, nyt vuorossa oli pakara ja kuulamiehen kyykky. Askelkyykyn ala-asento, tanko väliin ja siitä etujalalla terävä potkaisu, 70 kg x 3x5 per puoli. Viimeisenä vinopena 70 kg x 5x3.


Ainakin rasitus ohjelman myötä on noussut, samoin myös ruoan tarve. Tässä vaiheessa on paha sanoa, onko penkki vai kyykky rankempi viedä läpi, kun molemmilla on takana yksi hieman huonompi ja yksi parempi reeni. Huomasin tuossa, että jalkakyykyssä sarjat eivät ihan täysin noudata aiempia prosentteja, koska 1RM kehittyy sarjapainojen mukaan hieman eri tahtiin kuin penkissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...