Tunnetta ja kramppeja

Kyse on tunteesta. Niistä hetkistä, jotka ovat aivan yhtä vahvoja ja huumaavia kuin rakastuminen  tai mahdollisesti nousuhumalainen euforia mahamakkaroiden heiluessa huumemusiikin tahtiin. Jälkimmäisimmästä en tiedä, mutta epäilisin muiden ihmisten kertomusten perusteella näin olevan. Koska reeneissä ei tietenkään ole aikaa rakkaudelle, ja vielä vähemmän reisibailausmusiikille, olen näitä asioita yrittänyt kaivaa ja kaivaa muualta. Tapoja on kaksi, tehdä täydellinen heitto tai päästä kunnolla onnistuneen peruskuntoreenin jälkeen lämpimän suihkun lattialle miettimään syntyjä syviä. Onnistuneesta maksiminostosta punttisalilla niitä tunteita ei kaiveta. Muodollinen nyökkäys tyytyväisyyden merkiksi riittää noista.

Työmaa

Tämän vuoden puolella muistan saaneeni yhden melko täydellisesti onnistuneen heiton, josta siitäkin on viikkoja vierähtänyt monta. Tänään tein pitkästä, pitkästä aikaa reenin jossa pysyttiin melko kaukana maksimitehoista, ja oi unelma kun tuo kannatti. Kuumassa suihkussa käpertyessä, paikkojen ollessa sopivasti jumissa muistin, minkä takia tätä jaksaa tehdä läpi pimeän syksyn ja talven. Tuolla lienee jotain tekemistä endorfiinien ja semmoisten kanssa, mutta samapa se. Kunhan toimii.

Joskus pitää käydä pohjalla

Polvi pakotti muuttamaan tämän viikon ohjelmaa, eikä heittämään päässy. Lääkäri sanoi kaikkien siteiden ja kierukoiden olevan polvessa hyvin vakaan tuntuisia, huomenna vielä röntgenillä varmistus päälle, ettei sinne ole eksynyt mitään ylimääräistä. Lähestulkoon koko kipu lähti pois kuitenkin venyttelemällä ja murjomalla pohje ja reisi takaisin rennoksi, kun sinne oli autoilusta ja pönötyksestä ilmestynyt pahimpia kiristyksiä miesmuistiin. Kun tarpeeksi jaksoi hakata, niin portaiden alasmenostakin tuli lähes kivutonta.

Viiskymppisen syntykulmat

Kun ei ollut heittoja, niin panostettiin sitten fysiikkaan. Pomppupenkkiä pomppupenkin perään, teräviä kakkosia 60 – 75 % painoilla kaksi kertaa tähän viikkoon, vähän dippejä, paljon liikkuvuutta ja kamalimpana pohjalla hoovereita. Tein syksyllä niitä paljon, mutta keskikroppa on istumatyön ja ajamisen johdosta päässyt aika kamalaan kuntoon. Tuo varmistui tänään, kun 3x 1 min välissä 15 s tauot tuotti ensimmäisen minuutin aikana mielessä sen punaisen, pahan parrakkaan ja sarvekkaan kaverin nimen hokemista, toisella minuutilla alkoi kuulua pihinänä myös tuon kaverin kotimaata, ja kolmannella minuutilla ihan suureen ääneen sen hyvän, valkoisen pilvissä asuvan partasuun apuun kutsumista. Ei ole vattalihakset ennen krampannut, mutta nyt ne sen teki.