27.11.2014

Kevyempi viikko

On fiksumpaa olla fiksu etukäteen, kuin jälkifiksu. Keksin tällaisen ajatuksen aiempien vuosien pohjalta, sillä hyvin kulkeneiden reenijaksojen päätös on yleensä tullut flunssan muodossa. Viime viikolla punttireenejä oli 4, tunteja 7,5 ja vauhti alkoi ikävästi hyytyä jo alkuviikosta. Reilu levon ja rasituksen vuorottelu on toiminut aiemminkin, ja nyt menossa on 6 vrk tauko salireeneistä, ja tässä on taas palauteltu vähän mieleen sitä airobista harjoittelua.

+15 kg

Tukkoon meni yläkroppa, mutta alapää pelasi kaikesta touhuamisesta huolimatta aikalailla niin kuten pitääkin. Raakatempaus riipusta lähti erittäinkin iloisesti, ja jos tätä ennen ei 77,5 kg ollut noussut, niin viime viikon torstaina se ainakin tapahtui. Kasikymppi on jo ihan uusia lukemia, mutta pakko se on kovasti sitä kohti lähteä. Seiskakympillä ja hieman isommalla pitää vaan reeniä tehdä nykyistä rohkeammin, niin sieltä se isompikin rauta alkaa liikkua. Tätä edesauttaa hieronta, jossa käväisin eilen pikapikaa töiden jälkeen. Kun ei pidä vuoden taukoa hierontojen välillä, niin paikatkin aukeavat kummasti helpommalla. Epäkkäiden ja lapaluiden kiinnitykset olivat pienessä solmussa, mutta koko selkä aukesi helposti tunnissa.

Vuoden hienoimmat ikkunatontut myynnissä!
Kuntopyörän polkeminen on tylsää. Fiksu poika kun olen, hankin käyttööni äänikirjan, jota kuunnella siinä samalla. Maanantaina meni 45 min ja eilen 30 min helposti, kun kuuntelin Hynysen puhetta naisista ja muista maailman tärkeistä asioista. Polkeminen oli ihan okei, mutta kevyt 1000m soutulaitteessa tekikin sitten huonompaa juuri hierotulle selälle. Täytyisi pitää mielessä, että hieronnan jälkeen otetaan pelkkää lepoa, eikä edes kevyttä hölmöilyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...