8.10.2011

Fitness Expo 2011, kuvia ja sensemmosta

Se oli sellanen lavvantai FitnessExpossa. Kannatti lähteä! VR ei vieläkään ole onnistunut pettämään omalla kohdalla, vaikka tarinat yleisesti tuntuvat olevan lähinnä surkuhupaisia. Matkaan siis päästiin ajoissa, ja  mikä parasta, pääsin myös kotio!
Seikkailu suuressa maailmassa.

Ei ostettu lippuja "oikeiden" kilpailujen katsomista varten, se jää vielä mahdollisesti odottamaan tulevaisuuteen. Sen sijaan kierrettiin ständit läpi, kuunneltiin yhtä sun toista tavaraa ja kattottiin messulavan tapahtumia. Fastin Fitnessmalli-kilpailusta tuli myös otettua useampi kuva, muistikortti lähes suli kun kamera nakutti niin kovaa tahtia. Alla on muutamia otoksia, ja mikäli tuntee suurta halua nähdä tytöistä lisää kuvia, niitä saa tiedustella maailmanparasmina ät hotmaili. Paikalla oli myös Mentulan Jari, tutummin Bulli vaan. Olet noin 2 miljoonan hauiskäännön päässä tuosta kädenpaksuudesta, keep on pushing!
Fitnesstukun viihdykepisteellä

Sitten muutamia asioita, jotka jaksaa ihmetyttää. Minkä proteiinivalmisteen mainospuhe: "... sisältää korkealaatuista ultrasuodatetua ...proteiinia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tällä sekoituksella saavutetaan optimaalinen blääblää ajatellen lihasten kasvua ja palautumista. Näiden blää blää saanti on erittäin tärkeää, kun tavoitellaan voiman lisäystä tai lihaskasvua." Hah, herätys nyt, toiset noita tarinoita uskoo, mutta luulisin että mainosmiehet pystyy parempaan. Kun saan miljoonia, valmistutan omaa jauhetta rajallisen satsin myyntilauseella "MPM-prode. Se on hyvää." Muutamalla ständillä sai näytteitä yhteystiedot jättämällä, optimumnutrition.com antoi 2x32g kaseiinia, sheikkerin ja prodepatukan. Kiitos näistä! Fitnesstukun ständillä oli taas kilpailu, missä piti kannatella 7kg jauhosäkkejä suorillä käsillä niin kauan kuin jaksoi. Kaikille yrittäjille oli tarjolla lohdutukseks Mutant-merkkistä tavaraa reilu satsi sheikkerin kera, ja koko kilvan voittajalle reenilaukku täynnä tavaraa. Noh, en jaksanut voittaa, kun oli laukkukin jo omasta takaa.
Päivän saalis.

Kuvassa on vielä koko kotiinkannettu satsi, ihan kelvollisesti. Ostettua kasasta on yläosassa oleva prodeämpäri, huippua! 25e 1,8kg. Sitten Fitnesstukulta kreatiinia 500g 5e, ja ehkä paras löytö Hulluilta Päiviltä! Oke oke, myönnän, menin sinne koska Jaakko. Luulin että siellä huijataan ihmisiä, mutta tällä kertaa mä huijasin kyllä kapitalismia. Maximin urheilujuomajauhetta 480g 3e! Se on normaalisti 10-12e, eikä silloinkaan ihan kiskurihintaista. Ostin siis 2! Paita, sheikkerit ja muut krääsät on sitten saatua. Huippu on Mutant MASSin mainoslause "Massive calories for massive size. Over 1000kcal per serving. Triple Chokolate". Pakko olla hyvää?

Alla vielä fiiliksiä päivältä, alimman kuvan tunnelma tekee siitä selvästi oman suosikin!



Lavataidetta.

Fitnessneitoja

Enemmän neitoja!

Jeskamandeer! Lisää neitoja!



Kun nainen syö patukkaa, karskimpikin herkistyy. Naisten proteiinipatukansyönnin SM!
Anteeksi mutta repesin. Fitnessmalli-kisasta puolet oli tuotemainostusta.


Tsiisus! Sehän kuvaa MUA!
Snobiateria. Sivistyneesti kraanavettä ja suklaapatukoita. Kuva suoraan Pariisista.

PS. Mun jalkoihin sattuu, hemmetin kyykyt. Etureisi, takareisi ja pers. Aaaauuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...