Arvokisoja ilman Dopingia emme tule saamaan

Sain työkaverilta tänään aivan mahtavan lahjan, kultaiset kengännauhat. Tavalliselle ihmiselle nuo eivät kerro juuri mitään, mutta valaistaanpa asiaa nyt MPM:n satunnaiselle lukijalle, eli sinulle :) Suomen antidopingtoimikunta yhdessä Fazerin kanssa (?? älä kysy) vetää Puhtaasti Paras -kamppaniaa, joka on mielestäni aivan mahtava asia. Jokainen, joka on edesauttanut antidopingtyötä tai testattu ja todettu puhtaaksi, on ansainnut nuo nauhat puhtaan urheilun symbolina. Lahja pohjautuu luultavasti dopingisti kesän mittaan käytyihin keskusteluihin, mutta joka tapauksessa tämä oli aivan mahtavaa, ja ne pääsivät heti työpäivän aikana koristamaan parhaita sisäkenkiäni.

Tästä pienten surffailujen kautta päädyin erään kysymyksen ääreen, jota jäin miettimään enemmänkin. "Uskotko puhtaaseen urheiluun?". Tietysti haluaisin vastata kyllä, koska urheilu on jotain, mistä voi löytää lähes rajattomasti elämäniloa, ja oppia itsestään paljon. Miksi se siis ei olisi pohjimmiltaan myös puhdasta. Ennen kuin painoin vihreää nappia, jäin ajattelemaan asiaa. Uskonko, että olympialaisissa ei ole yhtään anabolisia steroideja, tai muita kiellettyjä valmisteita käyttävää urheilijaa. Uskonko todella siihen, että puhdas urheilija voi pärjätä lähtiessään tuuppaajan kanssa samalta viivalta. Uskonko siihen, että kaikki idolini ovat täysin rehellisellä työllä päässeet huipulle. Ikävä kyllä en ole niin hyväuskoinen (hölmö?). Aina kun kilpaillaan rahasta ja menestyksestä, joku ottaa sen askeleen kielletylle puolelle. Tämä ei tarkoita, että puhdas urheilija ei voisi pärjätä, mutta se tekee siitä älyttömästi vaikeampaa.

Kerran sain aika kovaakin kritiikkiä niskaani, kun facebookkiin päivitin suurin piirtein näin Pekingin olympialaisten aikaan: "En niinkään mieti sitä, onko Bolt doupattu. Enemmän sitä, kuinka nopea hän olisi vapaasti doupattuna". Anonymoukselle terveisiä ja kiitos rehellisyydestä, kommentti oli lähes tarkalleen tämä: "Jos oot tätä mieltä, niin eihän sulla ole enää yhtään syytä katsoa urheilua, ja vain yksi ainoa syy tehdä sitä itse". Olen hieman eri mieltä. Ajan myötä urheilusta on oppinut näkemään muutakin kuin sijat 1-4, ja se on koko asian hienous. Ehkä lähimpänä sydäntä on Riitta-Liisa Roponen, joka on pitkään tahkonnut terävimmässä kärjessä, mutta aivan parhaiden takana. Rituun myös luotan enemmään kuin kehenkään muuhun. Mikäli Ritulta paljastuu positiivinen näyte joskus, joudun valitettavasti sulkemaan TV:n pidemmäksi aikaa.

Vaikka Johan Mühlegg, Marion Jones, J.C. Hunter, karpaasit, Jan Ullrich, LaShawn Merritt ja Alberto Contador ovat olleet lajissaan lähes käsittämättömän ylivoimaisia, ja lopulta narahtaneet, silti jotenkin jaksan uusien huippujen kohdalla uskoa heidän puhtauteensa. Tuoreimpana heistä Jacko Gill, joka voitti nuorten maailmanmestaruuden vielä nuorempana kuin muuan Bolt. Toisaalta en millään jaksa uskoa, että Marit Björgen kulkee pelkällä kaurapuurolla. Urheilijan menestys on vähän liikaa silloin, kun se tekee muut naurettaviksi. Ja erittäin tuomittavaa silloin, kun sitä ei ole ansaittu rehellisesti.

Ps. Epäilen vahvasti, että BALCO siirtyi toimimaan Jamaikalaisten pikajuoksijoiden kanssa eri nimellä paljastumisensa jälkeen. Tämä jos mikä on surullista.