Mistä on pienet erot tehty?

Telkkarissa pyörii olympialaiset. Puolalainen luisteli 1500 metriä aikaan 1.45.006. Hollantilainen tuli viimeisessä parissa ja luisteli 1.45.009. Ero on ajassa alle 0,03 prosenttia, ja hopealle jääneen hollantilaisen katse on ikävän tyhjän näköinen. Eipä sillä, olemme me suomalaisetkin näitä saaneet kisojen aikana kokea. Naiset hiihtivät 10km väliaikalähtönä, ja Aikku jäi neljänneksi kahden sekuntin erolla Johauggiin nähden. Miehet hiihtivät vastaavana kisana 15km, ja nuoren Iivo Niskasen huikea hiihto palkittiin neljännellä sijalla, vain 0,2 sekuntia pronssisijasta. Kirsikaksi kakun päälle naisten viestihiihdossa Ruotsi nousi ihmeen kaupalla kaukaa takaa, kurvasi mutkassa sisäpuolelta ohi ja karkasi loppusuoralla voittoon. Jos käännetään hieman veistä vielä haavassa, niin kesällä Tero Pitkämäki jäi noin kymmenen senttiä kullasta.

Kuva: Lehtikuva, Yle Urheilun sivuilta

Mikä sitten nämä erot aiheuttaa? Kaikki yläpuoliset suomalaissuoritukset olivat aivan mahtavia, ja koska olen urheiluhullu enkä niinkään menestyshullu, niin haluan nostaa hattua erittäin korkealle. Silti, jostain nuo pienet erot syntyvät. En insinööri-ihmisenä jaksa millään uskoa, että ruotsalaiset saavat syntymässään muutaman sekuntin sadasosan etukortin, vaan syyn on pakko löytyä jostain muualta.

Mietaa. Kuva iltalehdeltä.

Ensimmäisenä tulee mieleen henkinen kantti varsinkin kaksinkamppailuissa. Henkinen kantti on siitä jännä, että ainakin oman kokemuksen mukaan sitä täytyy sopivassa suhteessa ruokkia ja nujertaa. Mitä enemmän pääsee vaikeuksista yli, sitä paremmin alkaa itseensä uskoa. Sitten kun jossakin asiassa epäonnistuu aina ja jatkuvasti, saattaa heikolla hetkellä loppua usko kyvystään onnistua. Petter Northug loppukireineen on tästä erittäin hyvä esimerkki, kului monta vuotta kun kukaan tuskin uskoi pystyvänsä voittamaan häntä loppukirissä. Sitten venäläiset pystyivät siihen, ja nyt Petu on ollut vain kuolevainen muiden joukossa. Suomessa ikävä kyllä on se tilanne, ettei kovin monesta lajista kansainvälisen huipputason kilpailua pääse syntymään.

 

Kuva: Fis-ski.com

Varmasti ratkaisevaa on myös se, kuinka hyvin asiat tehdään arjessa. Erityisesti ne pienet asiat, jotka toistuvat päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen.  Ravinto, lämmittelyt, lepo, huoltavat toimenpiteet, ohjelman suunnittelu ja sitten itse reenien läpivieminen.  Oma tekemisena falskaa useammassakin näistä, mutta myös moni kohta on harrastelijalle melko hyvässä kuosissa.  Harrastelijataso ei kuitenkaan riitä lähimaillekaan, silloin kun pitää repiä erot maailman parhaiden välillä. Harjoitustaustoista sen suuremmin tietämättä olen rajattoman ylpeä ensimmäisessä kappaleessa mainituista suomalaisurheilijoista ja useista muistakin, kun Aikku ja Terokin olivat jo lopettamassa koko uraansa, kunnes palasivat vielä aivan terävimmälle huipulle.

Kuva: MTV3

Suomalaisessa urheilussa tuntuu olevan kokonaisuudessaan nyt tilanne se, että nuoria tulee laajalla rintamalla vanhojen huippujen kannoille ja kovaa ohikin. Vaikka muutamalta heistä tulevat mitalit jäämään senttien tai sadasosien päähän, hienoja tarinoita saamme varmasti jatkossakin.

Tämän kvyen viikon ainoa reeni oli muuten tänään. Penkki oli tietysti mukana, ja 120 kilon nosto heilahti puolivälissä niin, että laski sentin tai kahden verran alaspäin kesken noston. Jotenkin ihmeen kaupalla se nousi tuosta kuitenkin helposti ylös, ja myös 125kg tärähti lähestulkoon katosta läpi, ja ennätykseen helposti taas 5kg lisää. Vaikka yläkropasta alkaa jo hieman irrota, jaloille 2 viikon lepo ei ole selvästikään vielä riittänyt.