27.8.2012

Jokaista väsyttää joskus. Väsymys ei kuitenkaan ole masennusta

Tänään iski aika rankasti päin kasvoja se, että olen aivan järjettömän väsynyt. Kulunut kuukausi on mennyt lähes salaa haaveillen jo tulevasta ylimenokaudesta, vaikka tässä vaiheessa motivaation ja vireen pitäisi olla vuoden parhaalla tasolla. Tilanne on aivan toinen viime vuoteen verrattuna, jolloin ei väsymyksestä ollut merkkejäkään, vaan aloitin reenaamisen kohti uusia tavoitteita lähes välittömästi edellisen kauden viimeisen kuulakaaren tömähdettyä hiilimurskaan.
Ylimenokauden tärkeimpiä tehtäviä, henkinen latautuminen. Poppamiehen Juustodippi toimii aina <3

Tästä maksettiin syksyllä veroa tautikierteen muodossa, ja luultavasti tämä järjetön lepotauon odotus on myös noita peruja. Muistiinpanoista löytyi, että "lopetin" viime kauden syyskuun kuudentena päivänä. Tämä vuosi venyykin sitten tuosta viikolla tai parilla pidemmäksi, riippuen tehojen löytymisestä. On kuitenkin aivan mahdoton ajatus antaa pienelle väsymykselle periksi, kun tietää pelimerkkien olevan kunnossa vielä roimiin tulosparannuksiin vuoden päätteeksi. Kun kaikki on annettu, levätään sitten vaikka 3kk putkeen jos tarve vaatii.

Kunnon esiinkaivamista varten tämän päivän ohjelmaan kuului noin tunnin aktiivinen verryttely ja venyttely. Kädelle haettiin hieman lisäterävyyttä kevyistä kuntopallonheitoista, sekä lentopallon lyömisestä sydämen kyllyydestä. Päälle vielä aivan muutama punttisarja 70-90% painoilla mahdollisimman terävinä tehtyinä. Huominen lepoa, ja ylihuomenna keskiviikkona lunastamaan puheita todeksi kiekon sekä kuulan kanssa ringissä. Kuulaan voin keskittyä täysin ilman paineita, mutta kiekossa vähän isompikin tulosparannuksen himo kummittelee takaraivossa.

Vaihto-opiskelu Taiwanissa alkaa tuntua entistä konkreettisemmalta, sillä lähte tuonne odottaa tammi-helmikuun aikana, ja olen hieman jo Taichungin katuja päässyt Googlen autolla ajelemaan. Onneksi oli muuten oikeanpuoleinen liikenne, ties mitä olisi sattunut... Vaikka kuinka rakastankin Suomea, Hervantaa ja tätä koulua täällä, 4 vuoden jälkeen on mukava vaihtaa hetkeksi maisemaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...