31.10.2013

Punttisalimeriittejä

Heihou! Jalka kestää koko ajan pikkusen paremmin. Olen kuntouttanut sitä nyt pumppaamalla erityisesti takareisiä, joista löysin yllättävän ison voimaeron. Painot, joilla jaksan tehdä oikealla jalalla kahdeksan toistoa, nousevat vasemmalla jalalla arviolta 11-12 kertaa. Olen nyt reenannut tuota yksi jalka kerrallaan, ja heikommalla tietysti aloittaen. Tenniksen peluu tuolla onnistui jo ihan jees, lähteminen ja kääntyminen oli kuitenkin selvästi hitaampaa verrattuna aiempaan. Lentopalloakin testattiin koulun höntsäturnauksen merkeissä, ja kinesioteippi poisti jalasta pahimmat oireet välittömästi! Tuo on kyllä niin mahtava keksintö, ettei voi kuin kehua.

Rahan haju

Tein hieman yksinkertaistetun version TÄSTÄ teippauksesta, en kuitenkaan vienyt teippejä ylhäällä ristiin. Videolla selostavan naisen puhelinseksiääni oli niin puoleensavetävä, että pakkohan tuota oli kokeilla. Kuntopyöräily on ollut yksi polviystävällinen reenimuoto lisää, 30-60min hönkäisyssä on kerennyt hyvin lukea salilla olevat alan lehdet, ja hengästyttyä vähän siinä sivussa. Olen tehnyt tässä sellaisen pienen päätöksen, että ensi vuonna en höntyile yleisurheilukentällä pituushypyn tai kovin repivien juoksujen kanssa, 110kg on aika katastrofaalinen yhdistelmä noiden kanssa.

Erään projektin alku

Sain meriittilistalle tänään yhden saavutuksen lisää! Kaveri on saanut houkuteltua tekemään useampaan kerran habasarjan, jossa ensin tehdään 7 puolikasta toistoa ala-asennossa, sitten yläasennossa, ja lopulta seitsemän kokonaista, ja nämä kaikki siis putkeen. Tänään räpiköin tuon läpi triplasti, ja lopputulemana oli se, etten saanut peukaloa kiinni olkapäähän! RHP here I come! Seuraava meriitti on sitten se, kun mavepäivän jälkeen ei saa sidottua kengännauhoja. Edes istuvaltaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...