Harva personal trainingin tai ravintotieteiden guruja itseään pitävä on oikeasti vakuuttanut allekirjoittanutta, mutta tänään löysin yhden. Timo Haikarinen, th-valmennus -nimistä puljua pyörittävä mies. On hienoa lukea ajatuksia, jotka eivät perustu jonkin sortin fanatismiin. Karismaattiset paleo- yms. saarnaajat sivuuttavat paljon faktoja pölhöpopulismin kustannuksella, ja arvostankin tätä, kun terveystietoa ei yritetä tuotteistaa. Blogin lukeminen ei maksa mitään, tehkää se!
Itse alan pikkuhiljaa päästä takaisin raiteille, muutama labratesti vielä varmistamaan asioita lähiaikoina. Tänään kuitenkin meni 1,5h lentopalloa ilman ongelmia, mikä oli ensimmäinen kerta mitään liikunnallista kahteen viikkoon. Yllä mainostetun timpan blogissa oli ihan hyvä juttu lepojaksoista, ja siinä samalla ajattelin, että 2vko totaalitauko ei välttämättä ole ollenkaan ollut huono, päinvastoin. Yleisurheiluihmisille herkistely on melko tuttua, ja varsinkin heittäjien herkistelyvaihe näyttää ulospäin lähestulkoon laiskottelulta. Sen on vuosien varrella todettu kuitenkin tuottavan parhaat tulokset, eikä se uuden metodin kaupallistamisella siitä parane.
Se liikkuja, joka voi rehellisesti sanoa verryttelevänsä ja venyttelevänsä tarpeeksi, voi jättää kommenttilaatikkoon kommentin "HEP". Haluan vain tietää, jos heitä löytyy. Totuus kuitenkin on, että jos lihas ei ole lämmin eikä elastinen, ei se myöskään ota harjoitusta vastaan. Jos kaikki menee hyvin, lähipäiville pari terävyyttä herettelevää punttia, ja sitten joku lämmin päivä kuulanheittotestit. Kesä siis <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti