Noniin, yhtä sun toista on tänään ollut. Kävin kuuntelemassa Kaisa Jaakkolan pitämän ravitsemusluennon, ja jauhan siitä pidemmän pätkän loppuviikosta, kunhan saan tarinan valmiiksi.
FitnessExpon rippeitä tässä on alettu käyttää hyödyksi ja kokeilla. Sunnuntaina aamulla avasin rohkeasti ensimmäisen pussin, mallia Mutant Cre-X12. Pussissa on vitamiinia ja monenlaisia kivennäisaineita kreatiinin ja hiilareiden kera. Kreatiinin määrästä en ihan täyteen selvyyteen päässyt, mitä ilmeisimmin se on 6g per pussi, kun yhteen annokseen olisi tarkoitus ottaa 2 pussia, jolloin tulisi 12 grammaa. Joka tapauksessa, yhden käyttökerran perusteella en voi kuin ihmetellä pussin vaikutusta. Otin tämän yhdessä D-vitamiinin kanssa, ja vireystila nousi aivan käsittämättömästi, ja vielä useaksi tunniksi. Lieko osansa ollut tuolla sinisellä värillä, oli aika mielenkiintoista. Mausta myös plussaa. Onneksi näitä pusseja on jäljellä vielä 3, sillä luulisi saavan selville, kuinka hyvin tämä oikeasti toimii.
Sunnuntain puntti myös toimi. Viimeks koululla käydessä kolmen kilon kuntopallo hajosi atomeiksi heitellessä, joten tällä hetkellä käytössä on vain 2 ja 4kg. Verryttely meni siis läpi 4kg pallolla heitellessä, ja suht kompaktina pakettina. 100 erilaista heittoa tuli tehtyä, ja aikaa meni tasan 10min, keskimäärin 6s välein heitto siis. Näistä heitoista noin kolmasosa oli pään yli eteen heittoja, kolmasosa tasajalkahypystä pään yltä suoraan alas heittoja, ja kolmasosa sitten rehellisiä korkeusheittoja, sekä erilaisia vartalonkiertoheittoja. Tykkään tosta tekemisestä sen verran paljon, että täytyy joku päivä käydä tekemässä reeni pelkästään heittoja. Laitetaan tuo suunnitelma kehittelyn alle...
Pystypunnerrus rinnalta 60kg:llä meni 4x5, mikä taitaa olla kovimpia tähänastisia, 6x6 on seuraava välietappi. Jäljessä raahannut penkkikin etenee, nyt tuli 6 toiston sarja helposti edellisen kerran sarjan pituuteen lisää, seuraavalla kerralla lisätään sarjapituutta. Pullover myös toimii, kiinnostaa nähdä erityisesti PYE:n tuloskehitys jouluna, sillä tämän liikkeen pitäisi tehdä ihmeitä. Oteleveyden hakuun meni yllättävän paljon aikaa, sillä vasen olkalihas muljahteli ilkeästi leveällä otteella tehdessä, mutta ei onneksi kipeytynyt pahasti. Nämä ovat aina mahtavia kertoja, kun hommat vaan toimii, ja vastoinkäymisetkin ovat lopulta minimaalisia!
FitnessExpossa jaettiin erääseen Fastin kamppaniaan liittyviä saliohjelmia, ja silmään pisti ilmeisesti Bullin tekemässä ohjelmassa vatsalihakset ylätaljassa. Omat sarjat menevät siinä noin 3-5x20-28, kun ohjelmassa oli suurin piirtein 2-3x6-8, en tarkkaan muista. Näistä tein kombinaation, ensin 50kg:lla 15 toistoa, ja lennossa vaihto 60kg:hen, jolla 8 teki tiukkaa. En rakastunut tuohon.
Keskiviikkona odottaa HLU:n järjestämä ravintokoulutus, johon sain kotopuolesta nakituksen mennä, ja kertoa heille asiasta sitten. Sponsoroivat tuon tietysti. Kiinnostaa nähdä ero kaupallisen yrityksen ja "virallisen tahon" näkökulmien välillä. Näkemisiin ja kuulumisiin!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti