Eipä riittänyt se, ettei mene peukalo kiinni enää olkapäähän, vaan uskomattomia suorituksia meinaa tulla ihan solkenaan. Tällä kertaa onneksi vain meinasi, ja kunnia ei olisi ollut ihan niin iso. Uutisoin aiemmin
tämänlaisesta laitteesta, jota me lihavat voimme käyttää, kun emme voi vetää leukoja. Painoa oli lastattu kättä kohti noin kuusikymmentä kiloa, ja fiilis viidennessä toistossa aivan valtava. Unohdinpa sitten ilmeisesti vetää käsillä, ja työnsin vain lattiasta jaloilla, kun laitteen etureuna ja allekirjoittanut nousivat ainakin puoli metriä ilmaan, ja laite keinahteli taakse kaatumisen rajamailla. Onneksi tämä puoli metriä taisi oikeasti olla 5 senttiä, mutta olisi siinä ollut hienon tarinan aines, kun valtava metallihäkkyrä 120 kilon ja meikäläisen kera kaatuu jalkaprässin päälle, ja mies lentää lopulta kaaressa prässäävän trikoohousun päälle, aivan kuin Marko Asell Atlantan olympiafinaalissa. Ainakin yläasteikäiset olisivat antaneet välittämät aplodit, mutta teekkarit lienevät vähän jäyhempää väkeä, ja olisivat luultavasti vain tulleet auttamaan.
 |
| Yritin pestä sukseni. Ei ihan mahtunut. |
Tilattiin kaverin kanssa taas Leaderin prodepatukoita ja muuta kivaa, aiemmat nannat olivat nääs loppuneet herkkulaatikon pohjalta. Äskettäin siellä lojui vain 4kg maltoa, mutta säästetään nuo parhaat pahan päivän varalle. Ehdottomasti yksi maailman parhaista proteiinipatukoista on Leaderin So Low-Carb sarjan salmiakki-lakritsi, jota tilauksessamme oli kokonaiset 4kg, ja toinen 4kg muita patukoita. 13kg paketti saapui nopeasti postiin, jossa oli tarkoitus jakaa kilon patukkapussit reppuihin, ja lähteä sitten kotiin, aivan kuten viime kerrallakin.
 |
| Taiwanin matkakuvat on vihdoin ja viimein teetetty. 527kpl kauneutta. |
Tällä kertaa homma ei ollut aivan niin helppoa, sillä kaikki patukat olivat irrallaan laatikon pohjalla. Kaksi sataa saakelin hihhulipatukkaa täysin sekaisin ja irtonaisena laatikossa, kysyn vain että mitä hemmettiä! Jaappa siitä sitten nuo kahteen osaan, ja katso tuliko kaikki tilattu.Viimeksi kaikki oli pakattu siisteihin pusseihin, josta oli helppo punnita tulleet kilohintapatukat. Onneksi on olemassa matalasuosioinen blogi, jonne voi tästä asiasta avautua!
 |
| Tiedäpä se. |
Olen tänään vihainen muutenkin. Onneksi kouluruoka-ajat ovat aivan kohta ohi, mutta vieläkin ihmetyttää tuo, minkälaista paskaa ihmisten suuhun laitetaan einesten muodossa. Otetaan Putesta ja Mansikista kaikki liha pois, ja sitten heitetään loppu raukka myllyyn pyörimään. Lisätään hieman vehnäjauhoa, lisäävehnäjauhoa, timjamia, korppujauho-vehnäjauhoseosta, korianteria, sementtiä, valkoista väriainetta ja puolet pyhästä hengestä. Näin saadaan tänäänkin koulun paistinpannulla tirissyt, valkoinen vohveli, johon valmiiksi värjätyt viivat tekevät "
jauhelihapihvistä" erittäin houkuttelevan näköisen. Se onkin aikamoinen taikavohveli, sillä jo suussa olevat entsyymit ehtivät pilkkoa koko komeuden, ennen kuin siitä pääsee vatsaan asti mitään muuta kuin pyhä henki.
Ps. Äsken soitti puhelinmyyjä, ei halunnut myydä mitään, vaan laittaa tulemaan kaksi ilmaista näytepakkausta. Sanoin vain ettei se nyt onnistu, koska postilaatikko on aivan täynnä. Ei vängännyt enempää.
Hyvin avauduttu. :-]
VastaaPoista