29.6.2013

Sadan tunnin jalkajumi

Muutama päivä äidin ruokapöytien ääressä teki tehtävänsä, ja aamupaino nousi heti muutaman kilon ylöspäin, kreatiinin avustamana tosin. Torstaina aamulla hieman hirvitti, kun maanantain kyykkyjen jäljiltä vessanpöntölle ei päässyt laskeutumaan ilman kahden käden apua, ja päiväohjelmassa oli tempaus-rive-mave, josta ei sopinut luistaa. Ei muuta kuin polkupyörä alle, ja Nokian Yrittäjänkadun punttisalille! Sali on varustelultaan hyvä mutta melko karu, ei tarvinnut turhaan alkaa hienostella

Turisti

Odotukset ei ollut kovin korkealla maanantaisen katastrofikyykyn jälkeen, ja ekat tempaussarjat tuntui katastrofeilta, happi ei vain kulkenut vaikka paino oli kevyttä. Vanhaan malliin vein liikkeet läpi niin, että aloitin tempaamalla ~10kg korotuksilla, kun voimat loppui niin vaihdoin riveen, ja lopulta maveen. Ensimmäisellä painolla aina 2x5, korotus ja 2x3, ja loppuun kaksi ykköstä seuraavilla painoilla


Riven ysikympit oli huonoja tekniikasta johtuen, sähläsin jotain ihan käsittämätöntä. Kun nosto lähtee niin keuhkoissa pitäisi olla ilmaa ja hengitys kurkusta lukittuna. Jostain syystä kuitenkin juuri noston alkaessa yritin vetää happea uudestaan sisään, niin rumiahan niistä tuli. Mave-vitoset oli vähän naurettavia, korotetaan ensi kerralla vähän reilummin... Markkaviiskympit oli aika lähellä maksimeita tuossa tilanteessa, mutta yllättävää että noinkin paljon nousi. Lähellä maksimia olevia suorituksia ennen herätän jalat yleensä pudotuskyykyllä, eli suorilta jaloilta tiputtaudutaan kyykkyyn, ja saman tien ponnistetaan niin paljon ylös kuin lähtee. Tavanomaiseen verrattuna hypyistä puuttui korkeutta lähes kolmatta metriä, eli jumi todellakin painoi. Vaikka näistä ensimmäisen viikon reeneistä tuli hieman lunta tupaan, niin olisi tämä voinut paljon huonomminkin mennä.

Herkkua. Oon ollu noin viikon erossa kamerastani, ei nää muut oo saman verosia =(

Jos S-kaupan hedelmäosasto ammottaa tyhjyyttään, jättäkää reklamaatiot kommenttiboksiin. Oon sen verran ahkerasti nyt ostellut noita smoothieihin ja muuten vaan popsittavaks, erityisesti tyrkyllä olevat ananakset on herkkua! Spesiaalismoothie on nyt koostunut noin 2cm siivusta ananasta, köntistä mansikoita, lorauksesta jogurttia & vissyä, banaanista ja prodejauheesta. Aivan huikean herkullista, ja toiset väittävät hedelmiä terveellisiksikin. Tiedäpä noista. Sen verran kuitenkin tiedän, että viikon neljäs kevyt airobinen suoritetaan pian Hervannan kentällä! Saa nähdä kauanko jaksaa hölkkäillä. Pitäähän sitä nyt kentänhoitajia köydä katsomassa, niillä on kuitenkin ikävä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...