![]() |
Painoindeksit hemmettiin, oikeasti olin kiinnostunut vain siitä, mitä painolle on käynyt 15 päivässä. Näyttöön tuli lukemaksi 103kg, mikä tarkoittaa 5kg pudotusta kahdessa viikossa. Tuosta ehkä 1-2kg menee kreatiinin poisjättämisen piikkiin, mutta tuo on silti alin lukema lähes puoleentoista vuoteen. Sain puntilla käytyä viikon aikana viidesti, eikä tuo painon häviäminen näkynyt ainakaan vielä tuloksissa mitenkään. Koska kaikkea ei voi rahdata mukana, olen pitänyt salilla lenkkareita. Lauantaina tehdyt kyykyt jäivät kyllä viimeisiksi laatuaan ennen kuin saan sisäkengät, sillä joka suuntaan kupera lenkkikenkä ei ole sieltä tukevimmasta päästä. Tuo toi polviin ylimääräistä liikettä, ja normaalia isomman naksahduksen, jonka takia jätin sarjat kesken varotoimenpiteenä.
![]() |
| Ensimmäinen ateria 30 tuntiin |
Onneksi tällä hetkellä ei ole käytössä vaakaa, sillä lukema olisi luultavasti aika karu. Eilen aamulla iski nimittäin sellainen ripuli ja oksennustauti, että tuli pojalla itku puseroon ja kaipuu kotio. Aamupalaksi kävin perinteiseen tapaan syömässä thaikkuruoka-annoksen, ja siinä alkoi jo olla sellainen tunne, että tämän ruoan kanssa nähdään vielä. Sitten seuraavat 6-8 tuntia kuluvat aikamoisessa sumussa, ja kuten urheilutermein sen voisi ilmaista, kaikki tuli annettua. Se on aika karu tilanne, kun kroppa ei suostu pitämään edes puhdasta vettä sisällään. Eivät nämä mitään kauniita tarinoita ole, mutta oleellinen osa matkailua Aasiassa, joten turha niitä kierrelläkään.
Kun kaikki nesteet pamahtivat pihalle, ja 30h aikana oli urakka juoda desi fantaa/vettä tai yksi pringles-lastu, niin en edes viitsi arvailla, paljonko alle sadan kilon paino heilahti. Olen kuitenkin tänään saanut syötyä jo lämpimän aterian ja olo on ihan jees, niin huomenna olisi pieni tsänssi jo mennä puntillekin. Surat Thanista lähtemisen jälkeen vietän pari yötä Thai hotel Krabissa, jonka valitsin tuon ihan hyvältä näyttäneen salin takia. Toivotaan, että tuolloin ollaan taas hyvässä vedossa!


HAHAHA eeeeeei vitttu :DD Tiäks, meinasin 3 päivää sitte ottaa yhteytt' sinuun näillä sanoilla " Kuule, täälä aasiasa on kuulema joku viirus mellastamasa, pese jumalauta ne kätesti", mutta multa loppu kiinnostus kesken koska oli kiire oksentaan ja paskantaan samaan aikaan :D Mulla iski toi sama ihan vitun kamala tila perjantaina jolloin maha paisu niin suureksi, ettei voinu edes tippaakaan juua ja sitte se tyhjennettiin 2h tauotta molemmista päistä jonka jälkeen uni maistu seuraavan 36h ajalle melko kiitettävästi. Meinaa olla muuten pikkusen haamu olo näin maanantain treeneissä kun ollaan oltu kuoleman rajamailla viikonloppu.
VastaaPoistaKovasti selviämisiä ja vahingoniloja :--D