1.1.2014

Mullistava vuosi takana, toivottavasti myös edessä

Kuului päng, ja vuosi vaihtui! Kaikkea metkaa on takana, ja toivottavasti myös edessä. Odotellessani hissiä, valkeni mieleeni yksi asia, joka olisi saattanut aiheuttaa kriisin, jos olisin kriiseistä kärsivä ihminen. Tavoite, joka on muotoutunut MPM:n myötä ja jota kohti tässä on kuljettu useampi vuosi, odottelee jo ensi vuoden puolella. Kesän 2015 Kalevan kisat ovat vielä noin 21 kuukauden päässä, mutta sieltä ne tulevat pakostikin vastaan, teki odotellessa mitä tahansa. Kun aivan tyhjästä on lähtenyt pakertamaan, ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että uskon täysin pääseväni kisojen vaatimiin tulosrajoihin. Tänä vuonna ne olivat 15.60m kuulassa, ja 47m kiekossa. Kiekon kanssa voi tulla kiire, mutta kuulan kanssa ehtiminen näyttää todennäköiseltä. Vertailun vuoksi muutamia muita helpommin suhteutettavia tulosrajoja. Siitä vain kokeilemaan.

10 km    -    32 min 10 s
100m     -    10.95 s
Korkeushyppy    -    198 cm
Pituushyppy     -    700 cm

Vuoden eka reeni. Rauhallista oli.
Syksy on ollut aiempiin verrattuna kaikkien pienien vaivojen kanssa kamppailua. Polvet, sisäreisi, nilkka ja ranteet ovat kaikki jarruttaneet jollain tavalla hieman menoa, mutta surkuttelujen sijaan heikkouksien vahvistaminen on onnistunut erittäin hyvin. Isoin plussa tulee vahvistuneista takareisistä, yläselästä ja hauiksista, jotka ovat tuoneet pakettia kovasti tasapainoisempaan suuntaan. Ikävää on ollut loikka- ja vetoharjoittelun puuttuminen lähes kokonaan, mutta nyt kun kyykyt on saatu ajettua sisään, niin seuraavaksi sama tehdään juoksuille ja lopulta myös loikille.

Tampereella paukahti

Voimaa on tällä hetkellä seuraavanlaisesti, osa rehellisiä arvioita ja osa rehellisesti juuri nostettuja tuloksia.

  • Penkkipunnerrus. Sotilaspenkki stopilla 110kg. Sotilaspenkki vauhdilla 117,5kg. Kuulamiehen penkki 130kg.
  • Maastaveto. Parisataa nousee, ja ylöspäin mennään kymppi kerrallaan.
  • Kyykky. Boksille jouduttu tekemään toistaiseksi, mutta etukyykkynä 120kg+. Takakyykkynä jotain hulppeampaa
  • Raakatempaus. 75 kg < x < 85kg.
Siinä ne tärkeimmät. Nyt vuodenvaihteen jälkeen reenaaminen muuttuu tyystin, kun arkityö haukkaa vapaa-ajasta aikamoisen siivun, ja jumpalle jäävät vain rippeet. Aamureenit vaihtuvat iltareeneiksi, ja kestoakin täytyy varmaan hieman laskea noin kahdesta tunnista. Elämän mullistukset ovat ihan kivoja, sillä aina niistä selviää, ja jotain uutta mukavaa tulee tilalle.

Hankinta pääsi kunnia-paikalle

Tälle vuodelle 6kk Aasian reissu oli aika kova mullistus, mutta mistäpä sitä tietää mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Eiköhän tähänkin yksi jos toinenkin mullistus mahdu :) En tulevaa osaa sen suuremmin spekuloida, mutta voisin kuvien antaa puhua puolestaan. Muutosta on pikkusen tapahtunut, ja eiköhän tapahdu jatkossakin.



2 kommenttia:

  1. Minä just möin pari kertaa jalassa olleet tuollaiset punaiset pois, kun just tuo addun malli ollut sopiva mulle enkä pitänyt. Hyvät sklobot silti on nostella erinäisiä lukemia, mutta ei minun tapauksessa.

    Stemppiä tähän alkaneeseen vuoteen!

    VastaaPoista
  2. Oon ite tykänny aika paljon, Tampereella oli hyvin kokoja hyllyssä ni pääsi sovittamaan useempia. Tänks, tsemppi on aina tervetullutta"

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...