31.7.2011

Miehen tropit kohdallaan.

Noniin, nyt on tullut semmoinen hetki, että teen pienimuotoisen lopettamisilmoituksen. Se on tässä vaiheessa paras vaihtoehto, sillä alunperin niin rakkaasta, lapsenomaisen ilon kautta harrastetusta lajista on tullut hirveää pakkopullaa, ja näitä solmuja en pysty avaamaan itse nyt. Annetaan ajan kulua, ja katsotaan vaikka jossain vaiheessa joku ulkopuolinen osaisi opettaa asioita, joita en itse vain ole onnistunut oppimaan. Määrittelemätön tauko siitä syystä, että hyvää suhdetta ei kannata tuhota lopullisesti epäonnistumisen kierteen kautta. Suomesta löytyy keihäänheittäjiä tulevaisuudessakin, ja toivottavasti itsekin palaan tuon lajin pariin kautta päivänä tai toisena. Näillä puheilla se oli sitten siinä.

Nyt alkaa miehen tropit olla kohdallaan, vietin eilisen ja tämän illan yleisurheilukentällä kuulaa viskoen, siinä sivussa myös korkeushyppyä kokeillen. Kuularingin tulokset kertoo aika hyvää tämän hetken kunnosta, vaikka pari viikkoa sitten ehdin jo huolestua. Muutamia tiukkoja punttikertoja yhdistettynä kreatiinikuuriin toi tänään ja eilen uuden ennätyksen jokaiseen kuulanheittolajiin, joilla omaa edistymistä on tullut testailtua. Nyt ollaan 23cm päässä siirtymisestä 5kg kuulaan, sillä PYTin lentäessä 20m viivalle, loppuu kuulakentiltä tila. Ei hiekka, vaan se alastulon jälkeinen pomppu heittää rautapallon jonkun juoksijan tielle, kun heiton pituudet on tota luokkaa. Viime kesänä tappelin pitkään 17m tuntumassa, ja jostakin tärähti aivan loppusyksyyn 17,92, mikä oli lähestulkoon haamuheitto. Noh, vuoden päivät on kulunut ja 2m on tuohon tullut lisää. Se on muuten saakelinmoinen matka lisää, käykää vaikka ite kattomassa. Myös JVE:ssä tapahtui jotain mystistä. Pidin vanhaa ennätystä 16.92 lähestulkoon lyömättömänä, kun junnasin 16m viivalla pitkään. Ykskaks yllättäen rautapallo irtos käsistä nätisti, ja tulos 17.42 tuli taululle. Aika hyvin kun sen kerran toisiks paras tulos oli 16.11 ;)

Sain tästä ihan uutta potkua, jumankauta! Voi tietty olla, että kreatiinin lisäks vadelmat ja karviaiset tuo lisämetrejä, on niitä sen verran monta litraa kurkusta uponnut tässä viime aikoina. Oman pihan vadelmapuskista noin 30l jo pakastimessa :)

PS. Suosittelehan jotain hyvää magnesiumia meikäläiselle, nykyinen maistuu lähinnä sellulta. Ja pirulauta, kun tutkailin purkkia niin siinä on oikeesti täyteaineena sellua. Ei kannattais ilmeisesti heittää huulta tommosesta asiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...