En halua juosta. Haluan. Olenko idiootti kun lenkkeilen, vai jos en lenkkeile?

Oon ehkä vähän hölmö, kun mietin jo tapoja, millä saan itteni ens syksynä tiukasti pois epämukavuusalueelta. Oon yrittänyt kattoa itseäni monilta eri kanteilta, ja yrittänyt löytää tapoja kiusata itteäni, mitkä lopulta vois olla erittäinkin mukavia. Mutta pureudutaan ravintoon ja liikuntaan, ettei blogi karkaa ihan raiteiltaan. Ensin se liikunta.

Nyt voin melko hyvällä vertailukohdalla sanoa, että lihasmassaa kertyi vuodessa 7 kiloa. Kun teoreettinen maksimi viikossa on 0,5kg, sanotaan että kauas jäätiin. Olisin muuten sitten samoissa mitoissa kuin nyrkkeilijä-klitskot, tänään töissä laboranttien kesken mitattiin sylivälitkin ja todettiin, että samoissa ollaan. Nojoo, mutta rehdisti, sen saa mitä panostaa, ja 7kg on ehkä vähän enemmänkin. Se taas on johtanut siihen, että aerobinen kunto ei ole ihan pysynyt perässä. Huomasin sen tänään taas tennistä pelatessa, 1,5h välillä kovaakin kiihdyttelyä ja pysäyttelyä teki aika rankkaa välillä. Pienen, lähes Juutinrauman pituisen aasinsillan kautta päästiin siihen, että haluaisin saada itseni juoksukuntoon, ja koitan kaivaa jostain motivaation siihen, että ensi syksynä tosissaankin juostaan. Se ei kuitenkaan ole kovin hauskaa ainakaan aluksi, ja tekee polviin kipeää. Jos jälkimmäisen saa ratkaistua jotenkin, ensimmäinen ei ole kuin asennekysymys. Millä ihmeellä sen asenteen vaan saisi kaivettua esiin pysyvästi? Niin, että juokseminen olisi todellain kivaa.

Kesäpötsi

Sitten ravinto. Mölyöölien lähestulkoon poisjättäminen ei ole suuri ongelma, se tuntuu jotenkin luonnolliselta jopa. Ei lestadiolaisen mallin raittius, vaan semmonen liikuntaa rakastavan ihmisen raittius, ettei tarvi krapulapäivinä manata surkeaa maailmaa. Liha, maitotuotteet, kasvikset, hedelmät sekä täysjyvävilja ei ole iso muutos ruokavalioon, mutta suhteiden vaihteluun on nyt syksyllä aivan mahtavat mahdollisuudet. Ja sitten ratkaisu, jota en uskonut kokeilevani. Punaisen lihan vähentäminen alle puoleen kiloon viikossa. Kuulostaa tälläkin hetkellä aivan tolkuttomalta idealta, jota maatalousfilosofiaa opiskelevat, kahden metrin pituiset rastapäiset naiset hautovat hamppupäissään vihreiden puoluekouksen jatkoilla. Muttajoo, siinä voi lopulta olla tolkkua, olihan Freudkin narkkari.

Katsotaan mitä käy. Jos luoja suo, seuraavalla kerralla on luvassa seuraava kuntoklubiarvostelu.