Intohimoa

Tämän kirjoituksen inspiraatio pulppusi, kun kävin katsomassa muuan Nääspeksin esitystä. Tervetuloa lukijajoukkoon Jare!
_________________________________________________________________

Rakastan yhtä asiaa yli kaiken. Nähdä ihmisiä tekemässä jotain, josta he nauttivat täydestä sydämestään. Sitä sanotaan intohimoksi. Oli kyse sitten laulusta, urheilusta, kutomisesta, tanssimisesta, syömisestä, työstä, harrastuksesta tai ihan mistä tahansa muusta, intohimoiset ihmiset saavat aina kylmät väreet kulkemaan kropan läpi. Intohimoinen ihminen on läsnä ja loistaa. Sitä on mahtava katsella.

Tuomas Holopainen

Huutaminen, mekastaminen ja huomion hakeminen on jotain aivan muuta kuin syvää intohimoa. Vaikka kyllä huutaakin saa. Rakastan itse hiljaista intohimoa, jota kohdatessaan ei voi kuin olla hiljaa, katsoa ja kuunnella. Olen itse tehnyt kuluneiden kolmen vuoden aikana opettajan sijaisuuksia aiheista, jotka vaihtelevat aina ruotsin kielestä kirjanpidon kautta fysiikkaan asti, ja opettajan työtä ei voi mielestäni tehdä muuten, kuin heittäytymällä täysin mukaan. Se on henkisesti välillä erittäin rankkaa, mutta samalla myös antoisaa. Ihailen vieläkin monia omia opettajiani aina yläasteelta lukioon asti, ja mieleen ovat jääneet persoonat, jotka ovat työssään täysillä mukana. Asiansa täysin osaavat henkilöt eivät säväytä, vaan tapa jolla tilanteessa olleen mukana, ja heitä saan kiittää paljosta.

Matti Heikkinen

Tuomas Holopaisessa, Matti Heikkisessä, Arsi Harjussa ja monessa muussa henkilössä näkyy tämä intohimo. Kokemus, karisma, määrätietoisuus tai mitä ikinä se onkaan, näitä henkilöitä katsellessa tai kuunnellessa ei tee edes mieli puhua, vaan ottaa irti kaikki, mitä heillä vain on annettavaa. Erityisesti tuon Tuomaksen haastattelun jälkeen ei tule edes mieleen kysyä, että miksi teet tätä.

Arsi Harju (Video linkistä)

Tänä syksynä oma asenteeni reenaamiseen on muuttunut melko paljon. Aiempina vuosina motivaation lähteenä on toiminut jossain kaukana horisontissa kiiltänyt tavoite, mutta kun on alkanut katsoa elämää kokonaisuutena eri kannoilta, olen alkanut olla tyytyväinen jokaiseen reeniin jonka pääsen viemään läpi. Matkalla tulee huonoja päiviä, mutta ne saavat hyvät päivät tuntumaan sitäkin paremmilta. Toiset rakastavat olla esillä, mutta pysyttelen itse mielummin hieman syrjässä.

Toinen intohimo vei myräkän keskelle

En minä nyt ihan välttämättä haluaisi painaa niin paljon, että vaa'assa mennään viimeisellä kymmenluvulla. Aamuisin olisi todellakin mukavaa nukkua vaikka yhteentoista, ihan vain koska voi. Mutta silti jostain syystä vain nousen ylös. Reenaamisen jäljiltä kolottaa, jumittaa, nälättää ja väsyttää. Ei koko ajan, mutta jatkuvasti. Siltikin kaikki nuo päivittäiset "uhraukset" ovat sen arvoisia, että kuula tai kiekko lentäisi joku päivä metrin tämänhetkistä pidemmälle. Mutta vaikka ne eivät lentäisikään, niin on se ollut perkuleen mukavaa tehdä 250 kertaa vuodessa hyvä lämmittely reeniä varten, puhumattakaan kaikesta muusta mitä tämä on antanut.