Hitaasti ja varmasti

Odottavan aika on pitkä, laihduttajalla on aina nälkä ja minä en lapsena koskaan osunut pesäpallomailalla palloon. Nämä ovat näitä maailman totuuksia, joiden kanssa vain pitää elää, halusi sitä tai ei. Omalle fysiikalleen voi sitten taas tehdä melko paljonkin, muttei ihan mitä tahansa. Polvesta röntgenit jo otettiin, mutten niistä ole vielä kuullut mitään, ja tuskin niissä mitään suurempaa näkyykään. Koko ajan on menty parempaan, sillä eilen pystyin kävelemään portaat ylös ja alas ilman mitään kipuja, vaikkakin pieni varovaisuus oli tietty mukana. Nyt valo tunnelin päässä näyttää aika kirkkaalta, pikku hiljaa rauhassa kuntoutetaan niin eiköhän tämä tästä lähde taas käyntiin.

Yllä on ote reenipäiväkirjasta tämän kuun osalta. Huomasinkin heti virheen, 21.10 ei ollut lepopäivä vaikka väri niin antaa ymmärtää. Aika tylyä luettavaa näin syksylle, jolloin pitäisi rakentaa peruskuntoa. Venyttelyä on kertynyt kyllä erittäin paljon, mutta ei se oikein ole pystynyt paikkaamaan jumia, joka liikkumattomuudesta on seurannut. Pitänee lähteä kohta tekemään kevyttehoista kävelyä metsään vaikka kameran kanssa, se on luultavasti paras siirtymäaskel kohti kevyitä juoksulenkkejä. Kesällä jo haaveilin kuntopiikin hakemista vuodenvaihteen tienoille, mutta tuo taitaa nyt tulla aivan liian aikaisin heittoja ja hyppyjä ajatellen. Jos ei muu onnistu, niin piikataan vaikka penkki siihen sitten.

Naamat

Alan olla korviani myöten täynnä jo näitä ylä- ja keskikropan reenejä. Kestivät jalat tai ei, tämän viikon jälkeen penkki, pystypunnerrus ja muut venkurat jäävät pariksi viikoksi tauolle. Keskikroppa kaipaisi todellakin reeniä mavejen ja etukyykkyjen muodossa, mutta pitää nyt myöntää että eivät nämä oman painon reenitkään hukkaan tule menemään, päinvastoin. Silti mulla on ikävä heittämään ja kyykkäämään...

Ps. poistin alhaalta pikapalautevaihtoehdot. Kyllästyin niihin.