29.6.2012

EM Helsinki 2012, viiltävä analyysi

Suomisen Tapsa totesi, ettei Suomi oli enää yleisurheilun suurvalta. No shit. Suomi ei käsittääkseni ole minkään urheilun suurvalta nykyään. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Ari Mannion keihäspronssi oli hieno, ja jokainen tämän jälkeen tuleva mitali on enemmän kuin hieno teko. Finaalin taso ei ollut kovin kummoinen, mutta mitali on aina mitali, ja tämä unohdetaan Suomessa aivan liian usein. Kukaan ei tuonne asti ole päässyt ilmaiseksi. Suomen joukkueesta on löytynyt floppeja paljon, mutta niin myös onnistujia. Floppejen takana on monia syitä, joista harvemmin puhutaan, mutta siltikin on tullut ihmeellisiä alisuorituksia. Korkeushyppääjät, Minna Nikkanen ja keihäässä Sormunen & Pitkämäki olivat valitettavan pehmeitä, kun käynnissä ovat kuitenkin EM-kisat. Erityisesti Torrolla on mennyt useampi iso kisa pieleen, että joku selitys tuohon täytyy löytyä.
Kanoottiretki, yhtä varma valmistautumiskeino kuin kalastaminenkin.

Iso plussa tulee sitten nuorille naisille. Neziri, Leinonen ja Millard ovat tehneet arvokisoissa ennätyksensä, ja kovin paljon enempää ei voi vaatiakaan. Eikä oikeastaan noinkaan paljon, mutta naiset todellakin todistavat tekevänsä oikeita asioita. Ja uraahan heillä vielä riittää, joten ei muuta kuin eteenpäin vaan! Kauniista Nokian kaupungista kotoisin oleva Sanni Utriainen teki myös hienon tempun karsinnassa heittämällä finaaliin. Tempun arvoa nostaa se, että viime vuosi meni Sannilta pahasti pieleen. Sanni on kuitenkin suoriutunut tärkeissä paikoissa ennenkin hienosti, joten en ihmettelisi ensimmäistä yli 60m kaarta.

Jäljellä ovat sitten mielenkiintoisista nimistä Karjalainen, Komulainen, Kämäräinen, Ollikainen ja Evilä. O-P:lle ei voi toivoa kuin hyvää, mies ansaitsisi tilaisuuden heittää kotikisoissa komean uran loppupuolella. Toivottavasti pohje vain kestää... Pirkkahallissa olen silloin ja tällöin päässyt K&K:n kiekkoreenejä. Olen ilmeisesti osunut aina väärään aikaan paikalle, sillä en muista nähneeni Tanjan tehneen koskaan mitään hikeä tuottavaa. Tässä taitaa olla kuitenkin kyseessä tuo illuusio nimeltään "heittäjän reenaaminen". Sannan valmentaja taas on sen verran hauska kaveri, että pelkästään sen takia 58m puhkaisu olisi ihan ansaittua. Mielenkiinnolla odotan, kumpaan osoitteeseen menee kotimaan ykkösheittäjän titteli tuosta lajista.

Pituuskisasta voi sitten tulla aivan mitä vain. Tommi on arvokisoissa venynyt ihan maailman mittapuullakin huikeasti, ja Ronin Jämsässä hypätty 832 puhuu sitten ihan omaa kieltään.

Itse ajattelin lauantaina aamutuimaan käydä tempomassa 5kg kuulalla kesän toiset nopeusvoimatestit, ja istahtaa tukevasti sen jälkeen klo 11 katsomaan lähetystä. Siitä tuonempana...

2 kommenttia:

  1. Kaikkeen sitä iltapäiväkaffeilla netissä surffaillessa törmää... Loistava blogi (ei kai se muuta voi ollakaan, jos siinä käsitellään edes vähän kiekonheittoa)! Sen verran täytyy paljastaa, että jos et oo nähnyt mua tekemässä hikeä tuottavaa liikuntaa (aerobista/verryttelyhölkkää?), niin se johtunee siitä, että asun noin kilsan päässä hallista ja aerobinen 5-7 min osuus verkasta tulee siinä kiekot/punttikamat repussa hallille hölkötellessä, kelissä kuin kelissä. Ja harvoja lenkkejäni en kyllä hallissa suostuisikaan tekemään, koska rataa ympäri jolkottelu on musta tylsääää. Mut tuuhan joskus vaikka pyyhkäisemään otsaa, jos nähdään hallilla! :) -TK
    p.s. Lisää selityksiä (mm. EM:stä) voit lukea mun blogista: tanjam.blogit.fi

    VastaaPoista
  2. No kappas vaan, en olisi ihan ensimmäisenä uskonut että teikäläinen eksyy tänne lukemaan :D Tervetuloa vaan.

    Heittäjäihmisten (luen itseni myös tähän kastiin) reenaaminen näyttää yleensä ulospäin aika laiskottelulta, vaikka totuus on toista, ja siihen tuo hikoilukommentti lähinnä viittasi. Ulkopuolisilla, kuten tavallisilla penkkiurheilijoilla ei ole yleensä pienintäkään aavistusta huippu-urheilijoiden onnistumisen ja epäonnistumisten syistä, ja siksi on hyvä että teikäläisiltäkin löytyy näitä blogeja! Ihmiset, joita asiat oikeasti kiinnostavat pääsevät hieman enemmän perille asioista ja niiden syistä.

    Mutta tulen varmastikin lukemaan teikäläisen tarinoita jatkossa! Sannan juttuja olen jo käynyt lukemassa, mutta nyt tiedän että teikäläiselläkin on blogintynkä. Yritän morjestaa hallilla taas, kun sinne syksyllämmällä eksyn! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...