10.11.2014

+20 kg kahdessa kuukaudessa

Viikot vierähtävät ihan huomaamatta. Kait sitä tekemistä sitten on niin paljon, vaikkei sitä itse uskoisikaan. Viimeksi tarinoin maastavedon turmiollisuudesta, ja toissapäivänähän sitä taas oltiin tekemässä, tosin hieman kevyempänä kokonaisuutena kuin viimeksi. Vedot olivat jälleen kerran lauantaiaamuna, ja olin tällä kertaa onnistunut järjestämään päivän ruokailut ihan kohtuullisesti. Lounas kiinalaisbuffetissa, lounaan ja päivällisen välinen ateria kotosalla ja päivällinen sitten pikkujoulubuffetissa. Kävin kaverin mukana vielä tuossa Kalevaan avatussa norjalaisessa urheilukaupassa, ja voi terve mikä jono! Parkkipaikalle ei meinannut saada autoa mahtumaan, ja sisällä kassajono oli ainakin 50 m! Onneksi kassalla oli väkeä reilusti, eikä jonottamisessa mennyt 10 min kauempaa.

Lokakuun reenitunnit. Puntteihin sisältyy aina airobinen osuus, venyttelyä olen kirjannut hyvin laiskasti.

Mavesta ei jäänyt siis merkittäviä vahinkoja, ja jos meinasi jäädä niin ne kuittasin syömällä hyvin ja nukkumalla päiväunia sekä perjantaina että sunnuntaina 2 tuntia kumpanakin. Tänään olin lähdössä tekemään vielä punttisalia, mutta käännyin kotiovella ympäri, vaikka oli kaikki kamppeet päällä jo. Jos kolmesti joudun ennen jumppaa miettimään, että olenko liian väsynyt, niin sitten jään kokemusten pohjalta mielummin lepäämään. Kuluneen viikon reenit menivä muutenkin niin hyvin, että parempi kun ei ahnehdi liikaa. Vedon rasitukset ovat yleensä vasta toisena päivänä pahimmat, ja voin sillä perusteella jäädä hyvin sohvan pohjalle.

Valokuvaus on syksyn pimeydessä jäänyt turhan vähiin
Ensimmäinen hyvin mennyt juttu kuluneella viikolla: Torstain reenissä nimittäin tein alkuverryttelynä 2 x 500m soutua, joista jälkimmäisen pistelin niin täysiä, kuin alkulämmittelyssä on järkeä mennä. Lupailin 1:3x aikaa, ja mittarissa seisoi vedon jälkeen 1:39.1! Toinen positiivinen juttu, vedot ja kyykyt lähenevät viime kevään lukemia kovaa vauhtia, ja siihen päälle päästään sitten rakentamaan uutta. Viimeinen muttei vähäisin, eli sotilaspenkki. Olen nyt tehnyt sekä pompulla, hallitulla että stopilla paljon sarjoja ja toistoa. Kolme viimeisintä reeniä olivat 4+4+4+4+7, 8+8+8+8+13 ja 5+5+5+5+6, joissa viimeinen sarja on painettu tappiin asti. Parhaimmillaan viime kesänä nostin 7x100, ja nyt 7x95 tuli viimeiseen sarjaan, eli kohta alkaa olla aika pyöräyttää 2+1-ohjelma kerran läpi. Odotukset on kovat, sillä ainakin muinoin tuolla 1 RM parani 20 kiloa 60 päivässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...