Kuinka työeväiden tekemiseen saa käytettyä puolitoista tuntia
Töiden ja liikunnan yhdistäminen alkaa sutviutua. 2x7,8km työmatkat tekevät oman tehtävänsä kokonaisrasitukselle, ja jalat eivät ole ihan hirveän irtonaiset tällä hetkellä. Tänään menin tekemään amatöörimäisen virheen, ja lähdin ajamaan omalla citymaasturipyörälläni maantiepyörän vauhtiin. Näin sopivan selän 100m päässä noin 1km päässä työpaikalta, ja otin sen vajaassa kilometrissä kiinni. Kaveri oli kuitenkin fiksu, ja otti allekirjoittaneen selästä hyödyn, ja roikkui perässä seuraavat 5km. Kun kerran olin ohittanut, niin luonto ei antanut periksi päästää kaveria kuittaamaan tuota hetken päästä, kun meikäläinen piiputtaa. Matka taittui yllättävän hyvin, vaikka hapot reisissä kertyivätkin aika maukkaiksi. Kotiin päästyäni tuli pienoinen yllätys kun katsoin kelloa. Paluumatkan ajat ovat olleet seuraavat, ensimmäisestä päivästä aina tähän asti.
22.40 - 21.02 - 18.09 -18.04 - 17.08
Kun ensimmäistä lukuunottamatta kaikki aiemmatkin tuntuivat aivan finaaliin vedetyiltä, oli tuo aika jonkinmoinen shokki. Ei muuta kun lisää näitä!
WFC on vielä testaamatta, mutta reiluun painonnostoon paras löytämäni sali on koulun kellarissa sijaitseva mörkösali. Varsinkin, kun sinne on tullut nyt myös ilmanvaihto. Kävin siellä pikkuisen pukkailemassa sunnuntain kunniaksi, ja kyhäsimpä niistä allaolevan videonkin. Siinä muutama näyte paljon puhutuista rinnallevedosta ja vauhtipunnerruksesta.
Tällä viikolla keli on kuin kukkanen, ja tarkoitus on viettää sitä ulkoilmassa niin paljon kuin arkiaherrukselta ehdin. Yksi henkilökohtainen arkinen murhe on tuo rakkaus ruokaan. Olen tänäänkin käyttänyt noin 1,5h aikaa siihen, että huomisen työeväät ovat kunnossa. Aamupalakahvilla on 500g rahkaa hillolla ja banaania. Sitten broileripihvit pastalla ja paprikalla lounaaksi, ja iltapäiväkahville reipas kananmunaleipä smoothien kera. Siihen päälle vielä salainen juomaresepti pyöräilyn jälkeen ja ennen tankattavaksi, niin reppu on taas kohtuullisen täysi kun aamulla lähdetään liikeelle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti