Kroppa on lievästikin muotoiltuna aika ihmeellinen vekotin. Olen tässä parin viime viikon aikana alkanut salaa tehdä mavea, ja polvi ei ole rajoittanut tuota lähes ollenkaan! Nyt alkaa näyttää ensimmäistä kertaa siltä, että kohta pääsen taas kyykkäämisen pariin myös, sillä tänään tehdyt muutamat atg-testit eivät tuntuneet yhtään missään, ja alla oli ensimmäinen kunnon mave-setti noin kolmeen kuukauteen. Maverauta liikkui äärettömän helposti, 1RM olisi ollut noin 180kg tienoilla ja sitä tässä ihmettelen todella. En koko alkuvuonna päässyt tekemään yhtään kunnon mave-reeniä, ja sitten polvi alkoi syyskuussa vihoitella, niin että mitäkös hemmettiä, kysyn vaan.
Näilläki jätkillä oli vähän kremppoja, mutta olipahan ikääkin
Jos reenaamattakin pysyy tuolla tasolla, niin kai sieltä nyt sitten työtä tekemällä tankoon saa alkaa lisäillä vihreitä limppuja viiden minuutin välein. Taistelen tällä hetkellä kuitenkin pienen tekniikkamurheen kanssa, mikä pakottaa pitämään sarjat hieman pidempinä. Lähtöasento on hyvä, mutta kun liike alkaa, niin suoristan jalkojani aivan liikaa, hartioiden pysyessä lähes paikallaan. Tangon liikkeestä valtaosa tulee aika karun jullen voimin, kun jalat tekevät vain vähän työtä. Alla on video kesältä, jonka lopussa sama ropleema näkyy selvästi.
Pienillä painoilla hiominen ei oikein auta, liike on silloin niin timanttisen täydellinen että yhdellä jos toisellakin kostuu silmäkulma liikutuksesta. Tänään lääkkeet tuohon olivat löysä hirsi vyö ja katseen suuntaaminen reilusti eteen, ja ne auttoivat hieman. Eivät kuitenkaan täysin...
Kysyin vaa'alta että mikä elukka oon. Vaihtoehdot oli kanadanhanhiparvesta villisikaan...
Polven salliessa pirkkahalli kutsuu, katselin vanhoja heittovideoita kentältä, niin alkoivat kämmenet todellakin syhytä!
Joo no toi tempauspaino oli itselle aika kevyt, niin nosto on helppo pitää kasassa :)
Selkä pysyy suorana kyllä hyvin, eli loukkaantumisriskiä siltä puolelta ei juuri pitäisi olla. Sen kulma reisiin ja sääriin nähden taas on vähän isompi murhe, tossa tulee aika raju momentti alaselkään kun nosto ei toimi tarpeeksi jaloilla
Tempaushan näytti ihan hyvältä. Samoin katoin et mavessa pysy selkä hyvin kasassa.
VastaaPoistaJoo no toi tempauspaino oli itselle aika kevyt, niin nosto on helppo pitää kasassa :)
PoistaSelkä pysyy suorana kyllä hyvin, eli loukkaantumisriskiä siltä puolelta ei juuri pitäisi olla. Sen kulma reisiin ja sääriin nähden taas on vähän isompi murhe, tossa tulee aika raju momentti alaselkään kun nosto ei toimi tarpeeksi jaloilla