Ei tullut yllätyksenä ensimmäinen pienimuotoinen syysflunssa. Lämpötila ulkona tippui yli kymmenen astetta kertarysäyksessä ja sateet tulivat, olin hieman kylmässä katsomassa Eliittikisoja Ratinassa monta tuntia nälkäisenä, ja töiden loppumisen myötä purkautui hirveä määrä stressiä, jota voi sanoa myös selässä olleeksi apinaksi. Eikä se apina ollut ihan pieni, vaan semmoinen iso gorilla. Gorilla, joka oli syönyt juuri kokonaisen norsun, joka oli juuri syönyt kolme kokonaista alligaattoria, joiden jokaisen selässä oli kaksi antilooppia. Sellainen lasti poistui niskasta, kortisolit katosivat kropasta samaa tahtia, ja tekivät tilaa taudille. Sattuipahan sopivalle viikolle, koska tässä ei ollut tarkoitus tehdä y-h-t-ä-ä-n m-i-t-ä-ä-n!
 |
| Tampere Stadion 2014 |
Unta noin 12 h per yö ja päikkärit päälle, toimii. Kuumetta ei ole mittari näyttänyt, eli varasin itselleni parikin hieronta-aikaa. Jälkiviisaus on parasta, ja olisi pitänyt tehdä tuo kyllä kauan sitten. Yksi tunti meni siinä, kun avattiin pakaran ulkokiertäjistä aina niskaan asti, ja kaksi tuntia lisää kun auki saatiin jalat ja toisen käden ojentaja ja rintalihas. Oli ihan mielenkiintoista kokeilla tuo vain toisen puolen hieronta, nyt on melko toispuoleinen olo tätä kirjotellessa, kun vasen puoli on vielä ihan kipsissä.
 |
| TJ-kalenteri |
Auttoiko tuo hieronta sitten tuloskuntoon yhtään kuten epäilin? Tiedä häntä, enkä ihan heti pääse selvittämäänkään, sunnuntaina on suuntana nimittäin Puola, ja Lentopallon MM-kisat! Kun sieltä palaillaan niin katsotaan miten reeni maittaa. Nyt kuitenkin unta palloon, noin 12+2 h unta päivää kohti tällä viikolla on tehnyt enemmän kuin hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti